23. huhtikuuta 2012

Lulu 7v!

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ LULU ♥

14. huhtikuuta 2012

Lappeenranta kr 9.4.2012


Karhuveljeni koda - Welcome

Se tunne, kun auto vihdoin pysähtyy milloin minkäkin jäähallin, ruohokentän tai kuraisen raviradan parkkipaikalle. Se, kun yrität epätoivoisesti suuren tavaramäärän kanssa tunkea tiesi ihmis- ja koiramassan läpi omalle kehälle. Se, kun näet kaikki rakkaimmat ihmiset, joiden kanssa pääset vaihtamaan kuulumisia ja suunnittelemaan jo seuraavia näyttelyitä. Se, kun oma vuoro lähenee, vatsassa on perhosia ja hermostuneena näpräät näyttelyremmiä. Mutta ennen kaikkea se fiilis, kun tunnet vihdoin saapuneesi kotiin

Nyt vihdoin odotus on ohi ja näyttelykausi on taas avattu! Että on ollu ikävä! Omat karvaturriaiset siis avasivat näyttelykautensa pääsiäismaanantaina 9.4. Lappeenrannassa. Lähtö oli aamulla klo 7.00 ja tällä kertaa ratissa olin minä. Ajomatka sujui mukavasti (mikäli ei oteta lukuun sitä, että meinasin ajaa aitaa päin jo omassa pihassa...) ja ihan itse ajoin koko matkan omasta kotipihasta Lappeenrannan jäähallin parkkipaikalle asti! Olkaa ylpeitä! Iskällä oli hauskaa, kun se sain olla se kitisevä lapsi, joka kyselee "koska ollaan perillä, onko vielä pitkä matka?!". Ajomatkaan meni vähän yli 3 tuntia ja hengissä koko matkasta selvittiin!



Näyttelypaikalla leiriydyttiin Minskujen luokse. Sen jälkeen alkoi hirrrrmuinen jännitys. Eniten mua jännitti herra Zorron junioriluokan avaus, sillä mulla ei ollut aavistustakaan miten se kehässä käyttäytyisi. Tuomarinamme toimi Erja Nummi ja grandeja oli kisaamassa kuusi. Zorro esiintyi kehässä hienosti, lukuunottamatta tuomarin väistelyä, mutta tällä kertaa pieni ujous annettiin anteeksi. Olin niin ylpeä poitsusta, kun käteeni ojennettiin punainen nauha :)! Lopullisena tuloksena siis ERI2, ei SA:ta, kun hieno veikkapoika Jimmy vei junnuluokan voiton.
Arvostelu: Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Oikealinjainen pää. Hyvä ylälinja. Vielä niukka eturinta. Runko saa täyttyä. Hieman etuasentoiset lavat. Suorat olkavarret. Sopivasti kulmautunut takaa. Hyvät käpälät. Vapaat sivuliikkeet, mutta vielä ahtaat takaa ja leveät edestä. Oikea karvanlaatu.
©Tuomo Nousiainen


Sitten olikin meidän leidin vuoro. Lulu oli syyskuussa ROP samalla tuomarilla (toisaalta silloin se oli ainoa grandi), joten toivottiin ainakin ERIä ja SA:ta. Lulu antoi itsestään kaiken irti! Se juoksi edellä ja seisoi todella ryhdikkäästi! Siis mun lahna, mitä sille on tapahtunut?! Nythän oli ensimmäinen kerta, kun mulla oli molemmat haukut kehässä, joten ehkä Lulu päätti näyttää olevansa parempi kuin Zorro? Tai sitten parin kuukauden näyttelytauko on tehnyt arvon leidille hyvää! Lopullisena tuloksena ERI1, SA, pn1 ja VSP! Tuomari totesi vielä Lulun olevan tyylikäs ja komea, mutta kooltaan aika suuri.
Arvostelu: Vankkarakenteinen valionarttu. Erinomaista tyyppiä. Oikeat päänlinjat. Hyvä ylälinja. Erinomainen rungontilavuus. Tasapainoisesti kulmautunut. Vapaat liikkeet. Karvanlaatu voisi olla karheampi.
©Tuomo Nousiainen


Grandikehän jälkeen siirryttiin päähalliin seuraamaan junnuja. Tuomarina toimi Riikka Halinen ja vanhempia oli n. 20. Emma kisasi Lulun kanssa ja täytyy kyllä sanoa, että oli ehdottomasti kaksikon paras kisa ikinä! Olisin suuresti ihmetellyt jos he olisivat ilman jatkopaikkaa jääneet, mutta niinhän ei käynyt. Vilmalla meni myös afgaani Mangon kanssa oikein hienosti ja he pääsivät myös jatkoon! Porukkaa karsittiin vielä vähän, mutta Emma ja Vilma pysyivät matkassa mukana. Ja itse asiassa kaikki 5 parhaan joukossa olevat olivat tuttuja :D! Tuomari vaihdatti koiria ja Emma sai vaihdossa Vilmalta afgaanin ja Vilma sai venhäterrierin. Kummatkin tytöt vetivät myös vaihtokoirien kanssa hienosti! Lopulta Emma sijoittui neljänneksi ja Vilma kolmanneksi! Ei voi kanaemo olla muuta kuin ylpeä :'). Onnea myös kaikille muille sijoittuneille!




Siinä junnukehää seuraillessa juttelin Janskun kanssa ja se sitten yhessä vaiheessa kysy "kisaatko sä Zorrolla junnuissa" "emmä saa kisata :'(". Nyyhks tuli taas junnukehää seuraillessa niin hirvee ikävä aikoja, joita en tuu koskaan saamaan takaisin ja johon yhä uudestaan ja uudestaan haluaisin palata...

Tässä vielä vähän videopätkää Lappeenrannasta :)


P.S. Ei kannata vastata puhelimeen "KUKA SÄ OOT!?!?!"

1. huhtikuuta 2012

Hyvää syntymäpäivää Vilma ♥


Chris Medina - What are Words

“Never say goodbye because goodbye means going away and going away means forgetting.” - J.M. Barrie, Peter Pan 
Tutustuin Vilmaan vuonna 2010 Jennyn kautta, missäpä muuallakaan kuin koiranäyttelyssä, Voittaja 2010-näyttelyssä. Koiraihmisten kesken yleensä sitä juttua riittää ja meillä riitti sitä alusta asti tosi paljon. Vietettiin suuri osa viikonlopusta ja tutustuttiin toisiimme paremmin. Pian Messarin jälkeen sain huomata saaneeni kaksi maailman ihaninta ystävää. Sen jälkeen puhelinlaskut ovat nousseet, en ole enää viettänyt kaikkia päiviäni kotona yksin istuen ja elämässäni on nyt kaksi ystävää keistä en ikinä ikinä aio luopua.

                                            "You light up my world like nobody else"

Kiitos Vilma, että ollaan ystäviä, merkitset mulle älyttömän paljon! Muistan vieläkin kun olit meillä ekaa kertaa ja luettiin Koirauutisia koko yö (trippi!). Sulle voi aina soittaa vaikka ei olis ees mitään asiaa ja silti jaksat aina kuunnella (ja sitä enemmän höpöttää) ja piristää mun päiviä! Ei olla tunnettu kun vähän yli vuosi ja meillä on silti takana monen montaa hyvää muistoa, joita ei unohdeta. Kaikki hetket näyttelyissä kun ollaan yhdessä panikoitu ennen kehiä, turunpehmispettymys, naurukohtaukset puhelimessa ja livenä, yökyläilyt, Sello reissut ja kaikki muu! Ja meillä on vielä edessä paljon hyviä hetkiä, joita odotan innolla. Ja muista, että sä löydät mut aina viereltäs, tuen sua aina enkä ikinä hylkää!

♥ HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ RAKAS VILMA ♥