2. toukokuuta 2017

Irtiotto arjesta - Risteily Tukholmaan 21.-23.4




Tätä viikonloppua oli odotettu ja tuli kyllä niiiiin tarpeeseen. Päästiin huhtikuun lopulla poikaystävän kanssa nauttimaan ajasta ihan kahdestaan vailla stressiä ja ahdistusta kaukosuhteesta tai työ- ja kouluhuolista. Viime viikkoina näkemiset on olleet erittäin lyhyitä mun töiden takia ja niistä on lähinnä jäänyt paha mieli, kun ei olekkaan ehtinyt viettää melkein ollenkaan aikaa yhdessä vaikka Eerik onkin ollut Espoossa. Äidin ja isäpuolen tarjoamana saatiin kuitenkin yhteinen viikonloppu risteilyllä ♥



Ne pari kertaa, kun oon käynyt Ruotsissa, oon aina matkustanut Viking Linella, joten jo vaihto Silja Lineen tuntui suurelta ja Silja paljon hienommalta laivalta. Siihen päälle vielä upea Commodore hytti ja oli kyllä hyvät oltavat! Hytti oli kummallekkin iloinen yllätys; tilaa, hyvä televisio, iso parisänky ja jääkaapissa skumppaa ja bisseä. Lisäksi saatiin viettää aikaa Loungessa, jossa pääsi seuraamaan laivan matkaa merellä ja juomaan paljon kahvia. Tärkeintä ja ihaninta kaikista oli tietenkin seura ja ton viikonlopun aikana tuntui ettei maailmassa ois ketään muuta kun minä ja tuo ♥ Todellinen irtiotto arjesta!


Reissu sattui hyvälle päivälle, sillä edellisenä päivänä merellä oli ollut aikamoiset aallot. Nyt mentiin tasaista tahtia ja ikkunoista sai ihailla kaunista säätä ulkona. Tarjolla oli hyvää ruokaa, juomatkin maistui ja poikaystävä näytti komealta. Suurin osa ajasta kulutettiin meidän omassa hienossa hytissä (televisiosta tuli sopivasti Vain Elämää ja Temptation Island) ja loungen puolella. Miten tälläsen reissun jälkeen voikaan enää palata Viikkarin ikkunattomiin hytteihin :'D #luksuslife





















Tukholma oli keväinen (mutta tuulinen) ja Kungsträdgårdenin upeat kirsikkapuut olivat puhjenneet jo kukkaan. Käytiin ihastelemassa niitä useaan otteeseen ja pitihän niistä ikuistaa hyvä satsi kuviakin. Kirsikkapuut on vaan jotenkin niin nättejä! Tallusteltiin ympäri Tukholman katuja käsi kädessä, käytiin shoppailemassa ja syömässä. Oli kaikin puolin hyvä fiilis ja aurinkokin näyttäytyi pari kertaa. Pieni matkustuskärpänen alkoi pyöriä pään ympärillä ja alettiin jo innolla haaveilla tulevasta yhteisestä kunnon reissuista ♥









Reissu oli aivan ihana ja nautin niin paljon siitä, että saatiin olla vaan toistemme seurassa. Lisäksi laivareissun jälkeen jouduttiin olemaan vain yksi päivä erossa, jonka jälkeen lähdin Eerikin perässä Ouluun. Siellä sitten pakattiin Oulun yksiö kasaan ja perjantaina hurautettiin murun tavarat Espooseen. Nyt kaukosuhdetta on jäljellä enää about viikko ja että tuntuu hyvältä! Rankkaa tämä on ollut, mutta maalisuora häämöttää. Ouluun jäi myös tämmöinen pieni muisto meistä kahdesta ♥



16. maaliskuuta 2017

I want something just like this







Käytiin Zorron kanssa taas pienellä lomalla Oulussa. Zorro on aivan mahtava reissukaveri, junamatkustus sujuu jo hienosti ja paikanpäällä poitsu käyttäytyy niin nätisti kun ei ole isosiskoa mukana kärjistämässä tilanteita. Se myös selvästi nauttii ainoana koirana ja kaikesta saamastaan huomiosta. Innostutaan Oulussa aina lenkkeilemään kunnolla ja nautitaan uusista maisemista ja kaduista. Yksinolon kanssa joudutaan vielä tekemään töitä, mutta aion pistää harjoittelut käyntiin. Tuntuu, että Oulureissujen seurauksena ollaan bondattu ja alettu ymmärtämään toisiamme paremmin.









Päästiin nauttimaan kauniista päivistä ja tietyisti kaikista rakkaimmasta seurasta ♥ Mulle on aina ollut tosi rentouttavaa käydä Oulussa, siellä saa kunnolla heittää kaiken muun pois mielestä ja keskittyä pelkästään maailman ihanimpaan mieheen. Mutta vaikka se onkin kiva paikka, niin oon erittäin iloinen, että saan murun takaisin Espooseen parin kuukauden päästä, kaukosuhde tuppaa välillä olemaan tosi rankkaa. Viimeinen rutistus ja sitten saadaan olla yhdessä milloin halutaan, normaalissa parisuhteessa jihuu ♥






Oulu on mun mielestä todella ihana ja kaunis kaupunki, rakastuin siihen heti ensimmäisellä kerralla. Mä voisin oikeesti muuttaa Ouluun, jos se ei olis noin kaukana! Paljon ihania puistoja ja kävelyreittejä, kauniita rakennuksia, viihtyisä keskusta ja meri aivan vieressä. Voisko joku siirtää Oulun etelämmäs?  Voin vaan kuvitella kuinka nättiä tuolla on kesällä, kun talvellakin on tän näköistä. Toivottavasti ehdin käydä vielä yhdellä visiitillä ennen muuttoa.




18. tammikuuta 2017

Your love was handmade for somebody like me



Heipä hei pitkästä aikaa!

Vuosi 2017 on lähtenyt rullaamaan jo vauhdilla ja ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella kuulumisiani. Moni on voivotellut sitä kuinka kamala vuosi 2016 oli niin henkilökohtaisena kokemuksena kuin maailmanlaajuisestikkin. Mulle viime vuosi toi kuitenkin paljon onnea, unohtumattomia muistoja ja upeita hetkiä.

Erosin suhteesta, jossa en valitettavasti ollut enää onnellinen. Opin arvostamaan itseäni ja olen nykyään paljon itsevarmempi. Löysin kesän lopulla unelmieni miehen ja nyt seurustelen yläasteaikaisen ihastukseni kanssa. Voin rehellisesti sanoa, etten oo varmaan ikinä ollut näin onnellinen ja kaikki ton kanssa on tuntunut alusta asti niin oikealta. Vuosi 2016 oli siis omalla kohdallani rakkauden vuosi, sillä äiti meni keväällä naimisiin enkä ole koskaan kokenut niin rakkaudentäyteistä päivää kuin silloin ♥ Muistan kun häiden aikaan mietin, että mä haluan joku päivä kokea tollaisen rakkauden ja nähdä kun joku katsoo mua samanlailla kun noi kaks toisiaan... Ja nyt kun nää kuvat on tässä allekkain niin tajusin, että löytyihän se ♥




Vuoteen mahtui myös useampi ulkomaanmatka, joista erityisesti jäi mieleen Islanti, joka oli kuin toinen maailma! Kuvia selaillessa mielen täyttää kaipuu, joten sinne on vielä joskus päästävä uudestaan. Lontoossa pääsin tapaamaan taas yhden idoleistani ja Kreetalla nautittiin Vilman kanssa oikeen kunnolla kesästä. Ehdin myös käydä useammalla keikalla ja Roope Salminen koirineen tuli erittäin tutuksi.





Vietin joulua sekä oman että poikaystäväni perheen kanssa ja täytyy sanoa, että mulla on ympärilläni niin ihania ihmisiä etten voi olla muuta kuin onnellinen. Mitään varsinaista joululomaa en päässyt viettämään, mutta se aika minkä Eerik vietti täällä Espoossa Oulun sijasta, tuntui mullekkin ihan lomalta. Ehdittiin käydä leffassa, syömässä, shoppailemassa ja ihastelemassa sekä Helsingin jouluvaloja että Luxin valofestivaaleja. Vuosi vaihtui hyvillä fiiliksillä huippuporukassa!






En tehnyt tälle vuodelle lupauksia, mutta asetin itselleni tavoitteita. Tänä vuonna haluan päästä omaan asuntoon ja aion tehdä kovasti hommia saavuttaakseni tuon tavoitteen. Ja vaikka kovasti pidänkin tämän hetkisestä työpaikastani, haluaisin päästä tekemään oman alan hommia ja pidän nyt jatkuvasti silmällä työpaikkailmoituksia. Tälle vuodelle on siis suuret odotukset, katsotaan mitä se tuo tullessaan. Hyvää ja onnellista vuotta 2017 kaikille teille ❤


2. marraskuuta 2016

Ei kiirettä Kreetalla 7.-14.8.2016



Kun maa on jo valkoinen ja jouluun on enää alle kaksi kuukautta on kiva muistella kesän lämpöä ja aurinkoisia päiviä. Nyt olisi siis aika palata elokuisen Kreetan tunnelmiin. (Pöh oikeesti mitään mukavasta muistelusta talven kolkuttaessa oven takana, mä oon vaan ollut laiska enkä oo saanut aiemmin kirjoitettua tätä...).

Työtäyteisen ja kiireisen kesän keskellä mullakin oli pieni pätkä kesälomaa ja meillä sattui ystäväni Vilman kanssa lomaa samalle viikolle, joten napattiin äkkilähtö ja suunnattiin kohti Kreetan lämpöä. Mä oon aiemmin ollut rantalomakohteessa vain kerran vuonna 2008, joten tämä reissu poikkesi mun tavallisista matkustuskohteista.

Hotellimme sijaitsi Nea Horassa, joka oli lyhyen kävelymatkan päässä Haniasta. Vanha kaupunki oli todella kaunis ja kulutettiin siellä aikaa melkein joka päivä. Saatiin nauttia lämmöstä seitsemän päivää ja loman loppupäässä se alkoi jo tuntua paahtuvalta. Pari päivää vähemmän olisi riittänyt, varsinkin kun meillä ei ollut käytössä autoa emmekä päässeet kiertelemään saarta.

Käytiin yhdellä Finnmatkojen reissulla Gramvousa Valoksella ja en oo ennen nähnyt yhtä turkoosia vettä! Lisäksi Laguna Baloksella oli älyttömän lämmin vesi ja ryömittiin siellä simpukoita etsien :D (mä myös vahingossa kidnappasin pienen ravun...). Uitiin älyttömän paljon ja mä olin aivan lumoutunut sinisenä pärsikivistä aalloista, mulla on niiiiiin paljon kuvia niistä... Kreetan auringonlaskut oli älyttömän kauniita ja koko viikon loistava sää suosi meitä. Oli rentouttava ja ihana viikko lämmössä ihanan ystävän kanssa ♥ Kuvat puhukoot puolestaan.





























































Loppuun vielä video meidän aurinkoiselta reissulta ♥ Check it outttt!!