24. syyskuuta 2017

J + K


Elokuun lopulla pääsin osaksi aivan ihania juhlia Tampereella, kun ala-aste kaverini Joonas meni naimisiin. Sain kunnian toimia kakkoskuvaajana ja oli kiva ottaa vähän tuntumaa myös hääkuvaukseen. Olen itse yllättävän tyytyväinen lopputulokseen ja pieni innostus syntyi tälläiseen kuvailuun. En toki väitä kuvia kovin ammattimaisiksi, mutta näin ensikertalaisena voin olla tyytyväinen. Onneksi pääsen parin vuoden päästä kuvaamaan seuraavia häitä!



Kun tulin häistä kotiin rakauden pilvilinnoissa, poikaystävä kysyi kummastuneena "Mikä niissä häissä oikeen on kun naiset menee aina ihan sekaisin?". Jaa-a. Jotenkin se rakkausfiilis tarttuu ja jää pyörimään ympärille ja päähän. Rakkaus rakkaus rakkaus. Ehkä me naiset ollaan vaan sille heikompia ja se kaappaa meidät heti mukaansa. Häät on kaunein juhla mitä on ja ainakin omasta kokemuksesta se fiilis vie mukanaan. Jokainen hetki siinä päivässä on täynnä onnea ja välittämistä. Ah miten kahden ihmisen välinen side voikaaan olla kaunista ♥ Onnea vielä ihanat Joonas ja Krista ♥

20 kommenttia:

  1. Tosi hyvät kuvat! Ehkä semmosia poseerattuja henkilökuvia läheltä olisi voinut ottaa vähän suuremmalla aukolla niin että tausta olisi vähän enemmän bokeh, mutta jos olet ollut kakkoskuvaaja niin se toinen varmasti niitä hoitanut. Mielestäni todlla hyvät ja onnistuneet kuvat!

    ~ Finnlandsnorsk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toinen kuvaaja otti niitä enemmän, mä kuvailin lähinnä vierestä :) Kiva kuulla, kiitos!

      Poista
  2. Siis vau, yllätyin miten upeita kuvia ensikertalaiselle! Voin sanoa alan tekijänä, että oot todella onnistunut. :) Hääkuvaus on kyllä sellaista hommaa, että siihen jää helposti koukkuun. Niin ja se hääpäivien tunnelma on kyllä ainutlaatuinen joka häissä. :)

    www.tiiajuutinen.fi

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kuvia. Kuvista kyllä välitty tunnelma todella hyvin. Pakko mainita, että toi häämekko on todella kaunis :)

    https://tervetuloa-maailma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja oon samaa mieltä, Kristan mekko oli todella kaunis!

      Poista
  4. Upeita kuvia oot napannut ja ihanalta näyttää toi hääpaikka! ♥ Ite oon ollut viimeksi häissä angstisena teini-ikäisenä - mutta jos mä nyt pääsisin joihinkin häihin, alkaisin mä varmaan heti suunnitelemaan omia tulevaisuuden häitäni! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) oli kyllä ihana ja kuvauspaikka, jossa käytiin oli niin kaunis! Mäkin olin näitä ja äidin häitä ennen ollut vaan jonkun random sukulaisen häissä ja se oli vähän njääh :D nyt kävi kyllä vähän just tuo mistä sanoit, hieman alkoi pyöriä omat hääjutut päässä :P

      Poista
  5. Täällä kans toinen, joka menee ihan sekasin häistä ja suunnilleen ite tiiän jo millasen häämekon ostan, vaikka ei olla poikaystävän kanssa edes mietitty kunnolla vielä kihloihinkaan menemistä... :D Mut onko oikeesti mitään parempaa, kun juhlia rakkautta!? ♥ Ja ihan huippuja kuvia ja kauniissa maisemissakin vieläpä ootte kuvaillu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla kans lähti kaikki omat hääajatukset rullaamaan ja haaveilu alkoi :'D ja eipä kyllä ole ❤ Kiitos, oli kyllä nätti paikka tuo puisto missä kuvattiin

      Poista
  6. Voi apua, mäkin haluan päästä kattomaan jonkun häitä! Noista kuvistakin tulee jo niin ihana fiilis :)

    By Pinja ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oottelen jo ihan fiiliksissä ens vuotta kun kahdet häät luvassa :D Kiva kuulla, että kuvista välittyy fiilis!

      Poista
  7. Ihania kuvia ja ihana hääpari <3 Tahdon häihin nyt! Hahah :) x

    https://nea-amalia.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia! :) Mekin vietettiin omia häitä perjantaina ♥ Kyllä se rakkaus tosiaan jää pyörimään päähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oi, onnea teille ♥ Niinhän se jää! Omista häistä tässä jo haaveilen :'D

      Poista
  9. Tosi ihania kuvia! *.*

    mahdollisestiehka.blogspot.com/

    VastaaPoista
  10. Ihana, kun selätitte kaukosuhteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä osui varmasti väärään postaukseen, mutta kyllä oli kyllä helpottavaa :) Hyvin se meillä toimi, eikä hetkeäkään mietitty mitään eroon päinkään, mutta silti raskasta olla jatkuvasti erossa toisesta.

      Poista