Päällä pilvien - Sveitsi 23.7 - 31.8

Mä oon ehtinyt tässä parin vuoden sisään tottua siihen ajatukseen, että koko ajan on tulossa joku reissu, jota odottaa. Milanon jälkeen sai alkaa odottelemaan matkaa Sveitsiin. Poikaystävän äiti lähti perheineen lomareissulle ja me päästiin koirahoitajiksi. Koirahoitajana Sveitsissä, ei huono.

Kasper lensi paikalle jo aiemmin, minä torstaina 23. heinäkuuta. Oli outoa pakata mukaan kesävaatteita, koska Suomessa ei ollut kesästä tietoakaan. Varustauduin aamulla Suomen sääolosuhteisiin ja sainkin vaihtaa heti vähän kevyempään asustukseen Zürichissä. Suunnattiin suoraan lentokentältä Zürichin eläintarhaan. Olin kovin ylpeä itsestäni osatessani tilata saksaksi kaksi nuorisolippua. Mä en oo hirveän monessa eläintarhassa käynyt, mutta tähän mennessä tämä eläintarha oli kaikkein parhain. Eläimillä oli isot ja tilavat aitaukset ja eläinlajeja oli paljon. Myös koko eläintarhan ulkoasu oli hieno, ihan kun olisi jossain metsässä kävellyt. Ja näin muuten ensimmäistä kertaa elefantteja ja keisaripingviinejä!

Eläintarhakierroksen jälkeen suunnattiin Altstätteniin, jossa kolme koirakaverusta odotti meitä innolla. Loppupäivä oleskeltiin koirien kanssa ja tuijoteltiin Vampire Diareita.

Seuraavana päivänä hypättiin autoon ja lähdettiin vuorelle. Altstätteniä lähin iso vuori on Säntis, joka on huimat 2500 metriä korkea. Vähän ehkä pelotti, kun mentiin ylös vuorelle hissillä, mutta huipulta oli aivan upeat maisemat! Pilviä oli aika vähän, joten ylhäältä näkyi pitkälle. Syötiin hyvää jäätelöä ja nautittiin kauneudesta yläilmoissa.

Reissun aikana käytiin myös ihastelemassa Euroopan suurimpia vesiputoksia. Jätettiin auto aika kauas parkkiin ja saatiin kävellä vielä putouksillakin siltaa pitkin toiselle puolelle. Päästiin aika lähelle vettä ja jylinää riitti.

 Oltiin ennen reissua ihailtu netistä kaikkia upeita vuoristojärviä ja olihan sellainen pakko päästä tsekkaamaan. Lähin näistä järvistä oli Sämtisersee. Laitettiin naviin osoite ja lähdettiin ajamaan. Meillä oli aluksi vähän ongelmia löytää oikeata paikkaa. Tai no lähtöpaikkaa. Parkkeerattiin auto parkkiin ja ajateltiin 2km kävelymatkan olevan ihan ok. Sitä se ei ollut. Koko matka oli nimittäin ihan jäätävää ylämäkeä. Kiivettiin siis käytännössä vuorelle. Jouduttiin pysähtymään useita kertoja ja tuntui ettei loppua tule ikinä. Joskus kahden tunnin kävelyn jälkeen saavuttiin vihdoin kohteeseen. Käytiin pulahtamassa kylmässä vuorijärvessä ja käveltiin takaisin autolle. Ikinä en oo varmaan ollut noin poikki, kaikkia jalkojen lihaksia särki.

Viimeisenä päivänä eli torstaina oli aikainen herätys. Noustiin jo kuuden aikaan ja lähdettiin kohti Europaparkkia, joka sijaitsee Saksassa. Olin aluksi hermostunut sinne menosta, koska mua vähän peloteltiin hurjista laitteista. Selvisin kuitenkin hengissä, vaikka niissä hurjissa laittessakin tuli käytyä. Tämän reissun jälkeen osaa arvostaa Lintsin lyhyitä jonoja, Europaparkissa sain nimittäin jonottaa melkein tunnin kaikkiin laitteisiin. Yhden päivän aikana ei siis ihan hirveän montaa laitetta kerkeä testailemaan.

Kiitos Kasperille kivasta reissuseurasta ja Kirsille siitä, että sain taas tulla käymään Sveitsissä :)

ALICE IN THE WONDERLAND

Kesä on vihdoin saapunut tänne Euroopan pohjoisosiin! Mulla oli eilen vapaapäivä ja lähdettiin sen kunniaksi Emman kanssa valokuvaamaan. Pohdittiin pitkään mistä saataisiin kivoja kuvia, mutta päädyttiin samaan paikkaan missä käytiin ottamassa mun valmistujaiskuvat. Tällä kertaa Träskandan kartanolla oli paljon kauniita kukkia. Bongasin pensaassa kanin poikasen. Punaiset kukkaset ja valkoiset pienet pöydät toivat mulle mieleen Liisan Ihmemaan. Pyrittiin ottamaan vähän sen teeman mukaisia kuvia. Mikä on teidän suosikki?

Monilla alkoi tänään koulu. Mulla ei. Tämä on ensimmäinen syksy, kun mä en mene kouluun. Aamulla bussi meni Omnian ohi työmatkalla. Olisin kovin mielelläni viettänyt sielä vielä vuoden. Tuntuu oudolta. Tulevaisuus näyttää kovin hämärältä, mutta samalla palaset alkaa pikkuhiljaa loksahtelemaan paikoilleen.

If you don't know where you're going, any road will get you there.

Tykkää meistä!

The Lennokkaat löytyy nyt myös Facebookista! Tykkää meistä ja saat uusimmat postaukset etusivullesi sekä pientä lisämateriaalia. Yritän myös päivitellä näyttelytuloksia tänne.

TÄSTÄ TYKKÄILEMÄÄN

Blogi on saanut Facebook-sivun lisäksi myös muita uudistuksia. Ulkoasu on nyt raikkaampi ja banneria on uudistettu. Sivupalkkiin on lisätty kaikki sosiaalisen median linkkimme. Nykyään olen aika laiska kirjoittelemaan jokaisesta näyttelystä, mutta löydät helposti näyttelytulokset arvosteluineen "Tulokset" sivulta. Nämä pyrin lisäämään jo heti näyttelystä kotiin tultuani.

Kiitos kaikille, jotka jaksaa meidän elämää seurailla ja toivottavasti pysytte mukana myös tulevaisuudessa! Kuulemisiin :)

I'm all yours, I got no control - One Direction, Helsinki 27.6.2015

Marraskuussa istuin olohuoneessa katsomassa elokuvaa täysin tietämättömänä mistään, kunnes puhelimeen tuli viesti Sonjalta. "1D. Suomeen. Ens kesänä." Naputtelin paniikissa takasin erinäisiä kirjaimia, jonka jälkeen ryntäsin salamana omaan huoneeseen tietokoneelle jättäen poikaystäväni hölmistyneenä toiseen huoneeseen. Avasin facebookin, Livenationin sivun ja sieltä löytyi video. Video lähti pyörimään ja kuulin ensimmäistä kertaa elämässäni ne kauan odotetut sanat "One Direction jatkaa maailmanvalloitustaan ja saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen Helsingin Olympiastadionille, lauantaina 27. kesäkuuta.". 

Saatiin Emman kanssa liput hyville istumapaikoille. Parin päivän päästä julkaistiin vielä toinen keikka ja pakkohan sinne oli päästä! Tällä kertaa ostimme Early Entry-liput kentälle. Tämä toinen keikka peruttiin myöhemmin, mutta saimme vaihdettua EE-liput lauantaille ja omat istumapaikamme myytyä. Kun lippusählingistä oli selvitty oli vuorossa pitkä odotus.

Fiilikset alkoi riistäytyä käsistä pari päivää ennen keikkaa. Twitterissä oli ihana yhteishenki kun koitettiin henkisesti valmistautua keikkapäivään. Ylellä näytetty WWA-kiertueen konserttielokuva ei auttanut yhtään, vaan nostatti hysteriaa yhä enemmän. Kyllähän siinä tunteet alkoi pursuilemaan joka suuntaan, kun oma lempibändi oli vihdoin monen vuoden odotuksen jälkeen tulossa Suomeen.

Me päätettiin Emman kanssa mennä jo ajoissa jonottamaan keikkaa varten niinkuin teki moni muukin. Oltiin Olympiastadionin pihassa kuuden aikaan perjantai-iltana. Meillä oli auto mukana, joten saatiin sentään istuskella autossa. Muut fanit olivat vallanneet nurmialueen ja me seurattiin silmät tarkkana kaikkea liikettä. Kello oli noin yksi yöllä, kun fanit päättivät aloittaa jonotuksen. Kaikki lähti rynnimään porttien vastaiselle kävelytielle ja siinä sitten yritettiin muodostella jonoja kunnes poliisit tuli häätämään takaisin nurmelle. Jäätiin loppuyöksi muiden fanien sekaan. Silloin tällöin joku päätti rynniä porteille, josta seurasi kerta toisensa jälkeen sekasorto.


Itse virallisen jonotuksen piti alkaa lauantaina klo 9, mutta hullut fanit alkoivat rynniä sisälle jo vähän kahdeksan jälkeen. Täytyy sanoa, että se oli yksi elämäni kamalampia kokemuksia. Ihmiset rynnii päälle, Emma kaatuu metalliaidan päälle, ihmiset yrittää juosta meidän yli, repii vaatteista ja tavaroista, loppua ei näy, tuntuu siltä ettei saa happea ja päässä heittää. Ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä se on kuitenkin vihdoin ohi. Jono pysähtyy. Tässä kohtaa saatiin odotella useampi tunti, ensin paahtuen auringonpaisteessa ja sen jälkeen raesateessa nilkkoja myöten vedessä seisten. Myöhemmin meidät EE-lippulaiset jaettiin omille sisäänkäynneille. Sen jälkeen fiilis oli hieman rauhallisempi, mutta sateessa seisomisen jälkeen tuli aika kylmä siellä katoksen varjossa istuessa. Vihdoin sen kaiken kamalan jonotuksen jälkeen meidät päästettiin stadionille sisään. Ja me päästiin eturiviin! Siinä vaiheessa oli niin helpottunut olo, että se kaikki oli ohi ja oltiin päästy ihan eteen.

"You're the best looking crowd ever. It's not Finland, it's Fitland." - McBusted

Ensimmäisenä poikia lämppäsi Isac Elliot. Sen jälkeen esiintyi McBusted. McFly on ollut mulle jo pitkään tuttu ja pidän kovasti heidän musiikistaan. Nyt pääsin näkemään heidät yhdistetyllä, mutta ei yhtään sen huonommalla kokoonpanolla. McBustedin show oli pirteä ja sai hymyn huulille. Menevät biisit ja synkronoidut hypyt saivat hyvälle tuulelle ennen illan kohokohtaa.






H-hetki lähestyi. Vihdoin screeneillä alkoi pyörimään introvideo. Sydän hakkasi ja koko keho tärisi. Sitten se tapahtui. Sieltä savun keskeltä asteli ne neljä ihmistä keitä tässä oltiin vaikka kuinka kauan odotettu. Onnen kyyneleet vierivät kasvoja pitkin ja kiljuin niin kovaa kun keuhkoista lähti (ja videoiden perusteella kuulostin lähinnä siltä, että mua ois tapettu...). Ensimmäinen biisi meni lähinnä jossain sumussa, kun mun aivot yritti tajuta, että One Direction oli Suomessa ja aivan siinä mun edessä. Seuraavassa biisissä sain jo rauhoitettua itseni ja lauloin täysillä mukana nauttien joka sekunnista. Alkukeikasta pojat oli paljon lavan toisessa päädyssä, mutta se ei menoa haitannut.

Onneksi aikaa vietettiin paljon myös catwalkilla. Ne oli ihan oikeasti metrin päässä musta. METRIN. Niin lähellä, mutta kuitenkin kaukana. Olisin halunnut vähän edes paijata. Oon kyllä ihan varma, että sain yhdessä vaiheessa katsekontaktin Liamin ja Louisin kanssa. Harrykin saattoi vilkaista. Se, että ne tiesi ehkä sekunninsadaosan mun olemmassaolosta sai pään sekaisin ja kyynelet vyörymään. Oli muutenkin upeata, että nyt Suomi oli olemassa. Ei enää Stockholmia vaan Helsinki. Ja sitä jaksoivat pojatkin useaan otteeseen toistella.

Koska kyseessä oli One Directionin konsertti, mitä vain voi tapahtua, oli sitten kyseessä banaanipuvussa ympäri lavaa hyppiminen tai vesisota. Tämä bändi takaa viihdyttävän shown. Jokaisesta hetkestä nauttii joko itkien, nauraen tai hymy korvissa asti.

Keikka oli kaiken kaikkiaan ihan uskomaton. Pojat veti koko ajan täysillä ja piti hauskaa lavalla. Suomalaiset fanit näytti, että kyllä meistäkin lähtee ääntä. Ilotulitukset näytti upealta. Meidän fanien toteuttama kukkameri oli todella kaunis. Kaikki oli jotenkin niin täydellistä. Eihän tollaisella hetkellä voi olla muuta kuin onnellinen.

Elämäni paras konsertti. Elämäni onnellisimmat kaksi tuntia. Unohtumaton päivä.
"When I go to a concert I can't help but feel happy and everything else just goes away."

Video, jonka Linda (@lindriina) julkaisi 29. 06ta 2015 klo 3.27 PDT

Keikan jälkeiset fiilikset oli sekavia. Olin onnellinen bändin näkemisestä Suomessa, mutta myös älyttömän surullinen siitä, että se oli nyt ohi. Pidättelin autossa kyyneliä, kunnes sain muut kyytiläiset pois ja purskahdin sen jälkeen itkuun. Keikkavideoiden ja twitterin selaaminen kotona ei auttanut yhtään. Tähän mennessä olo on jo helpottanut eikä sentään koko ajan itketä. Tässä postausta kirjoitellessa tuli kuitenkin taas selattua videoita ja kuvia ja arvatkaa kellä on meikit pitkin naamaa? En tiedä koska pääsen seuraavan kerran näkemään One Directionin, jos edes pääsen enää ikinä. Onneksi on muistot tallessa ja en unohda tätä päivää ikinä.

Haluaisin vain joskus päästä halaamaan noita neljää ja kertoa kuinka tärkeitä ne on.

Milano ja World Dog Show 2015

Täältä Suomen "kesästä" on kiva muistella lämpöä, auringonpaistetta ja maailman parasta jäätelöä. Milanossa ei joutunut palelemaan, ei edes vesisateessa. Muuten kaupunki ei kuitenkaan mitenkään erityisemmin vakuuttanut, mutta sai siellä viikon kulumaan.

Lennettiin Milanoon tiistaina aamusta. Oltiin pukeuduttu kummatkin lähinnä Suomen sään mukaisesti ja meinattiin läkähtyä, kun päästiin kaupunkiin. Meillä ei ollut mitään hajua minne mennä, raahattiin matkalaukkuja ympäriinsä rautatieaseman lähistöllä ja yritettiin löytää ruokapaikkaa. Osoittautui kuitenkin yllättävän vaikeaksi löytää ruokapaikkaa englanninkielisellä menulla, joten luovutettiin ja mentiin McDonaldsiin. Saatiin tovi odotella ennen kun päästiin hotellille sillä respa aukesi vasta klo 15 ja respamies oli vielä myöhässä (hän oli kuulema selvittelemässä asioita venäläisten kanssa, jotka olivat bileissään onnistuneet kaataamaan seinän).

Päästiin kuitenkin loppujen lopuksi sisään ja pian Kasperin äiti, pikkusisko ja koirat saapuivat myös paikalle. Ensimmäinen päivä oleskeltiin vaan asunnolla ja käytiin syömässä viereisessä ravintolassa.

Keskiviikkona oli ensimmäinen näyttelypäivä. Kyseessä oli siis Maailmanvoittajan yhteydessä järjestetty club show. Tämä näyttely järjestettiin samoissa tiloissa kuin MV-näyttely, mutta keskiviikkona oli pelkästään näitä ryhmänäyttelyitä. Weimarinseisojia oli todella paljon, narttuja taisi olla n. 80. Aino kisasi avoimessa luokassa, jossa koiria oli n. 20. Meidät kaikki pyydettiin kehään, jonka jälkeen tuomari otti kaikki erikseen tutkittavaksi ja liikutti edestakaisin ja ympäri. Kun kaikki koirat oli käyty läpi, tuomari poimi osan jatkoon. Tämän jälkeen kaikki meni todella sekavaksi. Välillä tuomari liikutti jatkossaolijoita, välillä meitä muita, välillä poimi pari muuta taas jatkoon ja taas juoksutti ihan sattumanvaraisesti koiria. Tuomari tuntui itse olevan ihan yhtä pihalla kuin me kaikki muutkin kehässä. Kesken AVO-luokan arvostelun hän lähti käymään vessassa. Taisi olla liian jännittävä tilanne... Tänään ei kuitenkaan jatkopaikkaa hellinnyt. Päästiin siis aikaisin palaamaan asunnolle.

Koska meillä oli vielä rutkasti aikaa kulutettavana, lähdettiin keskustan ulkopuolelle kauppakeskukseen shoppailemaan. Mulle tarttui sieltä mukaani ihana hattu (jota tuli sitten käytettyä melkein koko ajan) ja kesämekko. Sain myös ensimaistiaiset italialaisesta jäätelöstä ja se oli hyvää!

Illemmalla lähdettiin tutkimaan Milanon keskustaa. Kiivettiin Duomon katolle ihailemaan kaupunkia yläilmoista. Matkaa oli 250 rappusta ja siinä kuumuudessa se tuntui aika tuskaiselta. Ylhäältä oli kuitenkin nätit maisemat, joten oli ihan kiva päästä sinne asti kiipeämään.

Seuraavana päivänä oli Maailmavoittaja-näyttelyn vuoro. Täytyy kyllä antaa Milanolle plussat todella tilavasta näyttelystä! Kaikki mahtui nätisti halleihin ja kehät olivat sopivan kokoisia. Weimarinarttuja oli ilmoitettu 110 kappaletta ja avoimessa luokassa 33 narttua. Aika huima määrä koiria siis! Oltiin aamulla ajoissa ja kerettiin kierrellä kojuja ja vähän muitakin halleja ennen kehäänmenoa. Näyttelyssä ei kirjoitettu arvosteluja ollenkaan, joten kehä pyöri nopeaan tahtiin. Vihdoin koitti AVO-luokan aika ja me kaikki 33 handleria koirinemme ahtauduimme kehään. Tuomari katsoi ensin yleissilmäyksen kaikista koirista, jonka jälkeen kävi yksitellen vähän kopeloimassa kaikkia. Tämän jälkeen tuomari kävi kehäsihteerin kanssa kaikkien koirien kohdalla ja antoi arvosanat.


Ne jotka eivät saaneet ERIä, poistuivat kehästä. Aino sai ERIn ja me jäimme kehään. Tuomari kävi taas kerran vähän katsomassa koiria ja pudotti osan. Pääsimme Ainon kanssa 11 parhaan joukkoon! Hassua tämän tuomarin arvostelussa oli se, että hän juoksutti koiria vasta 5 parhaan joukossa! Ilmeisesti liikkeet eivät hirveästi tälle herralle merkinneet, kun arvosanatkin jaettiin ilman minkäänlaista katsausta koiran liikkeisiin.

Ainon kehän jälkeen Kirsi lähti koirien kanssa takaisin asunnolle ja me jäimme Kasperin ja Jessican kanssa katsomaan grandeja sekä ryhmäkilpailuja. Grandeissa voiton vei sama koira kuin edellisvuoden MV-näyttelyssä, Palomino Du Greffier Du Roi. Milanon näyttelyn ryhmäkehät oli hienosti järjestetty. Isoon kehään oli selvästi panostettu ja sitä oli miellyttävä seurata. Itse jouduin työhommiin kun Heidin oli mentävä kehään, joten vastuulleni jäi ryhmäsijoittuneiden kuvaaminen.

Perjantaina oli viimeinen näyttelypäivä. Silloin ei onneksi tarvinnut mennä enää itse kehään, sillä kaikki jalkalihakset olivat jostain syystä ihan jumissa. Tällä kertaa oli afgaaninvinttikoira Brunon vuoro käydä kehässä, club showssa. Brunolla menikin hienosti, tuloksena ROP-veteraani. Kehän jälkeen Kirsi ja Jessica lähtivät kohti Sveitsiä ja me Kasperin kanssa suunnattiin uudelle hotellille. Kun päästiin perille, rysähdettiin vaan sängylle ja meinattiin nukahtaa siihen saman tien. Päätettiin kuitenkin ryhdistäytyä ja lähteä vielä kiertelemään ja syömään kaupungille. Illalla kaupunkikierroksen jälkeen uni kyllä maittoi!

Lauantaina käytiin vielä kiertelemässä lisää keskustassa ja tuli käveltyä aika paljon. Käytiin kattomassa jotain linnaa ja siinä vieressä olevaa puistoa ja siellä lammessa ui kilpikonnia! Saatiin hyvin aikaa kulumaan ja loppupäivä löysäiltiin sitten hotellilla. Sunnuntaina päästiin vihdoin lähtemään kotiin. Kiitos kaikille asianomaisille kivasta reissusta :)

KILPIKONNA!

Here I'm standing, all alone in the dark of the night

Blogi on taas elänyt pitkään hiljaiseloa. Oma elämä ei ole ollut mitään ruusuilla tanssimista ja välillä kaikki on tuntunut pelkästään harmaalta ja on ollut paha olla. Toki on ollut myös ilonhetkiä näyttelyreissuilla ja pari keikkaa, mutta niidenkään ilo ei ole kauaa kestänyt. Onneksi tiedän asioiden pian muuttuvan taas paremmaksi.

Kuten suurin osa varmasti tietää, muutin marraskuussa poikaystäväni kanssa Espoon keskustaan. Silloin en ajatellut itseäni ollenkaan vaan halusin vain miellyttää toista osapuolta. En ollut missään vaiheessa vielä itse valmis muuttamaan pois kotoa, saatikka muuttamaan yhteen poikaystävän kanssa, kun olin vasta totuttelemassa ajatukseen vakavasta parisuhteesta. Oi kunpa olisinkin osannut silloin sanoa ei.

Mua ahdisti alusta asti jo ihan kamalasti, mutta ajattelin sen olevan ohimenevää. Nyt tiedän ettei se sitä ollut. Inhoan asua tässä pienessä 30 neliön asunnossa, tuntuu kun mut olisi suljettu yhteen huoneeseen josta en pääse pois. Seinät kaatuu päälle, ahdistaa ja menee jatkuvasti hermo poikaystävään, vaikka tämä ei olisi mitään tehnyt. Olin pääsiäisen ja pari muuta viikonloppua yötä äidillä sekä isällä ja aina kun tulin takaisin "kotiin" sain kamalan itkukohtauksen. Pääsiäisen jälkeen tajusin, että näin ei voi elämä jatkua. Jätin irtisanomisilmoituksen ja tänä viikonloppuna pääsen muuttamaan takaisin isän luokse. Nyt on vähän parempi olla, kun tietää pääsevänsä taas kotiin.

Sitten vähän iloisempiin asioihin! Parissa näyttelyssäkin on tässä keretty käydä. Tammikuun Turun näyttelyssä olin vähän kuvailemassa ja vein pari koiraa kehään. Esitin ensimmäistä kertaa bordercollie Story Goes Stay With Me "Acxan" ja tulokseksi EH, vaikka hienosti neiti esiintyi. Esitin myös faaraokoira Sawhorse's Mighty Wonder "Kàn" tuloksena ERI1. Parhaassa nartussa sain käsiini Sawhorse's Party Animal "Venuksen", joka oli paras narttu 2!

Seuraavaksi oli vuorossa Lahden kansainvälinen. Tämä oli Dogxpressin yhteistyönäyttely, joten kameraa tuli käytettyä viikonlopun aikana ihan urakalla. Sunnuntaina pääsin ensimmäistä kertaa belgianpaimenkoira tervuerenin hihnan päähän. Kyseessä oli käyttöluokan narttu Energetic-Action's Baika "Baika". Yhteistyö sujui Baikan kanssa oikein mukavasti ja tuloksena ERI1, SA ja vielä PN4 isossa paras narttu-kilpailussa! 

Sunnuntaina järjestettiin myös junior handler SM-osakilpailu, jossa Emma kisasi australianpaimenkoiran kanssa. Aamulla kaikki oli pielessä, koira hermostunut ja Emma vielä sitä enemmän. Käytiin siirtämässä Emma myöhempään ryhmään ja kappas, siihen mennessä koira oli jo rauhoittunut. Emman suoriutui yksilöarvostelusta kauniilla ja rauhallisella tyylillään. Pian olikin luvassa jatkoon pääsevien valinta. Tuomari käveli Emman ohi ja olin itse hieman pettynyt. Kun tuomari oli kisaajien loppupäässä, alkoi hän huudella numeroa 22. Ja sehän oli Emma! Emma suoriutui myös jatkossa hyvin ja pääsi aina viiden parhaan joukkoon. Sijoituksia alettiin jakaa. Viides, neljäs ja kolmas. Jäljellä oli enää Emma ja tyttö siperianhuskylla. Kaksi parasta juoksutettiin yhdessä edestakaisin ja sitten vielä viimeiselle kierrokselle. Oltiin Tildan kanssa kehän laidalla ja puristettiin toisiamme käsistä jännityksen vallassa. Punainen ruusuke heilahti ilmassa ja tuomari ojensi sen EMMALLE!!! Sitten odoteltiinkin iltapäivän BIS-junior handlerin valintaa. Montaa tuntia ei tarvinut onneksi odotella ja mä istuin ison kehän laidalla Heidin ja Petrin kanssa, joiden mielestä mun jännittäminen oli huvittavaa. Emma esitti koiran hienosti myös isossa kehässä. Niinhän siinä sitten kävi, että pikkusisko meni ja lunasti itselleen paikan tämän vuoden SM-kilpailussa. Ei voisi olla isosisko ylpeämpi ja saattoi näyttelypaikalla jälleen parit kyyneleet tirautella ♥ Joulukuun Messarissa sitten hurrataan katsomossa!

Seuraava näyttely oli maaliskuun Turku KV, jossa esitin faaraokoira Sawhorse's Sharp Shooter "Nebran" joka oli hienosti ROP! Pääsiäisenä köröteltiin Emman kanssa Imatralle, jossa Zorro avasi näyttelykauden pitkän tauon jälkeen. Grandeja olikin paikalla koko kööri, huimat 17 kappaletta. Tuomarinamme toimi Auli Haapiainen-Liikanen. Oltiin viimeinen rotu kehässä, joten hetken sai odotella kehään astumista. Aika kului mukavasti meidän suuressa Minsku-porukassa kuulumisia vaihdellen :). Oli kiva nähdä pitkästä aikaa taas kaikkia! Vihdoin pitkän odotuksen jälkeen oli meidän vuoro mennä kehään. Tein sen virheen, että otin Zorron liian aikaisin häkistä ja se ehti jo tylsistyä ennen kehän alkua. Esiintyminen ei siis ollut kovin hohdokasta. Tuomaria ei kuitenkaan tällä kertaa väistelty ja liikkeissä neljä jalkaa pysyi maassa. Tulokseksi ERI, mutta kilpailuluokassa jäätiin viimeisiksi eli kolmansiksi. Saatiin SA ja tuomari tokaisi, että aivan ehdottomasti kaikille kolmelle SA. Parhaassa uroksessa oltiin kolmansia ja se oli hieno tulos, sillä uroksia oli huimat 8.

"Hyväluustoinen aikuinen uros. Hyvä pitkänomainen pää. Riittävän pituinen kuono. Tyylikäs olemus. Suorat raajat. Kohtuullisesti kaareutuneet kyljet. Liikkeessä korkea-asentoinen häntä. Tasapainoinen kokonaisuus."

Imatrasta seuraavana viikonloppuna suuntana oli Vaasa. Lähdin sinne työharjoittelu-ohjaajani Heidin kanssa ja tämä olikin ensimmäinen "kunnon" työkeikka. Hyppäsin perjantaina junaan, joka vei Lahteen, josta Heidi sitten nappasi mut kyytiinsä. Ajomatkaa riitti, mutta niin riittää Heidilläkin juttua, että hiljaista ei ollut :D. Täytyy kyllä sanoa, että mulla on aivan huippu TOP-paikka ja huiput työkaverit (harmi, että harjoittelua on jäljellä enää 1,5kk, mutta katotaan mitä sen jälkeen tapahtuu :)) ♥ Meillä oli Heidin kanssa tosi mukava viikonloppu ja tuntui siltä, että oltaisi tunnettu jo monia vuosia, vaikka tosiasiassa ennen Vaasaa ei hirveästi oltu edes kasvokkain juteltu. Heidillä oli mukana ihana Orlando-grandin, jolle sai lässytellä ja rapsuttaa omia koiria ikävöidessä.
Mun tehtävänä Vaasassa oli junnukuvien ja tunnelmakuvien ottamisen lisäksi virallisten ryhmäkuvien ottaminen. Tämä aiheutti hieman jännitystä, sillä niiden onnistuminen oli täysin omalla vastuullani. Kuvista tuli kuitenkin kivoja ja olin myös ripeä ottamaan niitä, joten jokainen sijoittuja saatiin ikuistettua.

Meillä oli jännä hotelli, jossa oli liian monta hissiä. Unohdettiin välillä syödä tai ei vaan ehditty. Löydettiin hirttoköysi. Mä olisin kovin mielelläni vienyt BIS-pokaalin kotiin. Heidi luuli, että seurustelen jonkun Satin Circuksen jäsenen kanssa. Napsittiin paljon kuvia ja yritin olla julkaisussa nopeampi kuin Petri. Päätettiin, että tässä harrastuksessa ei oo mitään järkeä.

Kiitos Heidi vielä tästä viikonlopusta :)

If you could be anywhere where would you be? In Paris with Tom Felton.

Mä mietin asioita liikaa. Harvemmin teen päätöksiä suoraan vaan pohdin niitä yleensä monelta kannalta ja pitkään. Joskus on kuitenkin parempi olla miettimättä ja antaa mennä vaan. Näin saa elämästä enemmän irti ja pystyy toteuttamaan unelmiaan

Joulukuun alussa luin Tom Feltonin fanisivuilta, että tammikuussa järjestetään Pariisissa Harry Potter convention, jonne myös Tom osallistuisi. Innoistuin asiasta saman tien ja ajattelin, että sinne on pakko päästä. Viikon sisään kaikki alkoi kuitenkin epäilyttää. Miten rahat riittäisivät kalliiseen reissuun, miten uskaltaisin matkustaa yksin ja miten selviäisin Pariisissa ilman ranskankielen taitoa. Aloin jo kääntyä sille kannalle, että matka saa nyt jäädä. Sitten muistin Jaanan.

Olen jo tutustumisestamme asti ihaillut Jaanan elämänasennetta. Ihaillut sitä kuinka se uskaltaa jättää kaiken taakse ja lähteä maailmalle. Nytkin se oli muuttanut Pariisin au pairiksi. Päätin, että joskus on vaan uskallettava lähteä ja että tulisin kyllä selvitymään tästä reissusta, kyseessä oli kuitenkin vain parin päivän reissu. Ja hei. Jos mä saisin olla missä vaan niin tietty mä olisin Pariisissa Tom Feltonin kanssa.

Lähtö oli perjantaina 16.1. Aamulla myöhässä ollut bussi aiheutti stressiä. Selvisin kuitenkin ajoissa kentälle ja ongelmitta koneeseen (turvatarkastuksessakaan ei ollut ongelmia, vaikka mut pysäytetään melkein aina). Lennolla oli harvinaisen tylsää. Kulutin aikaa ja akkua puhelimen netissä ja kuuntelin musiikkia (Crossroads soi kaks tuntia putkeen :'D).

Vihdoin oltiin Pariisissa. Sitten tulikin pieni ongelma. En löytänyt juna-asemaa kentältä, mutta törmäsin kahteen yhtä hukassa olevaan suomalaiseen ja lähdettiin yhdessä etsimään reittiä keskustaan. Päädyttiin ratikkapysäkille, mutta päästiin myös sillä metroradan varrelle. Siitä pitikin enää hypätä metroon ja hotellin asemalle. Ajattelin pääseväni helpommalla ilman metron vaihtoa ja päätin kävellä kauemmalta pysäkiltä. Huono päätös. Meni vain kevyet 1,5 tuntia hotellin etsimiseen. Kukaan ei osannut kunnolla neuvoa englanniksi. Pieniä turhautumisen hetkiä tuli ja olin vihainen Pariisille. Hotelli kuitenkin löytyi pitkän etsinnän jälkeen. Kirjasin itseni sisään, kävin hakemassa Lidlistä suklaata ja menin istumaan huoneeseen.

Myöhemmin illalla nähtiin Jaanan kanssa. Käytiin katsomassa Eiffeliä iltavalaistuksessa ja käveltiin monta tuntia ympäri Pariisia vesisateessa. Mutta on se Pariisi kaunis kaupunki, erityisesti illalla. Kiitokset Jaanalle mukavasta illasta, vaikka ei koskaan löydettykkään sitä hyvää livemusapubia :D. Oli kiva saada puhua jonkun kanssa, koska matka alkoi tuntua liiankin hiljaiselta!

Lauantaina heräsin ajoissa, hyppäsin metroon ja sieltä juna-asemalle. Suunnaksi otin Charles De Gaulle lentokentän. People Convention järjestettiin lentokentän Hilton hotellilla. Kävin hakemassa passin ja rannekkeen ja menin saliin istumaan. Pian viikonlopun tähdet kuulutettiin lavalle (Tom Felton, Bonnie Wright, Matthew Lewis, Evanna Lynch & Robbie Jarvis). Kyllähän siinä kädet tärisi ja silmät kostui, kun kaikkien näiden vuosien jälkeen näin omin silmin Tom Feltonin astelemassa lavalle aplodien saattelemana.

Kaikilta kysyttiin parit kysymykset, jonka jälkeen Tom jäi yksin haastateltavaksi. Ei sitä vieläkään voinut oikein uskoa, että Tom Felton oikeasti istui siellä edessä vastaamassa fanien kysymyksiin. Itse en valitettavasti saanut esittää kysymystäni, noloista hyppelyistä ja käsien heilutteluista huolimatta. Eritysen iloisena yllätyksenä tuli se, että Tom lupasi julkaista lisää musiikkia tänä vuonna! Kysymyspaneelin jälkeen näin vielä Tomin kymmenen metrin päästä ennen yhteiskuvatilaisuutta. Itselläni oli kaikki kuvaukset ja muut vasta sunnuntaina, joten lähdin takaisin keskustaan. 

Oli aurinkoinen päivä ja kiertelin katsomassa ja kuvaamassa nähtävyyksiä. Ajattelin myös käydä vähän shoppailemassa, mutta se oli erittäin huono päätös lauantai-iltapäivänä. Kaupat olivat aivan täynnä ihmisiä eikä shoppailu enää huvittanut. Ruokaa sentään sain.

Vatsa oli täynnä ja ilta alkoi jo hämärtää, joten suuntasin katsomaan Riemunkaarta ja Eiffeliä iltavalaistuksessa. Sen jälkeen palasin hotellille jalkojen huutaessa väsymyksestä. Uni ei tullut helposti, sillä seuraava päivä aiheutti aikamoisen jännityksen.

Sunnuntaina heräsin tuntia ennen herätyskelloa. Kai mun mieli tiesi, että tänään oli SE päivä. Ja ei, ei mikä tahansa syntymäpäivä vaan syntymäpäivä, jolloin tulisin tapaamaan suurimman idolini. Kaikki, jotka tuntevat mut tietävät sen, että mä fanitan vähän kaikkea ja kaikkia. Pitkäaikaisin fanitukseni on kuitenkin ollut Harry Pottereista tuttu Draco Malfoy eli Tom Felton. 

Tämä kyseinen herra vei sydämeni kolmosleffan aikoihin. Siitä lähtien olen katsonut kaikki Tomin haastattelut, leffat ja sarjat (paitsi kahta kauhuleffaa en ole uskaltanut :D). Onhan se toki hyvännäköinen, mutta se on myös aivan loistava näyttelijä. En tule koskaan pääsemään yli Tomin roolisuorituksesta Puoliverisessä Prinssissä. Siinä on vaan sitä jotain. Lisäksi Tom on aina vaikuttanut todella hyväsydämmiseltä ja ystävälliseltä ihmiseltä, roolihahmoistaan huolimatta. Olen myös ihastunut Tomin musiikkiin vaikkei sitä paljoa olekkaan. Rakastan kuinka se brittiaksentti kuuluu laulunkin läpi ♥. Oi Tom.

Junamatka tuntui piinaavan pitkältä. Pelkkä tapaamisen ajattelu sai mulla kyyneleet silmiin ja perhoset lentämään vatsassa. Hotellilla sai hetken odotella ennen kuvaustilaisuuden alkamista. Sitten meidät laitettiin jonoon. Jonossa oli vielä itsevarma olo ja ajattelin kaiken menevän putkeen. Kun jäljellä oli enään ne kolme viimeistä askelta Tomin luokse, menin paniikkiin. Sain suustani ulos "Hello handsome" ongelmitta, johon Tom vastasi "Bonjour". Mun aivot päätti puuttua tähän ja aloin änkyttämään ettei mulle saa puhua ranskaa, koska olen Suomesta. Jotain muutakin siinä tuli soperrettua kunnes aloimme valmistautua kuvan ottamiseen. Ja miten vaikeeta voikaan halaaminen olla. Siis mullahan se pitäis todellakin olla hallussa, kun oon ottanut joku 30 halikuvaa Satin Circuksen poikien kanssa. Mutta ei, Tomin kanssa se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Näytin varmaan joltain Guassimodolta selkä kyyryssä siinä todella kummallisesti Tomia halaten. Sitten päässä pimeni. En hetkeen enää tiennyt missä olin, tuntui kun halaamani henkilö olisi ollut 2 metrin päässä ja en todellakaan enää tajunnut, että se oli Tom Felton. Kuva otettiin ja kaikki oli ohi. 

Fiilis ei ollut kovinkaan hyvä. Olin päässyt vihdoin tapaamaan suurimman idolini ja pää oli mennyt aivan tyhjäksi. Jouduttiin odottamaan neljä tuntia ennen kuvien saamista ja olin varma siitä, että koko kuva oli pilalla! En edes muistanut olinko katsonut kameraan. Kävin välissä ottamassa myös kuvan Bonnie Wrightin kanssa ja siinähän ei ollut mitään ongelmia. Muistin jopa halata Bonnieta!

Sitten oli aika saada kuvat itselle. Bonnien kuva oli erittäin onnistunut! Go redheads! Kauhulla odotin Tomin kuvaa. Vihdoin sain sen käsiini ja se ei ollutkaan täysin epäonnistunut! Pari hammasta oli ottanut ylivallan ja selkä oli kyyryssä. Tietenkin musta paistoi myös jännitys. Mutta sen kanssa nyt eletään seuraavaan kuvaan asti ;). Päivä kului hitaasti ja ei ollut oikein mitään tekemistä. Hotellilla ei ollut ilmaista wifiä ja kaikki oheisohjelma oli ranskaksi. Yhdessä vaiheessa löysin itseni kuuntelemasta Harry Potterien ranskalaisten dubbaajien haastattelua, ranskaksi. Oli muuten hassua kuinka innoissaan ranskalaiset olivat dubbaajista, ihan kuin hekin olisivat olleet isojakin julkkiksia.

Vihdoin monen tunnin odotuksen ja Bubble Witch pelaamisen jälkeen meidät kutsuttiin nimmarijakoon. Siinä sitä sitten seisottiin, Tom Feltonin edessä ja Tomin katsellessa kauniilla silmillään mua (ja apua miten hyvännäkönen se onkaan livenä, meinasin kuolata siihen pöydälle... Ja se aksentti, oh god). Tällä kertaa en pilannut koko juttua. Toki jännitti ja tärisin varmaan koko tyttö, mutta sain jotain fiksuakin ulos jonkinlaisella englannilla.

Linda: Hello!

Tom: Hellou!

L: I can't believe that I'm finally meeting you! I've been waiting so long!

T: Aww

L: And I came from Finland to see you!

T: Wow! From Finland? It's been worth it? You had a good weekend? 

L: Yes. At least now.

T: Good! What's your name?

L: Linda.

T: Linda? L i

L: L i n d a

T: This is very good (talking about our picture)

L: And on my Birthday!

T: Your Birthday? Happy Birthday Linda! Safe travels home okay. Au revour! Bye bye!

Sitten se vielä kätteli.

Jos olisi ihmiselle mahdollista sulaa siihen paikkaan niin musta ois ollut jäljellä vain pieni lätäkkö lattialla. Kaikki mitä Tom sanoi sai mun sydämen vaan pamppailemaan nopeammin ja posket helottamaan punaisempina. Siitä lähdin sitten itkua pidätellen pois. Olin niin onnellinen. Jos olisin ollut yksin olisin varmaan kaatunut maahan itkien ja nauraen. Eniten jäi harmittamaan etten edes yrittänyt kysyä vielä selfietä tai halia... 

Mutta nyt voin onnellisena tyttönä sanoa sen vihdoin tapahtuneen, kaikkien näiden vuosien odotusten jälkeen, MÄ OLEN TAVANNUT TOM FELTONIN. Kiitän, kuittaan ja palaan pilvilinnoihin muistelemaan elämäni kohokohtia.