28. heinäkuuta 2013

Heinäkuun hulinat


Heinäkuu on Lontoon reissun jälkeen sujunut työn merkeissä, mutta on ehditty kuitenkin käydä myös Porvoossa pentuvahteina ja piipahtaa parissa näyttelyssä.

Suunnattiin torstaina  11.7 Emman kanssa Porvooseen hoitamaan Minskuhoff's V- ja W-pentueita. Oltiin siellä torstai ja perjantai, kun Mia lähti kohti Ouluun kahmimaan taas paljon palkintoja Minskujen nimiin. Meillä oli Emman kanssa oikein hauskaa näiden pienten pentulaisten kanssa ja taidettiinkin viettää suurin osa ajasta V-pentueen keskellä pentulaatikossa (W-pennut oli vasta 2vko, joten ne ei pahemmin mitään tehneet). Ne oli kyllä niin syötävän suloisia! Leikittiin paljon penskojen kanssa ja nimettiin kaikki Harry Potter hahmojen mukaan, että tunnistettaisiin ne :D. Varoituksen sana teille koiraihmisille siellä ruudun toisella puolella: seuraavat kuvat voivat aiheuttaa vakavaa sairautta, nimittäin pentukuumetta...















Hyvinkää kr 13.7
Perjantai-iltana oli sitten vuoro siistiä omat turrikat ja lauantaina ottaa suunta kohti Hyvinkään kaikkien rotujen näyttelyä Emman ja Vilman kanssa. Mulla oli molemmat koirat ilmoitettuna ja meidän lisäksi ei sitten muita grandeja ollutkaan, mutten silti todellakaan olettanut automaattista ROP ja VSP tulosta, koska tuomarinamme oli Leni Finne. Päivä oli tosi kuuma ja pelkäsin jo etukäteen Zorron esiintymistä kehässä. Se ei ottanut nameja ja yleensä kuumalla säällä sitä ei huvita tehdä kehässä yhtään mitään. Lisäksi meillä oli Lenin kanssa kaksi harjoitusarvostelijaa, joten arvosteluun tulisi menemään vielä enemmän aikaa ja kopeltajia olisi kaksi enemmän.
Zorro kuitenkin yllätti positiviisesti. Kun asettelin sen tuomarinpöydän eteen seisomaan, se piti itse häntää ylhäällä! Päätin sitten olla koskematta siihen, etten stressaisi poikaa enempää. Ja hienosti Zorro piti häntää itse! Tuomareita se vähän väisti, mutta ei kuitenkaan paljoa. Ensimmäinen asia, jonka Finne sanoi alkaessaan tutkia Zorroa oli "tällä koiralla on päivän paras etuosa!". Kyllä nousi omistajalla hymy huulille. Paketissa Zorron esiintyminen oli oikein hienoa, lukuunottamatta pientä laiskuutta liikkeissä. Zorrolle ERI1, SA ja paras uros 1.

Arvostelu: Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Lähes oikealinjainen pää. Hieman korostuneet kulmakaaret. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen eturinta ja etukulmaukset. Oikeanmallinen rintakehä, hyvät takakulmaukset, oikea karvanlaatu. Erinomainen askelpituus.



Juoksin nappaamaan Lulun kehän laidalta ja vaihdoin lennossa numerolappua ja sitten oli meidän veteraanimme vuoro. Tuomari huomautti heti pehmeästä turkista, mutta totesi harjoitusarvostelijoille ettei veteraanin kohdalla välitä siitä. Lulu esiintyi perusvarmasti, mutta liikkeissä sitä sai kyllä vetää perässä. Tulokseksi ERI1, SA, pn1 ja ROP-veteraani.

Arvostelu: Ok mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Kirsu saisi olla mustempi. Hyvät silmät ja korvat. Oikea ylälinja. Riittävä eturinta ja -kulmaukset. Oikeanmallinen rintakehä. Hyvät takakulmaukset. Runsas, paikoitellen pehmeä karvapeite. Erinomainen askelpituus.




Taas juoksu kehänlaidalle, Lulu Emmalle ja Zorro mun hihnan päähän. Sitten olikin tiukan ROP-kehän vuoro :D. Itse toivoin, että Zorro veisi voiton, koska Lulun pitäisi jaksaa vielä BIS-veteraani kehä. Juostiin pari kertaa ympäri ja tuomari ojensi mulle käteen ROP-ruusukkeen. Vaikka mun koirat olikin rodussaan ainoat, niin olihan se hieno hetki, kun omat koirat kamppailivat rodun kauneimmasta!




Ryhmiä odotellessa meinattiin kaikkia pakahtua kuumuuteen ja toivoin koko näyttelypäivän olevan jo ohi. Vihdoin vähän ennen neljää aloitettiin ryhmäkilpailut. Käytiin Lulun kanssa juoksemassa BIS-vetsku ilman sijoitusta. Sitten olikin jo Zorron vuoro siirtyä esiarvostelukehään. Ryhmän otti Leni Finne, joka ei esiarvostelukehässä sen kummemmin koiria enää arvostellut, koska hän oli arvostellut kaikki rodut jo päivällä. Vähän jännitti se, miten Zorro juoksisi isossa kehässä rotukehälahnailun jälkeen, mutta hienostihan se meni, kun edessä juoksi muita koiria. Tuomari oli selvästi päättänyt jo neljä sijoittujaa, sillä hän alkoi yhden juoksukierroksen jälkeen poimimaan jatkoonmenijöitä. Ja kyllä, Zorro oli sijoittuneiden joukossa! Mä lähetin kehänlaidalle Emmalle ja Vilmalle hämmentyneitä katseita, kun siirryttiin jatkoonpäässeiden joukkoon. Tässä vaiheessa meillä kaikilla teetettiin vielä edestakaisin ja ympäri, jotka Zorro teki tosi laiskasti eikä sen jälkeen huvittanut enää seistä. Meille tultiin ojentamaan vihreä ruusuke ja me hypittiin iloisina nelospalkintopallille! Voi vitsi, en olisi kyllä koskaan uskonut, että Zorro tulee vielä joskus nappaamaan ryhmäsijoituksen Suomesta! Oon kyllä niin ylpeä :)


©Ansun kuvat








Eukanuba summer show 26.7

Tällä kertaa matka näyttelyyn hoitui nopeasti puolessa tunnissa ja sen takia vietettiinkin Helsingin Tuomarinkartanolla kolme päivää! Perjantai oli mun osalta se tärkeä päivä, koska silloin Lulu oli kehässä, muina päivinä toimin junnuhandlerien kuskina ja turistina. Pakko myöntää, että sunnuntaina alkoi jo olemaan sellanen fiilis, että koskas täältä pääsee kotiin. Asia olisi varmasti ollut eri, jos kaikki rodut olisivat olleet jokaisena päivänä ja jos ei olisi ollut niin älyttömän kuuma! No kuumuuden ansiosta mulla on jaloissa hienot ballerinarajat ja selässä hienot toppirusketukset :D.

Harvoin sitä tulee vietettyä perjantainta näyttelyssä, mutta nyt näin kävi. Lulu oli siis tällä kertaa mukana, Zorron viettäessa mökkielämää iskän kanssa Luumäellä. Aamusta käväisin kehässä kahden Humisevan Harjun mäyräkoiran kanssa tuloksena ERI2 kummallekkin. Sen jälkeen oli grandien vuoro ja tuomarina oli Hans Van Den Berg Hollannista. Mulla tais lähteä ilmot tänne näyttelyyn ihan viime hetkillä, koska pohdin pitkään uskallanko ilmoittaa Lulua kyseiselle herralle uudestaan. Puolitoista vuotta sitten käytiin siis Ruotsissa hakemassa tältä tuomarilta silee ERI. Tällä kertaa Lulu kuitenkin kisasi veteraaniluokissa, joten uskalsin uhrata rahani tähän koitokseen. Ja ei ollut huono päätös...
Grandeja oli kisaamassa 9. Kävin ensin kehässä "vara-Zorron" eli Zorron velipoika Jimmyn kanssa. Jimmy esiintyi hienosti tuloksena ERI1, mutta ei SA:ta.
©Jaana Honkanen

Narttujen viimeisenä oli Lulun vuoro mennä kehään. Heti kun olin laittanut Lulun seisomaan, tuomari kysyi ikää ja vastatessani kahdeksan sain hämmentyneen katseen tuomarilta. Siinä vaiheessa alko kyllä pelottamaan, että nonni siinä se meni. Mutta ehei ERI1 ja vielä SA:n kera ja ROP-veteraani. Pn-kehässä oli 5 narttua ja tuomari joutui pudottamaan meidät. Olin kuitenkin tosi ylpeä Lulusta ja arvostelu oli aivan huippu!
Arvostelu: Excellent in type. Tip top showcondition. Excellent headshape. Nice eyes. Good earset. Excellent front & rear. Good body. Strong level topline. Excellent mover.

Sen jälkeen istuttiin odottamassa ryhmäkehien alkua. Mielessä käväisi jo kotiinlähtö tuomariluetteloa vilkaistessa. Engh Espen. Tämäkin herra oli siis meillä Ruotsissa ja sieltäkin ERI ilman SA:ta. Päätettiin kuitenkin jäädä, koska eihän sitä koskaan tiedä niistä tuomarien mielenliikkeistä. Esiarvostelusta päästiin suoraan isoon kehään, sillä veteraanit otettiin ensimmäisinä. Lopulta Lulu sijoittui toiseksi! Wow! Mun oma Luluseni oli näyttelyn toisiksi kaunein veteraani! Oli kyllä omistaja niin onnessaan! Miten onkaan mahdollista, että mun koirat on tänä vuonna pärjänneet näin hyvin? Ihan uskomatonta ♥







9. heinäkuuta 2013

Onhan toiki sairaus eikä sillä oo väliä mihin reikään menee - Lontoo 2.- 5.6


Keskiyöllä ilmaan heitetyt spontaanit ideat saattavat joskus osoittautua loistaviksi ja myöhemmin tarjota unohtumattomia muistoja.

En tainnut kauaa miettiä, kun Jenny tässä yksi yö kysyi että lähdettäisiinkö Lontooseen käymään Potter-studioilla. Jenny alussa mietti, että saisiko mua mukaan, mutta mulla ei ollut epäilystäkään kieltäytyä mahdollisuudesta päästä takaisin Lontooseen! Olin siellä siis viimeksi pääsiäisenä ja mulla jäi kyllä pala sydäntä sinne ♥ Ette arvaakkaan kuinka iloiseksi tulin, kun tämä matka kävi oikeasti toteen ja olimme Jennyn kanssa matkalla takaisin kaupunkiin, jota olin kaivannut viime reissusta asti!

Tämä oli meille kummallekkin ensimmäinen matka ilman aikuista mukana ja oltiin ehkä hieman stressaantuneita sen takia... Edellisenä iltana vatsa oli täynnä perhosia, aamusta puhumattakkaan... Lento lähti siis tiistai-aamuna klo 8 ja oltiin perillä Lontoossa paikallista aikaa klo 9. Lentomatka sujui hyvin mun lentokammosta ja Jennyn ahtaanpaikankammosta huolimatta. Jotenkin muistin, että lentäminen olisi ollut pelottavampaa, mutta eihän se niin kamalaa ollutkaan!




Onnistuttiin ostamaan junaliput Gatwick Expressiin, joka vei meidät Victorian asemalle Lontoon keskustaan. Siitä suunnattiin hotelliimme St. Gilesiin, joka sijaitsi Tottenham Court Roadilla. Jätettiin laukut hotellin matkatavarasäilytykseen ja lähdettiin Lontoon eläintarhaan. Käveltiin kauniin puiston läpi eläintarhalle. Mä oon käyny ainoastaan Korkeasaaressa, joten Lontoon eläintarha oli aika paljon isompi ja monipuolisempi siihen verrattuna! Tykkäsin kyllä tosi paljon :)
























Eläintarhasta palattiin hotellille ja käytiin matkan varrella tsekkaamassa tien toisella puolella sijaitseva Primark. Ja vitsi se oli iso! Kolme kerrosta ja ihan älyttömästi porukkaa! Päätettiin, että perjantaina ennen lähtöä lentokentälle käydään tuhlaamassa loput punnat sinne. Roudattiin tavarat hotellihuoneeseen ja sen jälkeen suuntana oli Noel Coward Theatre. Tai ei niinkään se teatteri vaan teatterin stage door. Noel Coward teatterilla esitettiin nimittäin näytelmää, jonka pääosassa oli Daniel Radcliffe! Ajateltiin siis käydä kattomassa, josko saataisiin Danilta nimmarit ja saatiinhan me. Onneksi Jennyllä on pitkät kädet niin yltää hieman taaempaakin ihmismassasta tunkemaan nimmarivihkon näyttelijän nenän alle.





Keskiviikkona herättiin ajoissa, nappastiin aamiaista kahvilasta ja otettiin suunta kohti Harry Potter studioita. Reitti olikin tuttu ja perhosia alkoi lennellä vatsassa, kun studiot tulivat näkyviin. Oltiin paikalla sen verran ajoissa, että siirryttiin heti kaupan puolelle kuluttamaan aikaa (ja pelleilemään) ennen siirtymistä kierrokselle.










Taikaministeriöön!














Sitten päästiin vihdoin aloittamaan kierros. Ensin oltiin siis pienessä huoneessa, jossa annettiin ohjeita ja näytettiin pieni videopätkä. Tämän jälkeen siirryttiin isoon elokuvasaliin katsomaan koostepätkää kaikista elokuvista, joka kostutti kyllä meikäläisen silmät (jälleen kerran). Ja oli se kyllä edelleen aivan upea hetki, kun valkokangas kohosi ja sen takaa paljastuivat Suuren Salin ovet. Me juostiin Jennyn kanssa oville, että varmasti päästään ensimmäisinä näkemään sali ovien avauksen jälkeen. Ja niinhän me nähtiin ja niinhän mä taas vuodatin onnen kyyneliä. En tämän enempää kirjoita studioista, saatte itse katsella kuvista (ja siitä viime reissun postauksesta löytyy jotain raapustusta). Mutta sen voin sanoa, että vaikka tämä oli jo toinen kertani studioilla, se paikka sai vieläkin sydämeni pahkatumaan onnesta ja sellaisen fiiliksen, että olen tullut kotiin ♥


















Happy potterhead!


I will always love you Tom Felton... even if you're made of wax...



I don't want to leaveeeeeeeeeee

















Tyrine Walls - Time of our lives

Oli lähdön aika, enkä mä vieläkään saanut sydäntäni takaisin tuosta taianomaisesta paikasta. Siellä se on jossain matka-arkun perällä, eikä aio varmasti pitkään aikaan palata takaisin. Pakko siis on vielä joskus palata Harry Potterin maailmaan. Vietettiin studioilla lähes neljä tuntia eikä kyllästyminen ollut lähelläkään. Varsinkin Tylypahkan pienoismalli on sellainen, jota voisin toljottaa tuntikausia. Toisaalta monen tunnin tuijottamisen jälkeen olisin varmasti kehitellyt päässäni hienon teorian siitä, että olen oikeasti noita ja sen jälkeen syöksynyt taikasauva kädessä ympäriinsä, kaapannut jostain luudan ja yrittänyt lentää sen kanssa. Ehkä sitä on parempi lähteä ennen kuin järki juoksee karkuun...

Päivä ei kuitenkaan Harry Potterin osalta ollut pulkassa. Ruokatuokion ja siistiytymisen jälkeen suunnattiin katsomaan sitä oikeata ja elävää Harry Potteria...tai siis Daniel Radcliffea teatteriin. Tänään päästiin ihan teatteriin sisälle asti eikä roikuttu teatterin sivuovella (vielä...). Näytelmän nimi oli The Cripple of Inishmaan ja se kertoi nuoresta Billystä, joka oli rampautunut. Hänen vanhempansa olivat kuolleet ja ihmiset hänen ympärillään pitivät häntä taakkana. Billy halusi pois Irlannista ja lähti koittamaan onneaan elokuva-alalle Amerikkaan. Amerikan matka kuitenkin epäonnistui eikä Billy saanut roolia ja samalla hän kärsii sairaudesta. Hänestä ei kuulu pitkään aikaan mitään ja kotona valtameren toisella puolella Billyn läheiset alkoivat olla todella huolestuneita ja uskoivat hänen kuolleen. Näytelmän lopussa Billy kuitenkin palasi kotiin ja hänen läheisensä ymmärsivät kuinka olivatkaan kaivanneet häntä. Itselleni jäi hieman epäselväksi näytelmän loppu, mutta luulen ettei Billy ollut parantunut sairaudestaan ja ehkä myöhemmin menehtyy siihen?

©Noel Coward Theatre
Pidin näytelmästä todella paljon. Välillä sen seuraaminen oli vaikeaa, koska kaikki puhuivat vahvalla irlantilaisaksentilla (Danielin puheesta sai parhaiten selvää, koska Dan ei ole irlantilainen :D), mutta näytelmästä sai kuitenkin hyvin poimittua pääjuonen ja paljon muutakin. Se sisälsi paljon huumoria, mutta oli samalla todella surullinen tarina. Kaikki näyttelijät olivat todella taitavia ja omaksuneet roolinsa täysin. Ja Daniel Radcliffe oli loistava. Rooli olisi voinut olla naurettava, jos sitä ei olisi osannut esittää sitä oikein. Omaan mieleeni Danielin roolisuoritus osui nappiin. Ennen teatteriin menoa takaraivossa nousi kysymys siitä voisinko katsoa lavalle kuvittelematta, että näen siellä Harry Potterin. Mutta ennakkoepäilyni osoittautuivat turhiksi. Danielin näytteleminen oli upeaa ja hän teki kaikkensa omaksuakseen roolin ja ottaakseen siitä kaiken irti, viemättä näyttelemistä kuitenkaan yli. Oli ihailtavaa seurata hänen työtään lavalla. Kulutin varmasti sen koko esityksen ajattelen sitä, miten joku voi olla noin lahjakas. Välillä sitä ihan unohtui kokonaan missä oli, tuntui kuin olisi palannut ajassa taaksepäin ja matkustanut Irlantiin.
Aivan ihanaa katseltavaa oli näyttelijäkaarin kumarrukset yleisölle. Meinasi kyyneleet nousta silmiin, kun katsoi Danielin kasvoja, jotka loistivat täynnä onnea ja iloa. Mielelläni menisin tämän uudestaan katsomaan, jos siihen annettaisiin mahdollisuus. Musta on näköjään tullut teatteri-intoilija näiden kahden Lontoon reissun takia! Toivotaan, että siellä olisi tulevaisuudessakin lempparinäyttelijöitä lavalla niin ei pääsisi tämä innostus hiipumaan ;)

Näytelmän jälkeen ajateltiin käydä vaan nopeasti tsekkaamassa stage door, mutta jotenkin me vaan sitten jäätiin sinne ja nähtiin Dan uudestaan ja saatiin uudet nimmarit... Miten tässä näin kävi?
Yhteiskuvaa ei kuitenkaan saatu, joten ei saatu seuraavaa iltaa vapaaksi vaan tiedettiin jo mitä me silloin tehtäisiin...taas :D




Torstainakaan ei saatu nukkua pitkään, kun oltiin ostettu liput Madame Tussaudsiin aamuksi. Vaikka aamulla ei ehkä ollut sellainen fiilis, että jaksaisin minnekkään lähteä niin kyllä se on mukavampi herätä aikaisin, jotta kerkeää nähdä ja tehdä mahdollisimman paljon :). Aamupäivä käytettiin siis ihailemalla vahajulkkiksia. Mun ilokseni sinne olivat viime vierailun jälkeen saapuneet One Directionin pojat ja odotin innolla niiden näkemistä. Niall, Louis ja Zayn oli tosi aidonnäköisiä! Harmi oli vaan, että siitä ei oikein saanut muita kuvia, kun sen yhden valokuvaajan ottaman. Systeemi toimi kuin liukuhihnalla ja itseäni harmitti etten saanut kuvaa kaikkien poikien vieressä vaan oli valittava yksi. Kuvasta tuli kuitenkin kiva ja ne oli vaan vahanukkeja...pitää sitten miettiä miten tekee niiden oikeiden kanssa, jos tulee mahdollisuus ;).
Uskaltauduttiin mennä kauhupuolelle, joka tosin juostiin katse lattiassa sen jälkeen, kun mut säikäytettiin kuoliaaksi... Ei se oikeastaan ollut niin kamala kuin luulin, mutta kyllä pelotti!









Seuraavaksi oli vuorossa hulppea tavaratalo Harrods. Samantien kun astuin sisään tunsin olevani eksyksissä. Kerroksia ja osastoja oli ties kuinka monta. Erityisesti ruokaosastot oli upeita! Ja voi niitä ihania muffinseja ja suklaahyllyjä...NAM... Lemmikkiosasto oli myös iso ja siellä myytiin koiranpentuja! Lemmikkiosaston jälkeen päätettiin lähteä pois, mutta sitten nähtiin leluosasto ja siellä taisi vierähtää seuraavat puoli tuntia... Mitenniin ollaan lapsellisia? Mutta hauskaa ainakin oli, sitä ei voi kukaan kiistää!




Oisko joku halunnu synttärikortin?













Mentiin metrolla Picadilly Circukseen, josta käppäiltiin Hamleys-lelukauppaan. Se oli ihan tajuttoman iso! Viisi kerrosta ja ihan älyttömästi leluja. Tunnettiin Jennyn kanssa itsemme ihan lapsiksi taas. Kenellekkään ei varmaan tule yllätyksenä, että mun lemppariosastao oli Harry Potter/Taru Sormusten herrasta yms. fantasiaosasto? Kaupan työntekijät oli ihan parhaita! Mä tosin säikähdin älyttömästi, kun yksi mies seisoi aivan mun takana naamari päässä. No se ainakin sai hyvät naurut, kun onnistui hienossa pelottelussaan. Ja Jenny hirnui vieressä... Oltais varmaan saatu kulumaan ties kuinka paljon aikaa tässä lelumaailmassa, mutta oli pakko pitää vähän kiirettä iltaa varten.












Hey Dan I'm waiting on ya, I'm waiting on ya, come on and let me sneak you out 

Illan hurja biletyspaikka oli siis se sama tuttu ja huikea stage door! Kyllähän me melkeen oltiin baarissa, kun siinä vieressä oli niitä kaksin kappalein! Tällä kertaa oltiin reilusti ajoissa, jotta päästäisiin varmasti eturiviin. Tänään oli nimittäin viimeinen mahdollisuus saada yhteiskuva herra Radcliffen kanssa. Näytelmä alkoi siinä puol kasin aikoihin ja me saavuttiin odottelemaan samoihin aikoihin. Meitä ennen oli tullut vain kaksi ihmistä. Odotteluaika kului mukavasti, paitsi taidettiin siinä pari tuntia manata yhtiä espanjalaisia tyttöjä, jotka törkeesti vaan kiilas muiden eteen. Ehkä huvittavinta oli se, kun me Jennyn kanssa noustiin seisomaan pitkän istuskelun alkaessa tuntua ikävältä, niin kaikki n. 16 ihmistä meidän ympärillä nousee salamana ylös. Eikä turvamiehet olleet edes vielä paikalla laittamassa aitoja :D.
Noh me päästiin sitten ihan eteen, sillä oltiin päätetty että tänään ei luovuteta. Jenny jopa roikkui turva-aidassa samalla, kun vartija yritti laittaa sitä paikoilleen. Saatiin kyllä ihan reilusti odotella ennen Danielin saapumista, mutta aika kului nopeasti mukavan hollantilaisen Mathijs-nimisen potterfanin kanssa jutustellessa. On se vaan niin jännä, että mä oon yleensä tosi ujo ja en pahemmin mitään puhele, mutta sitten tuolla aloin vaan jutella jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa ja englanniksi vielä! Mutta ei kaduta yhtään, on aina kiva tutustua uusiin samanhenkisiin ihmisiin :)












Vihdoin noin yhdentoista aikaan Dan astui ulos kirkuvien fanien luokse salamanvalojen räiskeeseen. Me oltiin Jennyn kanssa tosi jännittyneitä ja päässä pyöri vaan ajatus "tää on viimenen mahdollisuus, meidän on pakko saada se kuva!". Ja se ei todellakaan ollut mikään maailman helpoin juttu, kun paikalla oli n. 100 ihmistä ja Dan ei viettänyt hirveästi aikaa fanien luona. Jenny sai onneksi ajoissa huudettua Danille, että me halutaan kuva ja ollaan tultu Suomesta asti tänne. Dan hihkaisi meille, että tottakai saadaan kuva ja mä kaappasin sen olkapäistä kiinni samalla, kun Jenny otti kännykällä kuvan meistä. Sen jälkeen jäätiin vaan hölmistyneenä siihen seisomaan ja tuijottamaan The Daniel Radcliffea ihan sen naaman vieressä. Siinä vaiheessa olis tehny jo mieli hyppiä ylös alas ja alkaa kiljumaan, mutta säästettiin ne siihen asti, että päästiin pois siitä ihmisten sillipurkista. Palattiin hotellille unten maille, mutta oli jotenkin uskomaton ajatus, että meillä oli 6 nimmaria ja yhteiskuva Daniel Radcliffelta ja että oltiin oikeasti nähty se ihan läheltä! Wow











lähti jalat alta ku oli nähny Danielin



Perjantaina oli aika palata kotiin. Nyyh. Vietettiin aika Primarkissa ja voin kertoa, että meidän kori oli aivan pullollaan vaatteita ja painoi helkkaristi! Onneksi ei kuitenkaan päädytty ostamaan niitä kaikkia! Kun ostokset oli suoritettu, käytiin kattomassa Big Ben ja London Eye. Jooh jätettiin ilmeisesti nää perus Lontoo-nähtävyydet viimeiselle päivälle, kun kaikki aika kului johonkin muuhun... Napattiin ruokaa Victorian asemalta ja sitten oli aika lähteä lentokentälle. Pian oltiinkin jo lentokoneessa ja heilutettiin hyvästit rakkaalle Lontoolle.








Oli kyllä kerta kaikkiaan ihana matka. Olen ollut nyt pari päivää kotona, mutta voisin lähteä samantien takaisin! I ♥ Lontoo. Kiitos Jenny tästä unohtumattomasta matkasta, tää on ehdottomasti tehtävä uudestaan!

P.S. Jos tarvitset yöllä Lontoossa wifiä, kannattaa mennä Starbucksin ulkopuolelle ja laittaa kännykkä kiinni lasiin... Ei sillä et me oltais muka joka ilta tehty niin...heh

P.S.S Mun on tähän lopuksi vielä ihan pakko vuodattaa teille huonosta tuuristani. Kuten kaikki ihmiset, jotka mut tuntee tietää sen, että mä fanitan vaikka ketä. Mun lista fanituksista jatkuu ties kuinka pitkästi ja se on hyvin täynnä brittimiehiä... Mun aivan ykkönen on kuitenkin jo monia vuosia ollut Tom Felton. Jos saisin tavata kenet vain mun idoleista valitsisin Tompan. Nyt kävi niin, että juuri samaisena iltana, kun me oltiin katsomassa Danielin näytelmää myös Tom oli siellä. Minä asiasta täysin tiedottomana en edes yrittänyt vilkuilla ympärilleni, saatika kierrellyt teatterissa väliajalla. Mutta siellä Tom oli ja muut fanit olivat hänet tavanneet. Kun seuraavana päivänä luin tästä, meinasin alkaa itkemään...ja myöhemmin aloinkin... Onhan se tyhmää, mutta jotenkin on vaan niin ärsyttävää, että mun lempinäyttelijä on ollut samassa huoneessa kanssani ilman, että oltaisiin tavattu. Ja tämä saattoi olla ainoa mahdollisuus tapaamiseen.

Eipä tässä sitten muuta. Onnitteluni, jos olet selvinnyt tämän kilometrien pituisen postauksen loppuun asti ja hengähdähän syvästi sekä hörppäise vettä välttyäksesi nestehukalta. Kuulemisiin!

Hei hei Lontoo sydämeni vei ♥