10. huhtikuuta 2018

Erinomainen talviloma



Palasin eilen töihin talvilomalta. Nyt oon taas kaksi päivää vapaalla (jippii vuosivapaat!). Halusin kuitenkin vielä muistella mun ihanaa ja rentouttavaa reilun viikon mittaista talvilomaa. Lomani koostui mökkiviikonlopusta, hyvästä ruuasta, ihanista ystävistä, pitkistä lenkeistä ja arvokkaasta ajasta poikaystävän kanssa. Nyt on hyvä fiilis ja jaksaa taas!


Säästelin talvilomaa näin pitkälle päästäkseni viettämään pitkästä aikaa kunnon pääsiäisen mökillä. Pitkäperjantaina syötiin Eerikin sisarusten ja poika/tyttöystävien kanssa. Ruoka oli super hyvää ja oli kivaa viettää aikaa porukalla. Lauantaina napattiin kyytiin pikkusisko ja hurautettiin mökillemme, jossa äiti ja isäpuoli jo odottelivat. Mökkiviikonloppumme sää oli aivan huikea, aurinko paistoi melkein jatkuvasti! Käytiin kävelylenkeillä jäällä, Zorro jahtasi moottorikelkkoja ja syötiin vatsat täyteen hyvää ruokaa. Ehdittiin rentoutua ja nauttia.


Ehdin talviloman aikana nähdä kavereita enemmän kuin mitä olen tähän mennessä vuotta ehtinyt näkemään. Kävin Tampereella, näin yläasteaikaisia kavereita ja myös niitä tuttuja ja läheisimpiä. Kiitos kaikille ihanille, jotka viettivät aikaa kanssani ♥

Loman aikana omalle yritykselle tuli useampi tilaus mainoksista ja pari kuvauskeikkaa kesälle. On ollut mukavaa, että hommat on lähteneet näinkin mallikkaasti käyntiin!


Talviloma sai arvoisensa päätöksen, kun hurautettiin poikaystävän ja koirien kanssa Mäntsälän ryhmänäyttelyyn. Zorro ei ole ollut näyttelyssä melkein vuoteen ja jännitti hurjasti miten kehä menisi. Poitsu esiintyi kuitenkin täydellä asenteella ja yhteistyömme pelasi hyvin! Tuloksena rodun paras hienolla arvostelulla ♥ Lisäksi Eerik yllätti nappaamalla ehkä parhaan kuvan Zorrosta aikoihin! Se näyttää kyllä niin hienolta, kerrankin!

"Turhan kookas uros. Kauniit mittasuhteet ja ääriviivat. Riittävä luuston vahvuus kokoon nähden. Erinomainen ylälinja ja häntä. Hyvä pään pituus ja pään linjat. Tyypillinen ilme, hyvät korvat. Erinomainen karvanlaatu. Sujuvat edestakaiset liikkeet. Ryhdikkäät sivuliikkeet. "



Saako nyt alkaa laskea päiviä seuraavaan lomaan? Ensimmäinen kesälomaviikko koittaa jo toukokuussa ja silloin ois luvassa vuoden ensimmäinen ulkomaanmatka ♥ Tulee olemaan ihan huikea reissu enkä meinaa innostukseltani pysyä housuissa!

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa olleen tosi kiva loma <3 Ja nää kuvat on ihanan aurinkoisia - ja juuri niin talvisia kuin talviloman kuvien kuuluukin!

    http://erelkee.blogspot.fi/

    VastaaPoista