24. huhtikuuta 2019

Miten meille tuli grand basset griffon vendeen?



Tänään vietetään valtakunnallista koiranpäivää ja eilen ensimmäinen koirani Lulu täytti 14-vuotta! Sen kunniaksi ajattelin kertoa teille taustaa siitä, miten päädyin oman rotuni pariin.


Mikä tää rotu on? Miten te tälläseen päädyitte? 
Tämä on grand basset griffon vendeen, ranskalaista alkuperää oleva persoonallinen ja sydämeni varastanut koirarotu. Ihan jo lenkkeillessä vastaan tulee paljon kiinnostuneita ihmisiä ja olen tottunut toistamaan rodun nimeä vähintään viisi kertaa ennen kuin kuulija osaa jotenkin hahmottaa miten se nyt menikään (Sami Hedbergin käsittelyssä nimi taipui muotoon ”graand matti bliffon vendead”). Helpompi siis kutsua rotua lempinimellä – grandi. Grandeja on Suomessa suhteellisen vähän ja uskoisin, että varsinkin harvinaisten rotujen omistajat kuulevat usein kysymyksen ”Miten te tähän rotuun päädyitte?”.


Miten meille tuli grandi?
Meillä on ollut suvussa koiria aina ja itse olen kinunnut koiraa niin kauan kuin muistan. Ensin halusin kyllä bernhardinkoiran ja se olikin pienenä lempirotuni – rakkaan isoäidiltä saadun pehmoleluni vuoksi. Kuitenkin vihdoin eräänä päivänä (ollessani noin 9-vuotias) äiti saapui kotiin ja kertoi, että oli nähnyt ulkona hauskan sarjakuvahahmoa muistuttavan koiran ja hän haluaa sellaisen. Koirakirjat revittiin äkkiä auki ja aloimme tutkia rotua petit basset griffon vendeen. 

Bassettien erikoisnäyttely sattui olemaan Espoossa, joten lähdimme katsomaan ja tutustumaan rotuun. Bongasimme näyttelyssä isomman samannäköisen koiran ja koska i
sän mielestä koiran piti olla koiran kokoinen vaihdoimmekin rotua "lennosta" grandiin. Se miellytti ulkonäöllisestikkin kaikkia hieman enemmän pitkine korvineen! Koko perhe oli myyty ja vanhemmat päätyivät kyselemään rodusta ja juttelemaan Mon Dieu kasvattaja Ninan kanssa. Tälle oli tulossa pentuja myöhemmin samana vuonna. Kävimme katsomassa tätä pentuetta ja varsinkin vanhempani rakastuivat pentueen emään, Penniin (ja Pennistä puhutaan meillä välillä edelleen). Kaikki ihastuivat koiriin täysin ja oli selvää, että meille tulisi tämänrotuinen koira. Emme kuitenkaan vielä päätyneet ottamaan pentua ja voitte kuvitella meidän lasten pettymyksen. Kuitenkin myöhemmin samana vuonna vanhemmat olivat selkiemme takana saaneet Ninalta toisen kasvattajan yhteystiedot ja ottaneet yhteyttä kennel Minskuhoffsiin.



Jouluna saimme varmasti elämämme parhaan ja yllättävimmän lahjan. Pieni kirjekuori kolmelle lapselle ei ehkä alkuun vaikuttanut kovinkaan hienolta lahjalta, mutta sisältö loksautti leuat lattiaan ja sai ilmaan riemunkiljahduksia. Kirjekuoreen oli tulostettu sähköposti Maria Aaltovirralta, jossa isä oli varannut meille pennun seuraavasta pentueesta. Tästä alkoi malttamaton odotus ja huhtikuun 23. päivä saimme mökkireissulla ihanan viestin ”teille on syntynyt pentu.” Samana päivänä äidin ystävä keksi pennulle nimen, Lulu.

Kävimme katsomassa pentuja useamman kerran ja valitsimme meidän koiraksemme vaalean tytön, jonka päässä oli ihana sydänkuvio. Kesäkuussa lähdimme mökiltä matkaan kohti Porvoota. Voitte kuvitella kuinka hermostuineita me lapset oltiin autossa, kun vanhempien oli "pakko" pysähtyä matkalla antiikkikauppaan (oon vieläkin varma, että se tehtiin kiusallaan). Saavuimme kuitenkin jännityksen täyteisen automatkan jälkeen Porvooseen ja vihdoin Lulu muutti meille.




Lulu sopeutui nopeasti perheeseemme ja ihastuimme persoonalliseen rotuun entistä enemmän. Luonnetta löytyi, mutta silti elämä Lulun kanssa oli (ja on aina ollut) todella helppoa. Lulu oli tietysti koko perheen koira, mutta vähitellen siitä tuli "eniten" minun koira. Aloitimme kasvattajan innostamana näyttelyharrastuksen, jossa olen päässyt tutustumaan moniin ihaniin ihmisiin ja joka on minulle edelleen rakas harrastus. Kasvattajan mukana ollaan reissattu ties missä ja niin paljon on ihania muistoja yhdessä!




Rodusta tuli heti se mun oikea rotu, enkä voisi enää kuvitella elämää ilman grandia. Siispä luonnollisesti meille tuli Lulun jälkeen toinen grandi, kunhan vanhemmat olivat vuosia myöhemmin eronneet ja sain taivuteltua helpomman osapuolen (äidin) koirakaveriin. Silloin saapui Zorro. Ja Zorrosta luonnetta ja hömelyyttä löytyykin sitten vielä aimo annos enemmän - aito grandi siispä!

Grandi tulee olemaan mulle aina se "the rotu" ja vaikka joskus ottaisinkin jonkun toisenrotuisen niin aina tulee olla vähintään yksi grandi. Näiden kanssa ei tylsää päivää ole, aina ne joko naurattaa hölmöilyllään tai saa savun sauhuamaan korvista!!


"A GBGV will always do what you want as long as it's what he/she wants - otherwise completely deaf" 
(Sara grandien roturyhmästä kiteytti grandin hyvin :D) 


Ihanaa koiranpäivää kaikille ♥