23. toukokuuta 2013

We are the champions!


Mistä tietää ulkonäyttelykauden alkaneen? Siitä, kun huomaat sunnuntai-iltana peiliin katsoessasi muistuttavasi lähinnä paistettua katkarapua. On siis tullut aika siirtyä hämyisistä messuhalleista ruohokentille, raviradoille, urheilukentille sekä täysin sään armoille.

PÖYTYÄ RN 11.5
Tämä näyttelyreissu oli kyllä kertakaikkiaan todella erilainen muihin reissuihin nähden. Lähdin nimittäin Pöytyän ryhmänäyttelyyn yksin grandilaisten kanssa. Kahden tunnin ajomatka ilman Jennyn kälätystä etupenkillä Vilman ja Emman kuorsauksen säestämänä takapenkillä (okei ei ne oikeesti kuorsaa). Tylsää oli ja matka tuntui tuhottoman pitkältä. Myös päivä näyttelypaikalla kului hitaasti ilman seuraa. Minskut oliva Haminassa ja parhaat kaverit Helsingissä.

Tuomarinamme toimi Erja Nummi ja grandeja oli neljä. Zorro meni ensimmäisenä kehään. Tällä kertaa poika esiintyi tosi hienosti. Zorro sai erinomaisen ja voi niitä jännityksen hetkiä, kun tuomari pohti antaako meille SA:ta. Ja kyllähän se SA sieltä vielä tuli! Pian oli parhaan uroksen valinnan aika, jossa Zorro jäi kakkoseksi. Mutta ei sillä väliä, kun viimeinen serti napsahti ja Zorrosta tuli Suomen muotovalio! Jee :)))

Arvostelu: Oikeat mittasuhteet. Tasapainoisesti rakentunut. Riittävä luuston vahvuus ja rungon tilavuus. Oikeat päänlinjat. Sopiva raajaluusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Vapaat liikkeet. Oikea karvan laatu.

Sitten oli Lulun vuoro mennä kehään. Tuomari totesi moneen kertaan, että Lulu on upea ja tyylikäs veteraani. Erinomainenhan sieltä tuli ROP-veteraanin ja SA:n kera! Sitten oli parhaan nartun valinnan aika. Kauaa ei tuomari pohtinut, kun laittoi jo Lulun parhaaksi nartuksi. Sen jälkeen päästiin vielä juoksemaan ROP-kehään ja niinhän siinä kävi, että mun tyylikäs veteraanini vei voiton :)))!

Arvostelu: Oikeat mittasuhteet. Tyylikäs kokonaisuus. Kauniit päänlinjat. Hyvä luuston vahvuus ja rungon tilavuus. Tasapainoisesti kulmautunut. Vapaat liikkeet. Oikea karvan laatu.



Ryhmiä odotellessa aika kului tuhottoman hitaasti ja kulutin aikaani soitellen tutuille hienoista tuloksista. Vihdoin monen tunnin odottelun jälkeen ryhmät aloitettiin. Juostiin BIS-veteraani kehä ilman sijoitusta. Sitten oli 6-ryhmän aika. Erja Nummi juoksutti meitä pari kertaa yhdessä ympäri, jonka jälkeen hän valitsi neljä sijoittujaa. Ja Lulu oli niiden joukossa! Lulu oli ryhmän kolmas! Vau! Oli kyllä todella upea päivä! Harmi ettei ollut tuttuja paikalla, joiden kanssa olisi voinut iloita mahtavista tuloksista.

Tämän reissun aikana huomasin, kuinka paljon ne ihmiset siellä näyttelyssä merkitsevät. Tottakai olen supertyytyväinen tuloksiin, mutta eivät ne tuntuneet niin hienoilta, kun kukaan ei ollut kehänlaidalla hurraamassa etkä voinut kehän jälkeen syöksyä onnellisena halaamaan ystäviäsi. Tietysti koirat ovat tässä pääosassa, mutta on se kiva päästä jakamaan niin onnen- kuin pettymyksen hetket ystävien kanssa. Ne ihmiset siellä näyttelyssä tekevät tästä harrastuksesta harrastamisen arvoista, ei tätä jaksaisi kukaan harrastaa, jos aina joutuisi olemaan yksinään. Kiitos siis teille kaikille ihanille ihmisille ♥












HELSINKI KV 12.5
Seuraavana aamuna otettiin Emman ja Lulun kanssa suunta kohti Helsingin Tuomarinkartanoa. Emmalla oli luvassa kaksi junior handler kilpailua, piirinmestaruus ja normikisa. Piirinmestaruudessa Emma kisasi Lulun kanssa ja tytöt pääsivät hienosti 6 parhaan joukkoon :)! Normikisaa en ehtinyt nähdä, kun kävin auttamassa pyreneittenkoirien kasvattajaryhmässä, joka oli ROP-kasv. Siitä suuntasin grandikehälle.

Grandit arvosteli irlantilainen Jean Westren.
Lulu esiintyi tänään aika laiskasti ja jäi luokassa kakkoseksi ilman SA:ta. Mutta täytyy sanoa, että upeiden Pöytyän tulosten jälkeen ei harmittanut tippaakaan! Esitin vielä Mallin kasvattajaryhmässä, joka oli ROP-kasv.

Arvostelu: Nice typical bitch. Like the head and expression. Good neck and topline. Tailset good. Moves quite well. Level bite.
©Jari Kunnari






Päästiin Emman kanssa ryhmäkehiin esittämään pyreneittenkoiria kasvattajaryhmään. Nämä valkoiset jättiläiset olivat kyllä hurmaavia :). Chenespace pääsi hienosti viiden parhaan joukkoon, mutta ei kuitenkaan yltänyt sijoituksille asti. Jäätiin katsomaan vielä BIS-kehä, jossa Tico oli upeasti BIS4!! Suuret onnittelut Eija, Jari ja Mia ♥ Tico on vaan niin huippu!
©Jari Kunnari


MYNÄMÄKI KR 18.5
Tänä viikonloppuna omat koirat saivat levähdystauon kehistä, kun suunnattiin Jennyn, Vilman ja Emman kanssa Mynämäelle. En kuitenkaan joutunut aivan toimettomaksi vaan sain viedä taas kehään ihanan bordercollie-neiti Sissin (Story Goes Pretty Hot Girl). Sissi kisasi avoimessa luokassa, jossa oli ainakin 10 narttua! Neiti esiintyi oikein hienosti ja ERI tuli. Sitten oli kilpailuluokan vuoro, jossa saatiin juosta kuumuudessa ihan urakalla ja tuomari sijoitti koirat suoraan liikkeestä. Yhtäkkiä jäljellä oli enään kaksi koiraa, joista toinen oli Sissi, joka lopulta osoitettiin avoimen luokan voittajaksi! SA:n kera päästiin sitten pn-luokkaan, jossa sijoitus oli kolmas vara-sertin kanssa.











Bordercolliekehän jälkeen kävin auttamassa nahkojen pn-luokassa ja kasvarissa ja siirryin sitten seuraamaan junnukehää. Vilmalla oli ennen kehää hieman erimielisyyksiä kisakaveri Maisan kanssa... Täytyy kyllä sanoa, että Maisa on aikamoinen tapaus. Se on hieman omalaatuinen koira :D



Vilma ja Maisa saivat kuitenkin ilmeisesti välinsä setvittyä ja tekivät hienon suorituksen junnukehässä sijoittuen toisiksi! Myös Emman kisakaverina oli Maisa-niminen koiruus, mittelspitz rodultaan ja parivaljakko sijoittui viidenneksi!


Jäätiin paikanpäälle ryhmien loppuun asti ja pääsin isoon kehään mukaan Timonan kasvattajaryhmään, joka oli lopulta BIS1!

Nyt on hieman taukoa rotukehistä Suomen rajojen sisäpuolella, mutta huomenna suunnataan Zorron, Lulun ja kasvattajan kanssa kohti Liettuaa! Pitäkää peukut pystyssä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti