31. joulukuuta 2019

Road trip Lofooteille OSA 2

Kirjoitin ensimmäisistä päivistämme Lofoottien upeissa maisemissa TÄNNE ja nyt tarina jatkuu loppupäivien osalta! Ja tämän kirjoittamisessa näköjään hujahti muutama tovi...


7.8. Haukland beach, Viikinkimuseo ja Henningsvaer



Aamulenkiksi päätettiin käydä tsekkaamassa kehuttu Haukland beach, joka oli Uttakleivin "vieressä",  ihan vuoren toisella puolella. No ei ollut ihan vieressä - huomattin se käveltyämme kolme kilometriä ja yksi oli vielä jäljellä. 8 km aamulenkki, ei huono - ja maisemat mitä upeimmat! Lampaita saatiin kyllä väistellä, ne pari kertaa seisoivat keskellä tietä tuijottaen meitä asenteella "yrittäkääs mennä ohi". Zorro oli sitä mieltä, että voisi syödä ne pois meidän tieltä.


Haukland oli tosiaan upea, viihdyttiin siellä hetki rantavedessä (kylmässä) kahlaillen ja upeaa merimaisemaa ihaillen. Palattiin samaa reittiä takaisin lämpimässä säässä, hyvin pärjäsi pelkällä t-paidalla ja Eerik jopa ilman paitaa! Se siitä Lofoottien kylmästä säästä.


Seuraava kohteemme oli Lofoottien Viikinkimuseo. HBO:n Vikings sarja on saanut kiinnostumaan viikingeistä, joten päätettiin poiketa Viikinkimuseossa, jossa oli parhaillaan käynnissä Viikinkifestivaali. Lippu museoon maksoi 20€ ja sanoisin, että on aika hintava, jollei festivaali satu olemaan käynnissä. Museo ei ole kauhean iso eikä siellä ole hirveän paljoa nähtävää, mutta festivaali oli ihana! Ihana viikinkiaikainen tunnelma ja myynnissä kaikkea jousipyssyistä viikinkikoruihin! Niin siistiä!


Seuraavaksi lähdimme tutkimaan hehkutettua Hennigsvaerin pientä kalastajakylää. Jätettiin auto kylään vievien siltojen toiselle puolelle ja jatkettiin matkaa jalkasin. Hennigsvaer oli tosiaan hurmaava pieni paikka. Ostettiin jätskit ja fiilisteltiin söpöjä taloja. Saatiin hyvä lenkkikin tehtyä, koska kierrettiin vahingossa vähän ekstraa, kun ei katsottu karttaa ollenkaan. Seuraavalle päivälle suunniteltiin vaellus Moysalenin kansallispuistoon ja ajettiin sen lähistölle yöksi. Saatiin ihastella yöpymispaikalta upeaa auringonlaskua!

8.8. Moysalenin kansallispuisto



Moysalenin kansallispuiston reitistä ei löytynyt kunnollisia ohjeita eikä karttoja, joten ajettiin vain aloituspaikalle ja siitä lähdimme seuraamaan polkuja. Täällä ei ollut rengasreittiä, joten päätimme kävellä pari tuntia ja kääntyä sitten takaisin. Maisemat poikkesivat hieman perinteisistä Lofoottimaisemista, oli suomaastoa ja vehreyttä. Tätä paikkaa kutsutaankin ilmeisesti Lofoottien Alpeiksi! Maisemat olivat upeat ja bongattiin vesiputouskin. Reitti oli helppokulkuista vaikka nousua oli jonkun verran. Päivä oli taas lämmin ja palattuamme autolle käytiin pulahtamassa reitin alkupään viileässä järvessä! Kyllä muuten virkisti!


Reippailun jälkeen oli aika ottaa suunta kohti Ruotsia. Ajeltiin Kiirunaan, josta napattiin mukaan ehkä kamalimmat pikaruokahampurilaiset ikinä (Frasses, EN suosittele) ja yöksi ajettiin Jällivaaraan.

9.8. Dundret



Vielä emme halunneet jättää vaeltamista kokonaan taaksemme, joten aamulenkiksi ennen pitkää ajoa kiipesimme Jällivaaran Dundret-tunturille. Nousu oli huomattavasti helpompi kuin yksikään Lofooteilla, mutta aiempina päivinä uuvutetut lihakset olivat jo aika hellinä. Jaksettiin kuitenkin hyvin ja oli kiva nähdä myös Ruotsin Lapin maisemia.


Pitkä pätkä tuli ajoa tähän päivään, sillä ajettiin Jällivaarasta Jyväskylään yöksi - matkalla kyllä oli pakko pysähtyä hakemaan ruuaksi Oulusta burgerit Kauppuri5:sta ja näiden voimalla selvittiinkin puolet matkasta. Yö Jyväksylän ABC:llä ei ihan yltänyt Lofoottien yöpymiskokemuksien tasolle, yllättäen. Aamusta ajettiin vielä yöksi mökillemme, jossa äiti odotteli Lulun kanssa. Sunnuntaina palautettiin auto ja pääsimme kotiin palautumaan reissusta.


Road trip Lofooteille oli mitä unohtumattomin kokemus. Kauneimmat maisemat, jotka olen koskaan päässyt näkemään ja ihanaa liikkumista luonnossa rakkaiden kanssa. Kyllä hieman hoikuttaisi suunnata jonnekkin koiran kanssa vielä toistekkin. Suomen Lappi olisi ainakin hyvän etäisyyden päässä! Ehkäpä, ehkäpä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti