16. toukokuuta 2011

Koiranpäivä ja Hollolan ryhmis

Keskiviikkoilta 11.5. vietettiin hyvässä seurassa Tuomarinkartanon koiranpäivillä. Ohjelmassa oli jatkuvat junior handler treenit ja sitten vielä JH-kisa. Ensin junnukoulutusta veti Terhi ja sitten Jenny. Harjoitetltiin peruskuvioita ja vaihdatettiin koiria pari kertaa ja oli kiva päästä kokeilemaan uusia koiria!

Kuva: Linda Ojala
Parin tunnin päästä alkoi junior handler kisa, jonka tuomarina toimi Jenna Timonen. Junnut oli jaettu kahteen ryhmään, aloittelijoihin ja kokeneisiin. Emma ja Lulu kisasivat aloittelijoissa ja sijoittuivat kolmansiksi! Sitten alkoi kokeineiden ryhmä. Kisaajia oli 6. Meillä oli Lulun kanssa ihan perussuoritus. Yksilöarvostelun jälkeen tuomari toi vaihtokoiraksi suomenpystykorvan. Koira oli aika arka ja meillä suoritus ei mennyt kovinkaan vahvasti. Sen jälkeen tuomari alkoi sijoittamaan ja olin ihan varma, että jäädään viimeisiksi, koska kaikki kisaajat olivat tosi tasokkaita. Pysyttiin kuitenkin kisassa kahden parhaan joukkoon asti, jolloin tuomari teetti vielä pariliikkeet ja minulle ojennettiin käteen punainen ruusuke!

Sen jälkeen oli päivän paras kilpailu aloittelijoiden ryhmän voittajaa vastaan. Tuomari toi meille vaihtokoiriksi suomenajokoiran ja beaglen, jotka eivät ikinä olleet käyneet näyttelyissä! Ajokoiran kanssa ei mennyt kovin hyvin, se oli hieman arka ja minulla ei ollut nameja. Beaglen kanssa meni jo paremmin ja sainkin sen seisomaan ihan hyvin. Saatiin vielä omat koirat takaisin ja tuomari osoitti minut päivän parhaaksi junior handleriksi!


14.5. Hollolan ryhmänäyttely

Launtaina suunnattiin Hollolaan ryhmänäyttelyyn, jossa oli Lulun vuoden toinen rotukehä. Grandeja oli 7 ja tuomarina toimi Harri Lehkonen, jolla Lulu on kaksi vuotta sitten samassa paikassa ollut ROP. Vähän kyllä jännitti, että tykkäisikö Harri vielä Lulusta. En kuitenkaan odottanut hirveän hyviä tuloksia, koska nartuissa oli kisaamassa myös uusi hollannintuonti. Uroksissa voitti upeasti liikkuva nuori Tico.

Lulu oli ainoa narttu valioluokassa. Sain Lulun seisomaan oikein hyvin, mutta liikkeet olivat jälleen kerran laiskat. Tuomari ojensi käteeni kaksi punaista nauhaa ja olin jo ihan pettynyt, kun en muistanut uusia sääntöjä, mutta tajusin ne kuitenkin kun sieltä tuli vielä vaaleanpunainen nauha. Sitten oli paras narttu kehä. Tuomari ei kauaa miettinyt ja laittoi Lulun nartuissa ykköseksi! Sitten oli vielä ROP kehä, jossa Lulu hävisi Ticolle ollen VSP! Tosi tyytyväisiä ollaan, ei Lululla ollut mitään mahdollisuuksia kehässä liitävää Ticoa vastaan. Lulu oli myös kasvattajaryhmässä, joka sai KP:n ja oli lopulta BIS3! Kiitos kaikille mukavasta päivästä!
kuvat: Jaana Honkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti