30. tammikuuta 2018

Muistoja matkoilta


Bongasin ihanan ja mun näköisen blogihaasteen Vilma P. blogista ja mun oli tarkoitus tehdä tämä valmiiksi jo syksyllä, kun kerrankin matkakuume ei koputellut aggressiivisesti takaraivossa vaan oli kerrankin kiva olla ihan vaan kotona. Olin kuitenkin hidas ja nyt taas vuoden alusta matkakuumeen pauloissa haaveillen siitä, mihin tänä vuonna suuntaisi. Mutta nyt lähdetään kuitenkin ihan vain pienelle muistelumatkalle.

Moni joka mut tuntee ja varmaan ihan blogiakin lukemalla on selvää, että viime vuosien aikana oon aika paljon reissaillut. Tulen tässä kai isääni, joka ei myöskään malta pysyä paikoillaan vaan seuraava reissu on melkein aina tiedossa. Tähän olen nyt koonnut 10 erilaisella otsikolla varustettua matkakuvaa vuosien varrelta.


1. Täydellinen hetki



Tätä kuvaa oli erityisen vaikea valita. Kokonaisuudessaan Espanjan ja Islannin reissut olivat kummatkin yhtä täydellistä hetkeä alusta loppuun. Espanjassa olin kuitenkin rakkaan poikaystävän kanssa, joten valitsin tämän kuvan. Täydellisin hetki oli varmaankin Gibraltarilla, kun kiivettiin yhdessä ylös vuorelle. Oli älyttömän kuuma, kunto ei meinannut kestää korkeita rappusia, mä pelkäsin apinoita ja Eerik voi pahoin korkeuden takia. Mutta jotenkin silti se matka yhdessä ylös noiden upeiden maisemien saattelemana oli ♥


2. Perinteinen turistikuva



Näitä löytyy arkistoista useampi, mutta tämä pitkältä arkistojen syvyyksistä kaivettu Pariisin kuva sai hymyn huulille. Tästä kuvasta on seitsemän vuotta aikaa ja sen huomaa! Mikä toi asu on oikein olevinaan, ihan kamala?!? Ollaan myös veljen kanssa aika nuoria vielä. Pikkusisko yritti saada meistä kuvan kannattelemassa Eiffel-tornia ja noh, menihän se sinnepäin.


3. Mahdollisimman kaukaa



Tämä kuva on otettu kesän Espanjan reissulla Gibraltarin Europa Pointilta (Gibraltarin eteiläisin kohta). Ja tää on tosiaan aika kaukaa, sillä tuo taustalla kaukana näkyvä maan hahmo on AFRIKKA! Oli kyllä upea (ja tuulinen) paikka!

4. Suurkaupungin sykettä



Lontooreissuja on ehtinyt nyt kertyä kuusi ja täytyy sanoa, että sieltä löytyy mun vierailemistani maista eniten suurkaupungin sykettä. Tämä kuva Camdenin väenpaljoudesta vuodelta 2016. Camden on kyllä ruuhkaisin paikka, mihin olen Lontoossa eksynyt! Samalla kerralla kävin tapaamassa yhden lempinäyttelijöistäni, Colin O'Donoghuen, Once Upon A Time tapahtumassa.


5. Matkustaminen väsyttää



Vuonna 2014 matkustettiin hyvän ystäväni Jennyn kanssa Birminghamiin, Cruftsin suureen koiranäyttelyyn. Matkustettiin ensin Lontooseen, lentokentältä metrolla juna-asemalle ja junalla Birminghamiin. Vähän saatiin jännätä päästäänkö edes junaan, sillä matka oli halpisyhtiön kautta ja asematyöntekijöitä epäilytti meidän junaliput. Päästiin kuitenkin junan kyytiin ja saatiin otettua pienet tirsat. Kotimatkalla väsyttikin sitten kaksinverroin neljän Crufts päivän jälkeen!


6. Auringonlasku



Hienoimmat auringonlaskut nähtiin ihanan Vilman kanssa Kreetalla ja niitä saimme onneksemme ihailla useana iltana. Myös Espanjassa nähtiin näitä useampi, taitavat upeat auringonlaskut olla osa Välimeren maiden kauneutta!


7. Herkuttelu olennaisena osana reissua



Ruoka on kaikilla reissuilla ollut tärkeä asia (tosin välillä innostuksissaan melkein unohtunut) ja ruokapaikat vaihdelleet paljon maasta riippuen. Lontoossa ja muissa kalliimmissa suurkaupungeissa ollaan yleensä päädytty käymään lähinnä pikaruokaloissa, mutta Kreetan reissulla käytiin joka ilta ihan ravintolassa syömässä. Ehdottomaksi lemppariksi ruuista valikoitui herkullinen juustopasta, joka käytiin syömässä kaksi kertaa, nam!


8. Postikorttimaisema



En tiedä onko Islanti kovin yleinen maa postikorteissa, mutta mun mielestä Islanti saisi olla vaikka jokaisessa! Siellä oli sitä upean kaunista postikorttimaisemaa ympäri maata! Tämä herättikin pienen valinnanvaikeuden, että MIKÄ niistä kaikista upeista? Päädyin nyt kuitenkin tällä kertaa tähän hieman erilaiseen vuorikuvaan.


9. Teen mitä vain hyvän otoksen eteen



Tämä on kyllä yksi mun ikuisia matkakuvalemppareita. Oli aika lähteä Lontoon Potter studioilta ja haluttiin Jennyn kanssa ottaa hauska ja muistorikas kuva siitä haikeasta eron hetkestä. Olisittepa nähneet kuvan ottaneen studio-oppaan ilmeen, kun rojahdin levälleni maahan studion eteen ja Jenny nappasi jalasta kiinni. Nauratti kovin, mutta saatiin osaksemme paljon kummastuneita katseita. Meistä se oli kovinkin hauskaa.


10. Road trip



Islannin reissu oli kokonaisuudessan yksi roadtrip. Valitettavasti ei päästy koko ihanaa saarta kiertämään, mutta eteläpuolella ajeltiin ees taas. Mä käskin vähän väliä isää pysäyttämään auton, jotta saisin parempia kuvia toinen toistaan upeammista maisemista. En onneksi jatkanut tätä kuitenkaan koko matkaa, sillä autossa istuminen olisi venähtänyt aika pian.

5 kommenttia: