30. marraskuuta 2011

Mahtiviikonloppu Helsingin pentunäyttelyssä 26.-27.11


Stand up for the champions

Viikko ennen Messaria, vuoden viimeistä näyttelyä ja mun junnu-uran loppua, käväistiin Helsingin Kaapelitehtaalla junior handlerissa. Mukava viikonloppu takana ja siihen oli hyvä lopettaa kisat omien koirien kanssa.

kuva: Hanna Jäntti

Lauantaina kisasin junnuissa viimeisen kisan rakkaalla Lululla. Tuomarina toimi Saara Sampakoski ja vanhempia oli kisaamassa 9. Ensin mentiin kaikki kerralla kehään ja siitä sitten yhdessä vielä isot ja pienet ympäri. Sen jälkeen alkoi yksilöarvostelu. Minä ja Lulu oltiin vuorossa toisina ja keskityin siinä koko ajan koiraan enkä huomannut kattoa Vilman (joka oli siis ensimmäisenä arvostelussa) suoritusta ollenkaan. Noh, tuomari pyysi sitten että teeppä kolmio tuolta kulmasta tonne kulmaan ja mä en tietenkään tajunnut kattoa, että minne päin se niillä käsillään huito. Tein sitten ihan tavallisen kolmion ja laitoin sen jälkeen Lulun seisomaan. Kehän laidalla tuli seurailtua muiden suorituksia ja oho mä tein kolmion ihan eri lailla kun kaikki muut. Vaivuin siinä jo masennukseen, että tähänkö tää meidän viimeinen yhteinen kisa kaatu. Uhkasin jo jättää koko kisan kesken, mutta Jenny patisti mut takasin kehään. Juostiin vielä ympäri ja tuomari alkoi ottaa kisaajia jatkoon. Ensimmäisenä tuomari poimi MEIDÄT! Olin siinä vaiheessa jo ihan jeejeejee!

Sitten alettiin jakaa sijoituksia. Sijoitettiin viides, neljäs... ja me oltiin vielä ilman sijoitusta! Tuomarin käskystä vielä me kolme juostiin ympäri. Sitten sijoitettiin kolmas. Jäljellä oli enää me ja Sofia&Jerry. Tuomari totesi, että tosi tasainen pari ja tosi ammattimaista handlausta kummaltakin. Ja tuomari meni ja ojensi Sofialle sinisen ruusukkeen. Mä purskahdin itkuun, kun tajusin että me voitettiin. Tuomari tuli tuomaan punaisen ruusukkeen mulle ja antamaan muistaakseni tosi hyvää palautetta joka multa meni aikalailla ohi, kun olin niin sekasin ja itkin vaan siinä.
(c) Hanna Jäntti

Sitten oli vuorossa päivän paras-kilpailu. Saatiin isoon kehään tiibetinspanielit. Mä tyrkkäsin heti namin mun vaihtokoiran eteen ja se ei ehkä ollut mikään hyvä juttu. Sen jälkeen se ei suostunut esiintymään ilman namia. Mutta ei se nyt ihan huonosti voinut mennä, kun tuomari laittoi mut ensimmäiseksi! Ihan mahtavaa! Viimeinen kisa rakkaampaakin rakkaamalla Lululla ja tuloksena BIS1 JH :) ei paremmin oltais tätä meidän yhteistä taivalta päättää!
(c) Katriina Mäenpää
(c) Katriina Mäenpää

Sunnuntaina matkattiin Kaapelitehtaalle pikkuriiviö Zorron kanssa. Oltiin monta tuntia ennen junnuja paikanpäällä, mutta eihän siinä mitään kun seura oli niin loistavaa. Oli oikein kiva päivä, kiitos siitä Mia, Hanna ja Vilma :)! Sunnuntaina junnut oli isossa kehässä, kun lauantaina ne oli pienessä. Emma kisasi nuoremissa ensimmäistä kertaa kultaisellanoutajalla ja tuloksena hienosti JH3. Itse kisasin siis ensimmäistä ja viimeistä kertaa omalla Zorro sekopäällä. Yksilöarvostelussa Zorro päätti näyttää tuomarille ponnahdusvoimiaan ja aloitti pomppuesityksen kesken kolmion. Sain sen kuitenkin rauhoittumaan ja sen jälkeen esiintyminen sujui oikein hyvin. Olin kuitenkin varma, että pudotaan sen pomppimisen takia. Mutta ei, tuomari otti meidät jatkoon. Lopulta sijoituttiin neljänsiksi! Ei huonommin tolla otuksella ja eka kisa vieläpä!
(c) Vilma Helle

3 kommenttia:

  1. Paljon, paljon onnea teille!! Tosi hienosti meni! Harmi ku ei Jasun kanssa päästy sunnuntaina tonne paikalle, tai ku Jasunhan piti mennä lainakoiraks junnuihin..

    VastaaPoista