London calling. Again. 18. - 21.8.2015

A trip to London once a year keeps you healthy. 

Mulle on tullut jo melkeenpä tavaksi käydä Lontoossa kerran vuodessa. Mutta miksipä ei? Lontoo on kiva ja monipuolinen kaupunki. Ja kyllähän sitä pitää aina välillä käydä kotona, Tylypahkassa. Tällä kertaa lähdin matkaan pikkusiskoni Emman kanssa ja meillä oli aika hauska reissu. Vanhemmat oli kovin huolissaan, koska eihän me kaksi toheloa nyt mitenkään pärjättäisi kahdestaan ulkomailla! Hengissä selvittiin ja takaisin kotiinkin päästiin.

Matkamme Lontooseen starttasi elokuun 18. päivä.  Saavuttiin Lontooseen jo aamupäivällä, joten meillä oli vielä koko päivä edessämme. Ensin käytiin hakemassa meille metrokortit ja neljän päivän liput oli sen verran tyyriit, että päädyttiin lataamaan kortille 20 puntaa ja koitettiin kävellä mahdollisimman paljon. Vicotrialta hypättiin metroon (ja ei meinattu löytää oikeaa raidetta :D), josta suunnattiin hotellillemme Notting Hilliin. Täytyy sanoa, että tämä oli tällä hotellilla oli tähän mennessä kaikista kivoin sijainti. Notting Hillistä pääsee helposti kaikkialle, paljon kauniita taloja ja ruokapaikkojakin löytyi. Jätettiin laukut hotellille ja lähdettiin kohti Lontoon eläintarhaa.

Eläintarhassa saatiin kulutettua hyvin monta tuntia. Nähtiin loikkivia kenguruita, laiskiaispoikanen ja melkeen lentäviä pingviinejä (iskä luuli niitä delfiineiksi kun näytettiin video). Emma löysi myös sieluntoverinsa emut. Hyvin oli elukoita hereillä, joten nähtiin paljon kaikenlaista. Lontoon eläintarhassa pääsee myös samaan häkkiin apinoiden kanssa, joka oli ihan hauska kokemus!

Eläintarhan jälkeen käytiin tekemässä hotellilla check-in, jonka jälkeen lepuuteltiin jalkoja hetki. Ei kuitenkaan haluttu nyhjätä hotellilla loppuiltaa, joten lähdettiin ulkoilemaan. Pienen kävelymatkan päästä löytyi iso puisto ja päätettiin lähteä kävelemään sinne. Nähtiin hirveesti joutsenia ja hanhia, joiden luokse pysähdyttiinkin ottamaan kuvia. Bongattiin reissulla myös Peter Pan patsas. Tän jälkeen käytiin hakemassa Mäkkäristä iltapalaa ja suunnattiin nukkumaan.

Herättiin hyvissä ajoin keskiviikkona ja mentiin metrolla Oxford Streetille. Oxfordista käveltiin Tottenham Court Roadille (koska metro ei mennyt sinne asti, siellä oli jotain rakennustöitä käynnissä). Seuraavaksi alettiin etsiä Phoenix Theatrea ja sen stage dooria. Teatteri löytyi yllättävän nopeasti ja stage door häämötti pian edessämme. Ja miksikö me oltiin täällä teatterilla?

Mulla ja Lontoolla on joku juttu. Ja se juttu on sellanen, että aina kun meen Lontooseen universumi haluaa mun tapaavan jonkun näyttelijän. Ei, mä en todellakaan koskaan ikinä törmää keneenkään Lontoon kaduilla (vaikka Tom Felton ja Charlie Rowe oli kummatkin Lontoossa nyt samaan aikaan kun mä, sniif...). Mutta aina mun Lontoon reissujen aikaan sattuu joku näytelmä jossa esiintyy joku mun suosikkinäyttelijöistä. Ja nää selviää mulle aina vasta vähän ennen reissua. Ekalla kerralla se oli Charlie Rowe, toisella Daniel Radcliffe. Nyt vuorossa oli Jamie Campbell Bower. Mä olin etukäteen ottanut selvää monen aikaan Jamie yleensä tulee töihin ja oltiin ajoissa paikalla. Saatiin me kauan odotella ja vainoharhaisesti luulla kaikkia mahdollisia ihmisiä Jamieksi :D. Noin 40 minuutin odottelun jälkeen yhdeltä kadulta kuului tuttu ääni ja me Emman kanssa vilkaistiin nopeasti toisiamme. Pian nähtiin Jamie kulman takana puhumassa puhelimeen. Puhelun loputtua Jamie oli jo menossa ovesta sisään, kun me juostiin sen perään. Montaa sanaa ei keretty vaihtamaan, mutta yhteiskuvat saatiin c:

Jännittävän stalkkausreissun jälkeen suunnattiin ostoksille. Paljoa ei tarttunut mukaan, mutta ainakin ihanat Harry Potter tupasukat sain napattua itselleni. Käytiin Hamleysin lelukaupassa ihailemassa kaikkia kivoja juttuja ja tsekattiin myös Picadilly Circus. Haukattiin vähän syömistä, jonka jälkeen oli luvassa lisää julkkiksia. Tällä kertaa julkkikset eivät olleet oikeita niinkun Jamie vaan vahanukkeja. Loppuilta vietettiin siis Madame Tussaudsissa. Tällä kertaa tuli otettua paljon selfieitä eri julkkisten kanssa ja mun snapchat seuraajat pyörittteli varmaan silmiään runsaan kuvaspämmin takia. Uutuksia viimekerrasta oli Avengers supersankarit (Captain America ♥) ja Star Wars. Hauskaa oli ja saatiin nopeasti ilta kulumaan. Hotellilla saatiin aikaiseksi tappelu suihkun kanssa. Edellisenä iltana se oli toiminut moitteettomasti, mutta tänään lämpöä ei saanut säädettyä eikä suihkua meinannut saada pois päältä. Emma joutui ensimmäiseksi uhriksi ja kuulin kylpyhuoneesta huudon "APUA TÄÄ POLTTAA". Joku tajunnut että siinä vaiheessa kannattaisi nousta pois suihkusta ja koittaa laittaa se pois päältä :D

Torstai oli viimeinen kokonainen päivämme Lontoossa. Aamulla sain vetää ensimmäistä kertaa päälleni Puuskupuh tupavaatteet. Seuraava kohteemme oli Tylypahka. Tai siis Harry Potter studiot. Käytiin ensin täyttämässä vatsamme ravintolassa oikein herkullisillat pasta-annoksilla. Siitä otettiin suunnaksi Watford Junction. Lähdettiin vähän liian myöhään ja koko matkan olin ihan paniikissa ettei keretä. Studioilla oli kuitenkin paljon jonoa, joten kerettiin oikein hyvissä ajoin paikalle.

Ajattelin, etten näin kolmannella kerralla enää itkisi. Mutta kyllä ne silmät vaan kostui taas jo alkuvideon aikana ja pari kyyneltä vierähti poskelle Suuressa Salissa. On se vaan niin kaunis. Mä oon aiemmilla kerroilla halunnut kovasti kuvailla videota, mutta oon päätynyt kuitenkin ottamaan valokuvia. Nyt mulla oli toinen melkeen media-assari mukana, jolle uskalsin antaa vastuun valokuvaamisesta niin sain itse kuvattua muistoja tästä taianomaisesta paikasta videolle. Studioilla oli tehty pieniä uudistuksiakin! Malfoyden kartano oli muokattu Kuoleman varjelukset osa 1 kohtaukseksi ja viereen oli lisätty tavaroita Borgin&Burkesista.

Aivan uusi osio oli King's Cross. Ja että se oli upea. Hogwarts Express loisti punaisena laiturilla, päästi ilmoille höyryä sekä junan tuuttausta. Tulipa melkein oikeasti sellainen fiilis, että tässä ollaan nyt menossa Tylypahkaan. King's Crossilla pääsi astumaan sen ihka aidon ja alkuperäisen Hogwarts Expressin kyytiin! Vaunuun oli tehty omat osasto eri elokuvista. Lisäksi asemalla oli kärryjä seinissä, interaktiivinen junavaunu ajelu sekä King's Cross kauppa.

King's Crossin jälkeen käytiin juomassa kuppi kermakaljaa, ihailtiin pihalavasteita ja taikaeläinosastoa. Sen jälkeen oli vuorossa tuttu Viistokuja, taidekuja sekä loppuhuipennuksena aina niin upea ja taianomainen Tylypahkan pienoismalli. Kierroksen jälkeen pelleiltiin kaupassa ja ihailtiin kaikkia hienoja tavaroita. Ne kaikista hienoimmat olivat kuitenkin sen verran tyyriitä, että tällä kertaa lähdettiin tyhjin käsin takaisin hotellille (nyyh, se tupakaapu ois ollu niiiin ihana). Kaiken kaikkiaan saatiin kulutettua studioilla 5 tuntia ja kyllä uni maittoi kun päästiin takaisin Notting Hilliin!

Perjantaina koitti kotiinlähdön aika. Käytiin syömässä aamiaiseksi patongit ja sen jälkeen hypättiin metroon kohti Westminsteriä. Käytiin siis tsekkaamassa Big Ben ja London Eye. Tämän jälkeen mentiin bussilla Victorian asemalle, josta hypättii Gatwick Expressiin. Loppupäivä kului hitaasti lentokentällä kirjaa lukien. Illalla olikin taas aika vilkuttaa lentokoneen ikkunasta taakse jäävälle Lontoolle ja kuiskata näkemiin.

Päällä pilvien - Sveitsi 23.7 - 31.8

Mä oon ehtinyt tässä parin vuoden sisään tottua siihen ajatukseen, että koko ajan on tulossa joku reissu, jota odottaa. Milanon jälkeen sai alkaa odottelemaan matkaa Sveitsiin. Poikaystävän äiti lähti perheineen lomareissulle ja me päästiin koirahoitajiksi. Koirahoitajana Sveitsissä, ei huono.

Kasper lensi paikalle jo aiemmin, minä torstaina 23. heinäkuuta. Oli outoa pakata mukaan kesävaatteita, koska Suomessa ei ollut kesästä tietoakaan. Varustauduin aamulla Suomen sääolosuhteisiin ja sainkin vaihtaa heti vähän kevyempään asustukseen Zürichissä. Suunnattiin suoraan lentokentältä Zürichin eläintarhaan. Olin kovin ylpeä itsestäni osatessani tilata saksaksi kaksi nuorisolippua. Mä en oo hirveän monessa eläintarhassa käynyt, mutta tähän mennessä tämä eläintarha oli kaikkein parhain. Eläimillä oli isot ja tilavat aitaukset ja eläinlajeja oli paljon. Myös koko eläintarhan ulkoasu oli hieno, ihan kun olisi jossain metsässä kävellyt. Ja näin muuten ensimmäistä kertaa elefantteja ja keisaripingviinejä!

Eläintarhakierroksen jälkeen suunnattiin Altstätteniin, jossa kolme koirakaverusta odotti meitä innolla. Loppupäivä oleskeltiin koirien kanssa ja tuijoteltiin Vampire Diareita.

Seuraavana päivänä hypättiin autoon ja lähdettiin vuorelle. Altstätteniä lähin iso vuori on Säntis, joka on huimat 2500 metriä korkea. Vähän ehkä pelotti, kun mentiin ylös vuorelle hissillä, mutta huipulta oli aivan upeat maisemat! Pilviä oli aika vähän, joten ylhäältä näkyi pitkälle. Syötiin hyvää jäätelöä ja nautittiin kauneudesta yläilmoissa.

Reissun aikana käytiin myös ihastelemassa Euroopan suurimpia vesiputoksia. Jätettiin auto aika kauas parkkiin ja saatiin kävellä vielä putouksillakin siltaa pitkin toiselle puolelle. Päästiin aika lähelle vettä ja jylinää riitti.

 Oltiin ennen reissua ihailtu netistä kaikkia upeita vuoristojärviä ja olihan sellainen pakko päästä tsekkaamaan. Lähin näistä järvistä oli Sämtisersee. Laitettiin naviin osoite ja lähdettiin ajamaan. Meillä oli aluksi vähän ongelmia löytää oikeata paikkaa. Tai no lähtöpaikkaa. Parkkeerattiin auto parkkiin ja ajateltiin 2km kävelymatkan olevan ihan ok. Sitä se ei ollut. Koko matka oli nimittäin ihan jäätävää ylämäkeä. Kiivettiin siis käytännössä vuorelle. Jouduttiin pysähtymään useita kertoja ja tuntui ettei loppua tule ikinä. Joskus kahden tunnin kävelyn jälkeen saavuttiin vihdoin kohteeseen. Käytiin pulahtamassa kylmässä vuorijärvessä ja käveltiin takaisin autolle. Ikinä en oo varmaan ollut noin poikki, kaikkia jalkojen lihaksia särki.

Viimeisenä päivänä eli torstaina oli aikainen herätys. Noustiin jo kuuden aikaan ja lähdettiin kohti Europaparkkia, joka sijaitsee Saksassa. Olin aluksi hermostunut sinne menosta, koska mua vähän peloteltiin hurjista laitteista. Selvisin kuitenkin hengissä, vaikka niissä hurjissa laittessakin tuli käytyä. Tämän reissun jälkeen osaa arvostaa Lintsin lyhyitä jonoja, Europaparkissa sain nimittäin jonottaa melkein tunnin kaikkiin laitteisiin. Yhden päivän aikana ei siis ihan hirveän montaa laitetta kerkeä testailemaan.

Kiitos Kasperille kivasta reissuseurasta ja Kirsille siitä, että sain taas tulla käymään Sveitsissä :)

ALICE IN THE WONDERLAND

Kesä on vihdoin saapunut tänne Euroopan pohjoisosiin! Mulla oli eilen vapaapäivä ja lähdettiin sen kunniaksi Emman kanssa valokuvaamaan. Pohdittiin pitkään mistä saataisiin kivoja kuvia, mutta päädyttiin samaan paikkaan missä käytiin ottamassa mun valmistujaiskuvat. Tällä kertaa Träskandan kartanolla oli paljon kauniita kukkia. Bongasin pensaassa kanin poikasen. Punaiset kukkaset ja valkoiset pienet pöydät toivat mulle mieleen Liisan Ihmemaan. Pyrittiin ottamaan vähän sen teeman mukaisia kuvia. Mikä on teidän suosikki?

Monilla alkoi tänään koulu. Mulla ei. Tämä on ensimmäinen syksy, kun mä en mene kouluun. Aamulla bussi meni Omnian ohi työmatkalla. Olisin kovin mielelläni viettänyt sielä vielä vuoden. Tuntuu oudolta. Tulevaisuus näyttää kovin hämärältä, mutta samalla palaset alkaa pikkuhiljaa loksahtelemaan paikoilleen.

If you don't know where you're going, any road will get you there.

Tykkää meistä!

The Lennokkaat löytyy nyt myös Facebookista! Tykkää meistä ja saat uusimmat postaukset etusivullesi sekä pientä lisämateriaalia. Yritän myös päivitellä näyttelytuloksia tänne.

TÄSTÄ TYKKÄILEMÄÄN

Blogi on saanut Facebook-sivun lisäksi myös muita uudistuksia. Ulkoasu on nyt raikkaampi ja banneria on uudistettu. Sivupalkkiin on lisätty kaikki sosiaalisen median linkkimme. Nykyään olen aika laiska kirjoittelemaan jokaisesta näyttelystä, mutta löydät helposti näyttelytulokset arvosteluineen "Tulokset" sivulta. Nämä pyrin lisäämään jo heti näyttelystä kotiin tultuani.

Kiitos kaikille, jotka jaksaa meidän elämää seurailla ja toivottavasti pysytte mukana myös tulevaisuudessa! Kuulemisiin :)

I'm all yours, I got no control - One Direction, Helsinki 27.6.2015

Marraskuussa istuin olohuoneessa katsomassa elokuvaa täysin tietämättömänä mistään, kunnes puhelimeen tuli viesti Sonjalta. "1D. Suomeen. Ens kesänä." Naputtelin paniikissa takasin erinäisiä kirjaimia, jonka jälkeen ryntäsin salamana omaan huoneeseen tietokoneelle jättäen poikaystäväni hölmistyneenä toiseen huoneeseen. Avasin facebookin, Livenationin sivun ja sieltä löytyi video. Video lähti pyörimään ja kuulin ensimmäistä kertaa elämässäni ne kauan odotetut sanat "One Direction jatkaa maailmanvalloitustaan ja saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen Helsingin Olympiastadionille, lauantaina 27. kesäkuuta.". 

Saatiin Emman kanssa liput hyville istumapaikoille. Parin päivän päästä julkaistiin vielä toinen keikka ja pakkohan sinne oli päästä! Tällä kertaa ostimme Early Entry-liput kentälle. Tämä toinen keikka peruttiin myöhemmin, mutta saimme vaihdettua EE-liput lauantaille ja omat istumapaikamme myytyä. Kun lippusählingistä oli selvitty oli vuorossa pitkä odotus.

Fiilikset alkoi riistäytyä käsistä pari päivää ennen keikkaa. Twitterissä oli ihana yhteishenki kun koitettiin henkisesti valmistautua keikkapäivään. Ylellä näytetty WWA-kiertueen konserttielokuva ei auttanut yhtään, vaan nostatti hysteriaa yhä enemmän. Kyllähän siinä tunteet alkoi pursuilemaan joka suuntaan, kun oma lempibändi oli vihdoin monen vuoden odotuksen jälkeen tulossa Suomeen.

Me päätettiin Emman kanssa mennä jo ajoissa jonottamaan keikkaa varten niinkuin teki moni muukin. Oltiin Olympiastadionin pihassa kuuden aikaan perjantai-iltana. Meillä oli auto mukana, joten saatiin sentään istuskella autossa. Muut fanit olivat vallanneet nurmialueen ja me seurattiin silmät tarkkana kaikkea liikettä. Kello oli noin yksi yöllä, kun fanit päättivät aloittaa jonotuksen. Kaikki lähti rynnimään porttien vastaiselle kävelytielle ja siinä sitten yritettiin muodostella jonoja kunnes poliisit tuli häätämään takaisin nurmelle. Jäätiin loppuyöksi muiden fanien sekaan. Silloin tällöin joku päätti rynniä porteille, josta seurasi kerta toisensa jälkeen sekasorto.


Itse virallisen jonotuksen piti alkaa lauantaina klo 9, mutta hullut fanit alkoivat rynniä sisälle jo vähän kahdeksan jälkeen. Täytyy sanoa, että se oli yksi elämäni kamalampia kokemuksia. Ihmiset rynnii päälle, Emma kaatuu metalliaidan päälle, ihmiset yrittää juosta meidän yli, repii vaatteista ja tavaroista, loppua ei näy, tuntuu siltä ettei saa happea ja päässä heittää. Ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä se on kuitenkin vihdoin ohi. Jono pysähtyy. Tässä kohtaa saatiin odotella useampi tunti, ensin paahtuen auringonpaisteessa ja sen jälkeen raesateessa nilkkoja myöten vedessä seisten. Myöhemmin meidät EE-lippulaiset jaettiin omille sisäänkäynneille. Sen jälkeen fiilis oli hieman rauhallisempi, mutta sateessa seisomisen jälkeen tuli aika kylmä siellä katoksen varjossa istuessa. Vihdoin sen kaiken kamalan jonotuksen jälkeen meidät päästettiin stadionille sisään. Ja me päästiin eturiviin! Siinä vaiheessa oli niin helpottunut olo, että se kaikki oli ohi ja oltiin päästy ihan eteen.

"You're the best looking crowd ever. It's not Finland, it's Fitland." - McBusted

Ensimmäisenä poikia lämppäsi Isac Elliot. Sen jälkeen esiintyi McBusted. McFly on ollut mulle jo pitkään tuttu ja pidän kovasti heidän musiikistaan. Nyt pääsin näkemään heidät yhdistetyllä, mutta ei yhtään sen huonommalla kokoonpanolla. McBustedin show oli pirteä ja sai hymyn huulille. Menevät biisit ja synkronoidut hypyt saivat hyvälle tuulelle ennen illan kohokohtaa.






H-hetki lähestyi. Vihdoin screeneillä alkoi pyörimään introvideo. Sydän hakkasi ja koko keho tärisi. Sitten se tapahtui. Sieltä savun keskeltä asteli ne neljä ihmistä keitä tässä oltiin vaikka kuinka kauan odotettu. Onnen kyyneleet vierivät kasvoja pitkin ja kiljuin niin kovaa kun keuhkoista lähti (ja videoiden perusteella kuulostin lähinnä siltä, että mua ois tapettu...). Ensimmäinen biisi meni lähinnä jossain sumussa, kun mun aivot yritti tajuta, että One Direction oli Suomessa ja aivan siinä mun edessä. Seuraavassa biisissä sain jo rauhoitettua itseni ja lauloin täysillä mukana nauttien joka sekunnista. Alkukeikasta pojat oli paljon lavan toisessa päädyssä, mutta se ei menoa haitannut.

Onneksi aikaa vietettiin paljon myös catwalkilla. Ne oli ihan oikeasti metrin päässä musta. METRIN. Niin lähellä, mutta kuitenkin kaukana. Olisin halunnut vähän edes paijata. Oon kyllä ihan varma, että sain yhdessä vaiheessa katsekontaktin Liamin ja Louisin kanssa. Harrykin saattoi vilkaista. Se, että ne tiesi ehkä sekunninsadaosan mun olemmassaolosta sai pään sekaisin ja kyynelet vyörymään. Oli muutenkin upeata, että nyt Suomi oli olemassa. Ei enää Stockholmia vaan Helsinki. Ja sitä jaksoivat pojatkin useaan otteeseen toistella.

Koska kyseessä oli One Directionin konsertti, mitä vain voi tapahtua, oli sitten kyseessä banaanipuvussa ympäri lavaa hyppiminen tai vesisota. Tämä bändi takaa viihdyttävän shown. Jokaisesta hetkestä nauttii joko itkien, nauraen tai hymy korvissa asti.

Keikka oli kaiken kaikkiaan ihan uskomaton. Pojat veti koko ajan täysillä ja piti hauskaa lavalla. Suomalaiset fanit näytti, että kyllä meistäkin lähtee ääntä. Ilotulitukset näytti upealta. Meidän fanien toteuttama kukkameri oli todella kaunis. Kaikki oli jotenkin niin täydellistä. Eihän tollaisella hetkellä voi olla muuta kuin onnellinen.

Elämäni paras konsertti. Elämäni onnellisimmat kaksi tuntia. Unohtumaton päivä.
"When I go to a concert I can't help but feel happy and everything else just goes away."

Video, jonka Linda (@lindriina) julkaisi 29. 06ta 2015 klo 3.27 PDT

Keikan jälkeiset fiilikset oli sekavia. Olin onnellinen bändin näkemisestä Suomessa, mutta myös älyttömän surullinen siitä, että se oli nyt ohi. Pidättelin autossa kyyneliä, kunnes sain muut kyytiläiset pois ja purskahdin sen jälkeen itkuun. Keikkavideoiden ja twitterin selaaminen kotona ei auttanut yhtään. Tähän mennessä olo on jo helpottanut eikä sentään koko ajan itketä. Tässä postausta kirjoitellessa tuli kuitenkin taas selattua videoita ja kuvia ja arvatkaa kellä on meikit pitkin naamaa? En tiedä koska pääsen seuraavan kerran näkemään One Directionin, jos edes pääsen enää ikinä. Onneksi on muistot tallessa ja en unohda tätä päivää ikinä.

Haluaisin vain joskus päästä halaamaan noita neljää ja kertoa kuinka tärkeitä ne on.

Milano ja World Dog Show 2015

Täältä Suomen "kesästä" on kiva muistella lämpöä, auringonpaistetta ja maailman parasta jäätelöä. Milanossa ei joutunut palelemaan, ei edes vesisateessa. Muuten kaupunki ei kuitenkaan mitenkään erityisemmin vakuuttanut, mutta sai siellä viikon kulumaan.

Lennettiin Milanoon tiistaina aamusta. Oltiin pukeuduttu kummatkin lähinnä Suomen sään mukaisesti ja meinattiin läkähtyä, kun päästiin kaupunkiin. Meillä ei ollut mitään hajua minne mennä, raahattiin matkalaukkuja ympäriinsä rautatieaseman lähistöllä ja yritettiin löytää ruokapaikkaa. Osoittautui kuitenkin yllättävän vaikeaksi löytää ruokapaikkaa englanninkielisellä menulla, joten luovutettiin ja mentiin McDonaldsiin. Saatiin tovi odotella ennen kun päästiin hotellille sillä respa aukesi vasta klo 15 ja respamies oli vielä myöhässä (hän oli kuulema selvittelemässä asioita venäläisten kanssa, jotka olivat bileissään onnistuneet kaataamaan seinän).

Päästiin kuitenkin loppujen lopuksi sisään ja pian Kasperin äiti, pikkusisko ja koirat saapuivat myös paikalle. Ensimmäinen päivä oleskeltiin vaan asunnolla ja käytiin syömässä viereisessä ravintolassa.

Keskiviikkona oli ensimmäinen näyttelypäivä. Kyseessä oli siis Maailmanvoittajan yhteydessä järjestetty club show. Tämä näyttely järjestettiin samoissa tiloissa kuin MV-näyttely, mutta keskiviikkona oli pelkästään näitä ryhmänäyttelyitä. Weimarinseisojia oli todella paljon, narttuja taisi olla n. 80. Aino kisasi avoimessa luokassa, jossa koiria oli n. 20. Meidät kaikki pyydettiin kehään, jonka jälkeen tuomari otti kaikki erikseen tutkittavaksi ja liikutti edestakaisin ja ympäri. Kun kaikki koirat oli käyty läpi, tuomari poimi osan jatkoon. Tämän jälkeen kaikki meni todella sekavaksi. Välillä tuomari liikutti jatkossaolijoita, välillä meitä muita, välillä poimi pari muuta taas jatkoon ja taas juoksutti ihan sattumanvaraisesti koiria. Tuomari tuntui itse olevan ihan yhtä pihalla kuin me kaikki muutkin kehässä. Kesken AVO-luokan arvostelun hän lähti käymään vessassa. Taisi olla liian jännittävä tilanne... Tänään ei kuitenkaan jatkopaikkaa hellinnyt. Päästiin siis aikaisin palaamaan asunnolle.

Koska meillä oli vielä rutkasti aikaa kulutettavana, lähdettiin keskustan ulkopuolelle kauppakeskukseen shoppailemaan. Mulle tarttui sieltä mukaani ihana hattu (jota tuli sitten käytettyä melkein koko ajan) ja kesämekko. Sain myös ensimaistiaiset italialaisesta jäätelöstä ja se oli hyvää!

Illemmalla lähdettiin tutkimaan Milanon keskustaa. Kiivettiin Duomon katolle ihailemaan kaupunkia yläilmoista. Matkaa oli 250 rappusta ja siinä kuumuudessa se tuntui aika tuskaiselta. Ylhäältä oli kuitenkin nätit maisemat, joten oli ihan kiva päästä sinne asti kiipeämään.

Seuraavana päivänä oli Maailmavoittaja-näyttelyn vuoro. Täytyy kyllä antaa Milanolle plussat todella tilavasta näyttelystä! Kaikki mahtui nätisti halleihin ja kehät olivat sopivan kokoisia. Weimarinarttuja oli ilmoitettu 110 kappaletta ja avoimessa luokassa 33 narttua. Aika huima määrä koiria siis! Oltiin aamulla ajoissa ja kerettiin kierrellä kojuja ja vähän muitakin halleja ennen kehäänmenoa. Näyttelyssä ei kirjoitettu arvosteluja ollenkaan, joten kehä pyöri nopeaan tahtiin. Vihdoin koitti AVO-luokan aika ja me kaikki 33 handleria koirinemme ahtauduimme kehään. Tuomari katsoi ensin yleissilmäyksen kaikista koirista, jonka jälkeen kävi yksitellen vähän kopeloimassa kaikkia. Tämän jälkeen tuomari kävi kehäsihteerin kanssa kaikkien koirien kohdalla ja antoi arvosanat.


Ne jotka eivät saaneet ERIä, poistuivat kehästä. Aino sai ERIn ja me jäimme kehään. Tuomari kävi taas kerran vähän katsomassa koiria ja pudotti osan. Pääsimme Ainon kanssa 11 parhaan joukkoon! Hassua tämän tuomarin arvostelussa oli se, että hän juoksutti koiria vasta 5 parhaan joukossa! Ilmeisesti liikkeet eivät hirveästi tälle herralle merkinneet, kun arvosanatkin jaettiin ilman minkäänlaista katsausta koiran liikkeisiin.

Ainon kehän jälkeen Kirsi lähti koirien kanssa takaisin asunnolle ja me jäimme Kasperin ja Jessican kanssa katsomaan grandeja sekä ryhmäkilpailuja. Grandeissa voiton vei sama koira kuin edellisvuoden MV-näyttelyssä, Palomino Du Greffier Du Roi. Milanon näyttelyn ryhmäkehät oli hienosti järjestetty. Isoon kehään oli selvästi panostettu ja sitä oli miellyttävä seurata. Itse jouduin työhommiin kun Heidin oli mentävä kehään, joten vastuulleni jäi ryhmäsijoittuneiden kuvaaminen.

Perjantaina oli viimeinen näyttelypäivä. Silloin ei onneksi tarvinnut mennä enää itse kehään, sillä kaikki jalkalihakset olivat jostain syystä ihan jumissa. Tällä kertaa oli afgaaninvinttikoira Brunon vuoro käydä kehässä, club showssa. Brunolla menikin hienosti, tuloksena ROP-veteraani. Kehän jälkeen Kirsi ja Jessica lähtivät kohti Sveitsiä ja me Kasperin kanssa suunnattiin uudelle hotellille. Kun päästiin perille, rysähdettiin vaan sängylle ja meinattiin nukahtaa siihen saman tien. Päätettiin kuitenkin ryhdistäytyä ja lähteä vielä kiertelemään ja syömään kaupungille. Illalla kaupunkikierroksen jälkeen uni kyllä maittoi!

Lauantaina käytiin vielä kiertelemässä lisää keskustassa ja tuli käveltyä aika paljon. Käytiin kattomassa jotain linnaa ja siinä vieressä olevaa puistoa ja siellä lammessa ui kilpikonnia! Saatiin hyvin aikaa kulumaan ja loppupäivä löysäiltiin sitten hotellilla. Sunnuntaina päästiin vihdoin lähtemään kotiin. Kiitos kaikille asianomaisille kivasta reissusta :)

KILPIKONNA!