Tunnet sä sen, riisut mut aseista kun katot mua silmiin

Ironista, että joka kerta kun mä yritän aloittaa postauksen ilakoimalla kevään tulosta, ulkona on satanut taas lisää lunta. Suomi hei, hellitä vähän. Kai se kevät sieltä lopulta tulee ja maaliskuu on kuitenkin muuten ollut erittäin mukava: töitä on riittänyt, keikkakausi avattu ja lempisarjat on palanneet tauolta.

Mulle vuoden ensimmäinen keikka oli Sunrise Avenue Helsingin jäähallilla. Keikalle menin asenteella "on näillä pari hyvää biisiä" ja lähdin sieltä uutena Sunrise Avenue fanina. Keikka ylitti odotukset heittämällä ja mä olin ällikällä lyöty. Tykkäsin jo etukäteen kyllä bändin tunnetuimmista biiseistä, mutta Spotifyn soittolista sai jo kotimatkalla monta uutta tulokasta. Bändi kuulosti livenä vielä paljon paremmalta kuin levyllä. Esityksen kruunasi upea orkesteri, joka teki kaikista biiseistä entistä eeppisempiä. Toivottavasti näiden keikalle pääsisi vielä uudestaan!

Maaliskuun toista viikonloppua olikin jo odoteltu tovi, sillä silloin pääsin katsomaan Roope Salmisen ja Koirien levynjulkkareita. Oon jo pidemmän aikaa ollut kyseisen bändin fanina, mutta tämä oli mulle vasta toinen kerta, kun näin bändin livenä. Keikka oli aivan huikea ja kaikki biisit kuulostivat hyvältä. Huomasin myös itse osaavani aika hyvin sanoja kaikkiin biiseihin, vaikken omasta mielestäni ollut edes kuunnellut levyä paljoa. Bändin jäsenillä oli ihana meininki ja niistä oikeen paistoi se kuinka paljon ne esiintymisestä nauttii. Keikan jälkeen päästiin yhteiskuvaan ja moikkaamaan jätkiä. Ahistavaa kuinka awkward pieni mykerö sitä voikaan olla kun on kyseessä uusi fanituskohde. Sain kuitenkin jotain mumistua ulos suusta ja yhteiskuvasta tuli ainakin kiva. Kävin vielä erikseen ottamassa selfien Jon-Jon Geitelin kanssa, koska Jon-Jon is love, Jon-Jon is life.

Saman viikonlopun aikana koitti myös toinen suuri odotuksen kohde, Digimon Adventure Tri: Determination. Marraskuusta asti venailtiin kärsimättöminä ja nyt vihdoin saatiin nauttia taas Digimonin antimista. Uudet jaksot oli aivan huiketa, mutta lopun juonenkäänne sai vähän kärvistelemään, seuraavia osia joutuu nimittäin odottamaan SYYSKUUHUN. Tarina oli erittäin toimiva ja mukana oli mukavasti huumoria ja teinidraamaa. Tärkein tietysti oli se, että lempihahmoni Ken Ichijouji vilahti taas ruudussa! Alta voi tsekkailla mun ja Emman livefiiliksiä :D

Sen nimi on Linda ja se on siskosi sun...

Ja se keksi sulle pienen yllätyksen.

Palataanpas hetkeksi muistelemaan kesää ja yhtä tiettyä aurinkoista kesäkuun päivää. Tämä kyseinen viikko oli todella erityinen, sillä perjantaina 13.6 pääsin katsomaan One Directionia Ruotsiin, joka oli aivan mahtava kokemus. Myös saman viikon keskiviikko oli unohtumaton. Se liittyi toiseen lempibändiini, Satin Circukseen.

Toukokuun loppupuolella bongasin netistä hakuilmoituksen uuteen SuomiLove tv-sarjaan. Sarjaan, jossa etsittiin erilaisia rakkaustarinoita ja yllätettiin omia rakkaita heille tärkeillä biiseillä ja artisteilla. Päätin yrittää ja ilmoitin itseni ja pikkusiskoni Emman mukaan. Ensimmäisenä tarkoituksena oli saada lauluyhtye Enchant mukaan (joka on ollut monia vuosia Emmalle tärkeä, mutta yhtye ei keikkaile enää), mutta epäilin jo alusta asti heidän mukaan saamistaan, joten lisäsin hakemukseen myös molempien suosikin Satin Circuksen. Ei kulunut kuin pari päivää kunnes sain jo puhelun Yleltä. Meidät haluttiin mukaan.

Koko juttu piti siis pitää salaisuutena Emmalle ja olin yhteydessä sarjan ohjaajiin, kun suunnittelimme yllätystä yhdessä. Aluksi oli vähän epäselvyyttä paikan kanssa, mutta päätin myöhemmin, että haluan yllätyksestä yksityisemmän niin, ettei paikalla olisi hirveästi muita kuin minä ja Emma. Päädyimme siis kotimme lähellä sijaitsevaan urheilukenttään. Ylen puolelta toiminta oli nopeaa ja yllätys järjestettiin kolme viikkoa ensimmäisen puhelun jälkeen. Päivä sattui vielä sopivasta parin viikon päähän siskoni syntymäpäivästä, joten sitä pystyi samalla kutsumaan aikaiseksi synttärilahjaksi.

Yllätyspäivää edeltävänä iltana nukkuminen oli erityisen vaikeaa. Tv-kameroiden edessä oleminen, poikien näkeminen, Emman reaktiot ja yllätyksen onnistuminen pyörivät mielessä ja pitivät hereillä. Taisin nähdä vielä kaksi eri painajaistakin tästä tilanteesta :D.

Yllätyspäivänä herättiin Zorron kanssa hyvissä ajoin ja lähdettiin "lenkille". Menin siis ensin sopimaan kaikista järjestelyistä kuvausryhmän kanssa ja samalla pääsin haastateltavaksi. Vähän jännitti, mutta kaikki menikin yllättävän hyvin ja puhuminen sujui luontevasti. Asiaa auttoi rento ohjaaja Aleksi Sariola, joka oli koko ajan tosi kannustava ja hyväntuulinen (haha vähän hämmennyin kun kävelin paikalle ja tajusin, että oon koko ajan ollut yhteydessä "Kentsun" kanssa :D). Päästiin vielä Zorron kanssa moikkaamaan poikia ennen kun laitettiin yllätys käyntiin.

Sitten oli vuorossa yllätettävän paikalle saaminen. Mun hyvänä suunnitelmana oli saada Emma kentälle uuden profiilikuvan ottamisen verukkeella. Neidillä oli kuitenkin hieman ongelmia lähdössä, kun ei millään osannut päättää mitkä housut laittaa jalkaan. Muutenkin mun piti varmistaa, että fiksut vaatteet vedetään päälle ja naama laitetaan siistiksi, sillä myöhemmin olisi voinut tulla aikamoista sanomista. Päästiin kun päästiinkin sitten vihdoin lähtemään. Kentällä mentiin istumaan penkille, jossa muka yritin säädellä kameran asetuksia yms. että sain pidettyä Emman valmiiksi päätetyllä paikalla.

Pian kentän pihaan kaarsi vanha kleinbus ja Emman reaktio siihen oli aika huvittava: "Mennään pois, mua pelottaa. Ne syö meijät". Onneksi sain sen pidettyä paikallaan ja hetken päästä, kun auto ajoi lähemmäs, ikkunoissa näkyi meille vilkutellen neljä tuttua naamaa. Emma oli ihan hämmentynyt eikä voinut ymmärtää mitä ihmettä Satin Circus teki täällä. Samalla hetkellä puskista ryntäsi monta kameramiestä ja Emman hämmennys jatkui. Pojat hyppäsivät pois autosta ja kantoivat soittimet meidän eteen. Olli kertoi Emmalle tämän olleen yllätys multa. Ja sitten ilmoille kajahtivat EMMAn ensimmäiset soinnut. Neiti yllätettävä oli ekan vedon ajan vielä aika shokissa ja sen jälkeisessä haastattelussa ei oiken saanut mitään fiksua ulos suusta :D.

Koska tässä kuvattiin tv-ohjelmaa, ottoja oli monta. Me ei kyllä valitettu siitä, että saatiin yksityisshow pojilta useampaan kertaan. Ottojen välillä oli levähdystaukoja ja saatiin hengailla poikien kanssa. Välillä vaan tuijotettiin haaveillen niitä eikä voitu uskoa, että ne oli ihan oikeasti siellä, meidän kentällä!

Loppua kohden pojillakin alkoi lähteä mopo käsistä. Ennen yhtä viimeisimmistä vedoista ne kokoontui kleinbussiin kuiskimaan jotain. Oltiin vähän ihmeissään, että mitäs nyt tapahtuu. Mutta salakeskustelun sisältö selvisi pian. Seuraavan kerran kun EMMA kajahti ilmoille, se ei alkanutkaan sanoilla "Her name is Emma and I'm head over heels" vaan "Sen nimi on Linda ja se on siskosi sun". Olin aika otettu tästä pienestä lisäyksestä ♥. Siitä biisi lähtikin ihan sekaiseksi. Välillä sanat olivat suomeksi, välillä englanniksi sekä mukaan oli lisätty If You Love Me ja Beautiful. Meno meni vielä villimmäksi kun Paulilta lähti paita ja Axel veti erittäin kauhean saksofonisoolon :D. Me naurettiin Emman kanssa vatsat kippuralla!




Päivän aikana pääsi tutustumaan poikiin vielä paremmin kuin ennen ja koko ajan vaivuin vain syvemmälle ja syvemmälle tässä fanituksessa. Noi jätkät on oikeesti ihan huippuja ♥. Juttujen taso oli välillä mitä oli, mutta naurulta ei vältytty! Ei sitä ihan joka päivä saa omaa lempparibändiä yksityiskeikalle melkeen kotiin ♥ Kiitos SuomiLove, KIITOS SATIN CIRCUS ♥

TÄSSÄ LINKKI MEIDÄN KLIPPIIN!

Nyt tässä kun ollaan vielä samassa aiheessa, voisin lämäyttää tähän myös Satin Circuksen uuden musiikkivideon 'Crossroads'. Bändi osallistuu myös Uuden Musiikin Kilpailuun tällä biisillä ja mä todella toivon, että ne menee Euroviisuihin asti. Oon niin ylpee noista ja tuntuu, että rakastun niihin koko ajan vaan enemmän ja enemmän. Ette muuten tiiä kuinka siistiä oli päästä mukaan lempparibändin musavideolle! Joo siis mähän kävelen vaan n. 5 sekuntia portaita alas (0:16), mutta silti! Mun lempibändi pyys mua mukaan niiden videolle. APUA. Ei tää tyttö enää kestä, kun kaikki on niin ihanaa.

Muistakaa KAIKKI äänestää Satin Circuksta UMK:n karsinnoissa!

Christmas isn't a season. It's a feeling.

Rakastan joulua. Jouluvalot on kauniita, joululaulut tuovat mieleen lapsuuden rallatukset (ja sen että leveilen edelleen osaavani soittaa Petteri Punakuonon pianolla, vaikka se taito on kadonnut kauas), jouluruoka on niin hyvää, että tulee syötyä joka vuosi ihan liikaa ja ylipäätään joulun viettäminen rakkaiden kanssa saa mielen täyteen iloa. Lahjojen avaaminen on toki myös mukavaa, samoin niiden antaminen (silloin kun olet saanut hyvän idean jo ajoissa, et edellisellä viikolla hätäpäissäsi).

Tänä vuonna odotin joulua vielä erityisen innokkaasti. Omaan kotiin muuttamisen jälkeen oli kiva päästä viettämään vanhempien luona juhlapyhät ja nauttia rakkaiden seurasta. Juhlinta alkoi jo tiistaina 23. päivä, kun vietimme ukin 80-vuotis syntymäpäiviä isän luona. Oli mukava nähdä isovanhempia täällä Espoossa :). Muutenkin oli kiva viettää iltaa sukulaisten parissa ja meillä olikin niin hauskaa, että ilta venyi odotettua pidemmäksi. Ruoka maistui ja iskä oli jopa laittanut asunnon priimakuntoon juhlia varten! Lulukin oli erityisen onnellinen saamastaan nakkipaketissa ja seurasi ukkia tarkoin silmin koko illan, jos olisikin saanut vielä lisää herkkuja.

Aamulla heräsin äidin luona aikaisin ja lähdimme hautausmaalle toivottamaan mimmulle ja vaarille hyvät joulut. Mulle on aina ollut tärkeä päästä jouluna käymään hautausmaalla, oli sitten kello mitä tahansa. Nyt saatiin vielä valkea joulu, joten hautausmaa täynnä kynttilöitä aamun hämärässä oli todella kaunis. Aamureissun jälkeen pääsin vielä nukkumaan ja nukuin pitkät ja maittavat unet.

Jouluruokaa odottelin malttamattomana koko päivän ja kyllä sitä tuli syötyä. Jouluaatto sujui erittäin mukavasti, maha täynnä hyvää ruokaa (söin 'en ees tiedä monta mutta paljon' mätileipää), joululaulujen raikuessa taustalla ja rakkaiden seurassa iltaa viettäen. Sain kivoja ja hyödyllisiä lahjoja ja annoin siskolle maailmankaikkeuden hienoimman lahjan (en oikeesti). Me ollaan oltu aina Digimon faneja ja erityisesti ekan kauden suomennokset huvittaa suuresti, joten painatin koulussa paidan "LUOTTAMUS YSTÄVIIN ON YSTÄVYYTTÄ". Emma arvosti. Itse sain mm. uudet Converset, naamanhoitotuotteita, kumisaappaat, rahaa, herkkuja ja lipun Disney On Iceen Jennyn kanssa. Iskä oli myös heltynyt ja ostanut meille One Direction pyyhkeet, koska ei kuulema voinut vastustaa niiden tullessa kaupassa vastaan :D. Illalla otettiin myös Trivial Pursuit matsi, joka me Emman kanssa (ainakin melkeen) voitettiin.

Vietettiin koirien kanssa vielä pari seuraavaa päivää äidin nurkissa. Hauskaa oli ja nautin täysin sydämmin perheen seurasta. Trivial Pursuit ottelu uusittiin myös joulupäivänä ja tää tyttö vei voiton jälleen. Äiti ja velipuoli innostui tanssimaan ja laulelemaan ja me saatiin ihastella tätä kaunista esitystä. Naurua riitti. Kiitos ihanista joulupyhistä ♥ Täällä sulatetellaan vieläkin jouluruokia ja odotellaan Uutta Vuotta. Aiotaan viettää se ihan vaan kotona koirien kanssa Harry Potter maratonin merkeissä.

Luottamus ystäviin on ystävyyttä.

Meistä ei ole pahemmin täällä blogin puolella aikoihin kuulunut, joten ajattelin kertoilla teille vähän mitä kaikkea on tapahtunut ja miten elämässä menee. On ollut suuria muutoksia ja myös suuria yllätyksiä. Mitä me ollaan siis puuhailtu tässä pimenevien päivien ja iltojen aikana?

Omassa mielessäni eniten pyörivä ja suuri odotuksen aihe on One Directionin keikka. Lokakuussa saatiin vihdoin kuulla se, mitä tässä on jo monta vuotta odotettu. ONE DIRECTION TULEE SUOMEEN KESÄKUUSSA 2015. Voi kuinka voikaan yksi tyttö mennä sekaisin tälläisesta uutisesta. Kyllä, olen nähnyt pojat jo kaksi kertaa aiemmin, mutta on aivan eri asia kun ne tulee omaan kotimaahan. Kun keikan traileri julkaistiin pian sen jälkeen kun tieto keikasta levisi, ei ollut kyynelehtimiselle loppua. Sitten jäätiin vaan jännäämään lippuja.

Ennakkoliput (facebook-faneille) tulivat myyntiin keskiviikkoaamuna 29.11. Saatoin lintsata aamutunnit koulusta ja istuttiin Emman kanssa lattialla kahden läppärin, ipadin ja puhelimen äärellä kädet täristen. Mutta turhaa se ei ollut ja saatiin liput D27 katsomoon, joka on lähellä lavaa.

Lauantaina virallisen lipunmyynnin alkaessa ilmoitettiin toisesta keikasta! One Direction vetää siis Suomessa kaksi keikkaa, 27.6 ja 28.6! Pakkohan oli liput saada myös toiselle keikalle (joka sattuu vielä olemaan Emman syntymäpäivänä). Päätin, että toisella keikalla mähän pääsen eturiviin ja ostin itselleni Early Entry lipun. Saa nähdä miten käy, mutta odotan jo nyt innolla kumpaakin keikkaa vaikka aikaa niihin on vielä paljon. Erittäin onnellinen ja yllättynyt fanityttö täällä siis.

Isoin muutos elämäämme on ollut marraskuun lopulla tapahtunut muutto omaan asuntoon. Muutto oli mulle aika kova paikka. Oon aina viihtynyt loistavasti niin äidin kuin isän luona. Tietysti tulee aina niitä hetkiä, kun toivoo voivansa olla omassa asunnossa ilman vanhempien määräilyä ja muuta. Mä en kuitenkaan välttämättä halunnut sitä ihan vielä. Laitoin joskus syys-lokakuussa hakemuksen Espoon Asunnoille, mutta ajattelin vastauksen tulevan vasta puolen vuoden päästä. Mutta tarjous tulikin jo kuukauden sisään. Poikaystävä oli innoissaan asuntotarjouksesta, itse en niinkään. Espoon keskus ei ollut ihan se ihanteellisin paikka asua ja asunto oli 30 neliöinen yksiö, joka on hyvin hyvin pieni verrattuna vanhempien 200 neliön asuntoihin. Otin kuitenkin asuntotarjouksen vastaan, ehkä enemmän miellyttääkseni muita kuin itseäni. Eniten asiassa stressasin koirien ja itseni sopeutumista.

Saatiin avaimet ma 17.11 ja Kasper muutti uuteen kotiimme silloin. Minkäänlaista loppusiivousta ei kuitenkaan oltu tehty ja asunto oli aivan kamalassa kunnossa. Vietettiin koko ilta äidin kanssa siellä siivotessa Kasperin ja apureiden kantaessa tavaroita sisään. Itse muutin koirien kanssa tänne saman viikon lauantaina. Maanantai jännitti älyttömästi, koska koirat jäisivät silloin ensimmäistä kertaa yksin. Kävin sunnuntaina antamassa naapurille puhelinnumeron ja sanoin rientäväni heti koulusta kotiin, jos meillä aloitettaisiin huutaminen. Koko maanantain tuijotin hermostuneesti puhelinta, mutta ei, puhelua ei tullut. Kävin vielä kysymässä naapurilta ennen kotiinmenoa päivästä ja kuulema mitään ei ollut kuulunut. Hienot haukut ♥.

Nyt ollaan asuttu täällä jo useampi viikko ja kaikki tavaratkin on jo ostettu ja paikoillaan. Sopeutumisprosessi on vielä kesken, mutta kyllä tähän on jo tottunut. Mulla on välillä hirveä koti-ikävä, varsinkin sillon kun näen äitiä tai käyn sen tai iskän luona. Ennen muuttoa ajattelin naurahtaen, että äiti soittaa varmasti joka päivä, mutta nyt oon huomannut sen vaan ihanaksi asiaksi. Jouluksi pääsee onneksi äidin luo kotiin ♥.  Ja äiti muutenkin asuu parinkymmenen minuutin bussimatkan päässä. Mulla on myös hirveän ikävä pikkusiskoa, jonka kanssa oltiin tosi läheisiä, tehtiin paljon asioita yhdessä ja keskusteltiin kaikesta.

Koirat on sopeutuneet erinomaisesti ja tajunneet, että näissä pienissä tiloissa ei voi riehua samallailla kun vanhoissa tiloissa. Pienessä asunnossa on toki se ihanuus, että koirat ovat koko ajan mukana kaikessa ja tulee vietettyä normaalia enemmän aikaa niiden kanssa. Välillä mua ahdistaa se, etten pääse "karkuun" mihinkään omaan huoneeseen vaan ollaan koko ajan samassa tilassa, paitsi silloin kun poikaystävä ei ole kotona. Toki pääsen aina koirien kanssa ulos, jos alkaa ahdistamaan.

Tänä vuonna itsenäisyyspäivä vietettiin hieman eri merkeissä kuin aiemmin. Nimittäin Suomen suurin koiranäyttelytapahtuma Messari osui juuri sille viikonlopulle! Lauantai olikin jännä päivä vaikken kehässä ollutkaan. Ensi vuoden alusta aloitan työharjoittelun Pasadalla ja tämä oli aikainen lähtölaukaisu niihin hommiin. Paidassa kiilteli mun ihka ensimmäinen pressikortti! Vietin päiväni kuvailemalla junior handler kehää. Emma kisasi pitkästä aikaa mäyräkoira Göstan kanssa ja nämä pääsivät neljättä vuotta peräkkäin jatkoon! Ryhmäkilpailut pääsinkin sitten katsomaan ihan eturivistä, niitä toki samalla kuvaillen! Oli mukava todistaa autiopaikalta taidokkaan Suvin osarivoittoa. Päivän päätteksi sain hyvää palautetta kuvistani (seuraavalla viikolla myös opettaja kehui kuvia), joten yhteistyö Pasadan kanssa lähti oikein mallikkaasti vauhtiin. Ensi vuotta odotellessa!

Sunnuntaina pääsin taas pitkästä aikaa kehän sisäpuolelle. Hihnan päässä oli oma lempparini, faaraokoira Bondi. Kieltämättä hieman jännitti ennen kehää, koska nyt oli aivan lähellä pääsylippu isoon kehään. Meillä meni kuitenkin Bondin kanssa jälleen oikein mallikkaasti ja napattiin Bondille veteraaniluokan voitto ERInomaisesti SA:n kera. Samalla napsahti titteli "Veteraani Voittaja 2014". Paras uros kehässä pudottiin viidensinä. On se pappakoira hieno ♥. Kävin katselemassa ja kuvaamassa afgaanikehää ja sen jälkeen mentiin katsomaan junior handler SM-finaalia. Finaalissa nuoret tekivät upeaa työtä ja kaikki viisi parasta ansaitsivat sijoituksensa! Ryhmäkilpailut alkoivat aika nopeasti finaalin jälkeen ja seurattiin niitä hyvässä porukassa.

Sitten olikin aika lähteä veteraanien ryhmäkehiin. Tuomari Paula-Heikkinen Lehkonen kävi vain pikaisesti jokaisen koiran läpi ja sen jälkeen odoteltiin. Ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Vihdoin kuitenkin koitti se hetki, kun meidät siirrettiin jonoon odottamaan isoon kehään pääsyä. On se aina niin jännää. Kaksi kertaa olen aiemmin ollut, mutta nyt oli aika eri asia kun pääsin juoksemaan kehän läpi Bondin kanssa ja ilman muita (aiemmin olen ollut kasvattajaryhmissä). Hienostihan se Bondi juoksi ja saatiin viettää yhdessä hetki valokeilassa ♥. Tämä saattoikin jäädä Bondin viimeiseksi näyttelyksi, joten se oli hyvä lopettaa näin. Kiitos Johannalle, että olen saanut esittää tätä ihanaa koiraa!

©Petri Örling

Seuraava viikonloppu jatkui koiraisissa merkeissä, kun suunnattiin Emman kanssa Porvooseen hoitamaaan pentuja. Pennut olivat aivan ihania ja suuri osa ajasta kuluikin pentulaatikossa istuen. Oli muutenkin ihana viettää kunnolla aikaa Emman kanssa. Musta uros muiden pentujen joukossa vei sydämeni. Se oli suloinen, tomera ja tarvittaessa äänessä. Väritys oli todella kaunis. Ystävystyttiin ja se vietti paljon aikaa sylissä viikonlopun aikana. Mulla ei valitettavasti nyt vaan ole koiran paikkaa vapaana niin en voi sitä itselleni ottaa. Ja uros ei ehkä muutenkaan meidän talouteemme Zorron seuraksi sopisi. Mutta jos joskus saisin mustan ihastuttavan neidin vielä omakseni ♥. Pentukuume on nyt paha.

Koulu alkaa olla loppumetreillä. Tietenkin on vielä jäljellä kevään työssäoppiminen, mutta koulussa istuminen päättyy tämän viikon jälkeen. Viimeinen jakso onkin aiheuttanut stressiä ja työtä on ollut paljon. Erityisesti tuskaa on tuottanut opinnäytetyö. Se vei paljon aikaa ja hermoja. Nyt se on kuitenkin palautettu ja tiistain esitelmää vaille valmis. Sitten saa heittää hyvästit koulun penkillä istumiselle ja nostaa katseen kohti kevään koiramaisia projekteja. Toisaalta on myös surullista, että koulu loppuu. MEDY13SAB on ollut paras luokka kaikkien kouluvuosieni ajalta. Yhteishenki on ollut upeaa ja murheet on kohdattu yhdessä. Miten me kaikki selviämmekään kevään erikseen ilman toisten tukea omiin puhahduksiin ja huokauksiin luokan toiselta puolelta? Kukaa auttaa tuskanhien pois otsalta ja taputtaa selkään? Kertoo, että hei kyllä me tähän pystytään? Ja että Matkailu Vituttaa JAMBO perkele! Ja luottamus ystäviinhän on ystävyyttä, näin "filosofi" Yamato Ishida kertoo.



Ja mitä tapahtuu kevään jälkeen? Opiskelu ei oikein innosta, varsinkaan kun ammattikorkeassa pitäisi valita joku tietty alue laajalta media-alalta. Onneksi itsellä on työpaikka kuitenkin alla, niin jos ei oman alan töitä ilmaannu aina voi palata Mustin ja Mirrin kassalle :). Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Tässä vielä opinnäytetyöni, jos joltain on se jäänyt huomaamatta.

Be dead

Vietin juhannuksen Jennyn, Vilman, Emman, iskän ja koirien kanssa Savitaipaleella meidän mökillä. Viikonloppu oli oikein hauska ja innostuttiin ehkä hieman leikkimään Vilman meikeillä :D No voi ainakin sanoa, että naurua ei puuttunut! Vaikea alkaa hirveesti mitään alkaa selittelemään, annetaan kuvien puhua puolestaan :)

Tää näyttää jonkun peräkylän kesäteatterin mainokselta :D