15. tammikuuta 2012

Näyttelykauden avaus Göteborgissa

Meidän vuoden 2012 ensimmäinen näyttely oli MyDog, kansainvälinen koiranäyttely Göteborgissa 5.-6.1. Matkaan lähdettiin Lulun, kasvattajamme Mian, Mian pienen Kille-grandin, Kasperin sekä Kasperin omistajan Miian kanssa. Matka alkoi jo tiistai-iltana 2.1 kun lähdettiin Turusta laivalla kohti Ruotsia. Tämä oli Lulun ja mun ensimmäinen kerta Ruotsin laivalla ja voin sanoa ettei hirveästi houkuta sinne enää lähteä...Yöllä tuli nukuttua tuurilla pari tuntia, kun ei laivan heilumiselta oikeen saanut unta. Kun päästiin Tukholmaan, siitä alkoi pitkä ajomatka Göteborgiin. Oltiin hyvissä ajoin hotellilla ja hyvin oli aikaa laittaa koiria valmiiksi torstain koitosta varten. Käytiin jo illalla näyttämässä koirien paperit näyttelypaikalla ettei niiden tarkastukseen tarvinnut enää seuraavina päivinä jäädä jonottamaan.
Torstaina oli aikainen herätys, koska grandien kehä oli niin aikaisin. Tuomarina meillä toimi hollantilainen (hyvin kummallinen) Hans Van Den Berg. Grandeja oli 4, Kille pennuissa, Mille ja Kasper uroksissa ja Lulu nartuissa. Kille meni ensin kehään ollen ROP-pentu. Sitten oli Zorron veljen Millen vuoro. Mille sai EH:n, joka oli kyllä aika ihmeellinen juttu. Millen arvostelu oli tosi hyvä yhtä asiaa lukuunottamatta "korvat saisivat olla korkeammalle kiinnittyneet...". Ja siitä se ERI sitten jäikin kiinni. Seuraavaksi kehään meni Kasper, joka havitteli itselleen viimeistä CACIBia C.I.E-titteliä varten. Kasper sai kuitenkin pelkän ERIn ilman SA:ta. Siinä vaiheessa alkoi kyllä ihan toden teolla pelottamaan, koska tuomari rokotti roimasti pienistäkin virheistä. Lulu esiintyi perustyylillään rauhallisesti ja hyvin, liikkeessä laiskasti. Ja tuloksena ERI, ei SA:ta. Kyllä harmitti, mutta ei voi mitään.

Arvostelu: Excellent in type. Her head is long with good lenght in muzzle. Excellent earset. Soft expression. Like to see more forechest. Good body. Topline a bit soft. A nice long tail. Good coat texture. Movement could be more active.

Sitten jäätiin odottelemaan ryhmiä (grandeista ei siis valittu ROPpia), kun Kille osallistui BIS-pentu kilpailuun. Kille pääsi hienosti 10 parhaan joukkoon suuresta määrästä pentuja. Sen jälkeen suunnattiin takaisin hotellille jännitys korkealla odottelemassa seuraavaa päivää. Tässä hieno kuva meidän maskotti-Killestä!
©Photographer Johan Frick-Meijer Sweden


Perjantaina saatiin nukkua myöhempään ja jännittää pidempään ennen kehää. Perjantain tuomari oli Engh Espen. Ärsyttää, että meidän rodulla oli myös harjoitusarvostelija, koska silloin tuomarit on aina paljon tarkempia ja tiukempia... Pikkuinen Kille oli taas ROP-pentu. Kasperilla ei tärpännyt CACIBin suhteen perjantainakaan vaan tuloksena EH. Mua jännitti ennen kehää niin paljon, että pelkäsin jo pyörtymistä. Ikinä ennen ei oo niin paljon jännittänyt. Ennen kun Lulu meni kehään kävi tosi moni ruotsalainen kyselemässä meiltä grandeista ja mä hienosti heti ensimmäiseksi vastasin "sorry I don't speak swedish..." ja selitin sitten "loistavalla" englannillani vastauksia. Sitten oli Lulun vuoro mennä kehään. Tänään Lulu juoksi paljon energisemmin kuin edellisenä päivänä (hmm..johtuiskohan se siitä kun mä kehässä huutelin sille "katokatoAUTOtulee"...) ja pelkästään siitä voi olla jo ylpeä. Arvostelu kesti piiiitkään ja koko ajan jännitti vaan enemmän. Voin myöntää, että pettymyksen aalto pyyhkäisi päältä, kun Lulu sai jälleen ERIn, ei SA:ta.
Arvostelu: Tik in trevlig propartime. Bra noslängd. Välansatta örön som borde vara längre. Stark hals. Bra svans. Enempää en saa selvää.


tää oli niin söpö!
Jäätin vielä vähäksi aikaa kiertelemään ja katsomaan kehiä. Sitten palattiin taas hotellille. Aamulla pakattiin rauhassa tavarat kasaan ja lähdettiin ajamaan kohti Tukholmaa. Laiva lähti illalla ja oltiin sunnuntaina aamusta perillä. Tällä kertaa laiva ei onneksi hirveästi keinunut, mutta heräsin kuitenkin yöllä siihen että jotain koneita korjattiin.
Vaikka tulosten osalta voisi hienosti sanoa "paska reissu, mutta tulipahan tehtyä", oli reissu silti oikein mukava, kiitokset siitä Miiat! Nyt siis jatkuu viimeisen CACIBin metsästys ja tiedä minne kulkumme seuraavaksi johtaa. Välillä on käynyt mielessä, että jos vaan luovuttais, sehän on kuitenkin vaan joku titteli. Mutta nyt ollaan jo niin lähellä ettei leikkiä viitsi kesken jättää ;).

Oli ihana nähdä pikku Zorro poitsukka sitten kun vihdoin pääsi kotiin! Ehti tulla sitä jo hirveä ikävä! Voi olla, että seuraavalle reissulle herra puupää lähtee mukaan. Heti, kun päästiin kotiin lähdin ulkoiluttamaan karvaturpia ja kameraa. Mentiin pellolle, jossa Zorro ja Lulu saivat temmeltää ja juosta vapaina. Kuvia tuli otettua ihan reilusti, laitan niitä tonne alemmas. Nyt alkaa sitten pitkä näyttelytauko! Turkuun suuntaan kannustamaan siskoa ja kaverieita junnuihin. Tosi haikeeta ettei itse pääse sinne junnukehään. Mutta siihen on vaan pakko tottua... Lulu ei varmaankaan tänä vuonna pahemmin rotukehiin osallistu (paitsi sinne jonnekkin mistä yritetään viimeinen cacib saada), mutta Zorrolla alkaa viralliset kehät varmaankin huhtikuussa. Sitä innolla (JA jännityksellä) odottaessa!



2 kommenttia:

  1. Täähän toimii paremmin kuin hyvin, mä vaan toivon reissupostausta ja BLING se ilmestyi, mitähän seuraavaksi toivoisin.. :'D
    Noh varmasti pieni pettymys kavi päässä, mutta onneksi näyttelyitä tulee vielä ja kerkeätte kerätä mainetta ja kunniaa vielä myöhemminkin ja pääasia oli että oli edes hauskaa :D

    VastaaPoista
  2. HEI nyt sun blogi näkyy tuol mun hallintapaneelissa! ja se toinen blogi kans mitä oon yrittäny saada näkyy :D

    VastaaPoista