"Kun oon kertonut kavereille, että äiti menee naimisiin, moni on kysynyt mitä mieltä olen uudesta miehestä. Kaikille olen vastannut samoin: Ekku on yksi ihanimmista ihmisistä kenet tiedän. Ekku on ollut läsnä koko elämäni, eikä ollut vaikeaa tottua ajatukseen Ekusta äidin miehenä. Ekku on ihminen, jonka juttuja ei aina tajua, mutta niille saa aina nauraa. Voiko Ekusta olla pitämättä? Parempaa isäpuolta en olisi voinut saada, eikä äiti parempaa aviomiestä. Erosin itse hiljattain ja mietin kelpaanko enää kellekään tai voinko koskaan löytää elämääni suurta rakkautta. Äiti ja Ekku ovat löytäneet suuren rakkauden uudestaan ja antavat myös mulle toivoa. Olette kummatkin rakkaita ja olen niin onnellinen puolestanne."
Viime viikonloppuna oli luvassa suuri juhla, kun äiti ja Ekku menivät naimisiin. En ajatellut itkeväni, mutta kyllä siinä sai heti purra huulta kun kaunis äiti asteli sisään. Illalla pitämäni puhe menikin sitten lähinnä itkumyrskyksi. Jälkeenpäin tuli vielä itkettyä kuvia ja videota editoidessa. Oli jotenkin niin liikuttavaa katsoa onnea, joka paistoi kauniin hääparin kasvoilta. Otti jotenkin sydämeen toi kaikki. Myös jokainen vieras oli varmasti vilpittömästi onnellinen. Hääpäivänä kaikki sujui hienosti, räpsin paljon valokuvia ja nautin ihanasta ympärillä vallitsevasta rakkauden tunnelmasta ♥ Toivon, että jonain päivänä mä rakastan jotakuta samallalailla kun nuo kaksi rakastaa toisiaan. Ja jos sitä joskus naimisiin asti pääsee niin mä varmaan joudun kävellä alttarille nesteytyspussin saattelemana :D
Seistiin kavereiden kanssa baarin ovilla ja odoteltiin sisäänpääsyä. Kännykkä pärähti ja tsekkasin uuden Twitter ilmoituksen. Rogue Events tweettasi "Welcome Colin O'Donoghue to StorybrookeUK in London this April". Tätä mahdollisuutta ei voinut enää missata. COLIN O'DONOGHUE Lontoossa. Oli pakko päästä. Olin oppinut, että mahdollisuuteen toteuttaa unelma on tartuttava. Pienoinen paniikki iski päälle, kun kädet täristen yritin tsekata oliko lippuja enää vapaana. Ei ollut. Pettymyksen aalto hulmahti päältä, mutta hetken päästä kuitenkin selvisi, että tapahtuman suosion takia järjestettäisiin toinenkin ja uuteen oli vielä lippuja jäljellä! Pienen säädön jälkeen sähköpostiin rapsahti vahvistun lipun ostosta. Olin taas matkalla kohti yhden unelman täyttymistä.
Huhtikuu lähestyi vauhdilla ja yhtäkkiä huomasin jo istuvani lentokoneessa suuntana rakas Lontoo. Oon yleensä tottunut menemään Lontooseen aamulennolla, mutta nyt oltiin paikanpäällä vasta iltapäivällä, joten ihan hirveästi ei keretty torstaina mitään tehdä. Mulla on ollut hotelli joka kerta vähän eri puolilla Lontoota ja tällä kertaa se oli lähellä Tower Bridgeä, jota käytiin ihastelemassa iltavaloissa. Tuntui hyvältä olla taas Lontoossa, siitä on jotenkin tullut mulle tärkeä kaupunki ja viihdyn siellä joka kerta.
Mä oon aamu-uninen ihminen, mutta ulkomailla mä en yksinkertaisesti malta nukkua. Herätys oli soimassa vasta kymmenen aikaan, mä olin pystyssä jo seiskalta. Annettiin aamun kulua rauhallisesti, laitoin itteni kuntoon ja lähdettiin ulos. Olin tosi stressaantunut heti herättyäni, sillä perjantaina oli luvassa conventionin rekisteröintipäivä ja yhteiskuvien osto. Siihen oli kuitenkin vielä monta tuntia, joten lähdettiin nähtävyyskierrokselle. Ensin käytiin tsekkaamassa Lontoota yläilmoista, Sky Gardenista. Mä en oo ennen käynyt tuolla, mutta oli ehdottomasti kyllä käymisen arvoinen ja se on vielä ilmainen! Kyseessä on siis tuollainen näköalamesta, jossa on samassa puutarha ja kahvila.
Seuraavana käytiin ihastelemassa Leadenhall Markettia, joka on toiminut inspiraationa Viistokujalle ja ilmeisesti siellä on kuvattu pieni pätkä ensimmäistä elokuvaakin. Napattiin kahvilasta tonnikalapatongit ja käveltiin St. Paulille. Oltiin reippaita ja kierrettiin kaikki nähtävyydet jalan: Millenium Bridge, London Eye, Big Ben, Buckingham Palace ja Trafagal Square.
Seuraavaksi oli aika ottaa suunnaksi Hearthrowin lentokenttä ja sieltä Thistle hotelli, jossa Storybrooke convention järjestettiin. Rekisteröityminen oli myöhässä ja sai siinä pari tuntia tuskissaan istuskella ennen kun oli passi kädessä. Odottaminen ja stressaaminen ei toki siihen loppunut, vaan yhteiskuvien ostoa jouduin odottamaan _kolme_ tuntia. Voin sanoa, että itku oli aika lähellä. Vaikka etukäteen oltiin sanottu kuvamäärän olevan rajoitettu, niitä riitti silti kaikille. Turhaa siis kaikki stressi ja kiukuttelu. Oli kyllä huojentavaa palata illalla hotellille nimmari- ja yhteiskuvaliput käsissä.
Heräsin lauantaiaamuna oudolla fiiliksellä. Katsoin kelloa, se näytti kuutta. Joku tuntui olevan pielessä. Tuli sellanen olo, että pakko vielä tarkistaa se conventionin (hitsi kun en tiedä mikä olis tälle fiksu sana suomeksi :D) aikataulu. Ja olipa hyvä, että tarkistin. Olin nimittäin koko ajan elänyt siinä uskossa, että Colin on paikalla sunnuntaina, mutta huomasinpa sitten katsoneeni kaiken väärin. Colin olikin paikalla jo lauantaina ja yhteiskuvat alkoivat kymmeneltä. Lensin aika nopeaa sängystä ylös ja aloin laittaa itseäni kuntoon. Pieni ahdistus oli päällä koko aamun ja vielä junassakin mietin ehtisinkö ajoissa. Olin kuitenkin jo hyvissä ajoin paikalla ja menin jonottamaan yhteiskuvia varten.
Sain heti jonossa itselleni uuden kaverin, Christopherin. Siinä odotellessa lasiovia vasten satuin katsomaan ulos ja kukas sieltä kävelikään, itse Colin O'Donoghue. Sain pienen kohtauksen ja kurkusta pääsi innostuneita vikinä-ääniä, niinkuin kaikilta muiltakin jonottavilta tytöiltä. Chrisiä huvitti kovin ja sain osakseni rauhoitteluyrityksiä, joista huolimatta kädet tärisivät hullun lailla. Hetken päästä meidät jaettiin ja oma passiryhmäni oli K, joten menimme ajan kuluksi katsomaan muiden näyttelijöiden haastatteluja. Seuraamme liittyi Zoe, jonka kanssa alettiin ihan hulluna panikoida ja tunnustaa yhteistä Colin-rakkautta. Oli muuten huvittavaa, että Chris esitteli mut kaikille uusille "hulluimpana Colin fanina, joka tuli Suomesta asti tänne vaan Colinin takia". Muiden näyttelijöiden haastattelupaneelit olivat hauskoja ja viihdyttäviä, toki takaraivossa kutkutti koko ajan jännitys Colinin tapaamisesta. Fanit pääsivät kysymään näyttelijöiltä kysymyksiä ja itsekkin rohkeuduin kysymään suloiselta Robbie Kaylta hänen Tylypahkan tupaansa (joka oli Rohkelikko).
Sitten oli aika. Aika mennä tapaamaan Colinia, joka on mun mielestä varmasti koko tän maailman komein mies. Oltiin Zoen kanssa ihan paniikissa ja yritettiin keskittyä hengittämiseen, täristiin ja halailtiin toisiamme. Kun päästiin samaan huoneeseen ja jonossa ennen meitä oli enää pari ihmistä, hyvä ettei jalat pettäneet alta. Astuin viimeiset askeleet Colinin luo, moikkasin ja sain tervehdyksen takaisin. Kysyin voisiko Colin halata mua takaatapäin, mutta se ei ihan mennyt niin kuin olin suunnitellut ja tuli pieni paniikki oman käden kanssa (joka näyttää siksi kuvassa vääntyneeltä köykeröltä). Lopuksi vielä pyysin halia, enkä olisi ikinä halunnut päästää irti. Saatiin tulostetut kuvat heti käsiimme ja olen itseasiassa yllättävän tyytyväinen, tosin oma naama näyttää aina kamalalta näissä fanikuvissa, mä en vaan osaa olla ja peittää jännitystä. Myöhemmin kävin vielä hakemassa Colinilta nimmarin meidän kuvaan.
Tämän jälkeen saatiin nauttia vielä vähän lisää Colinia, kun vuorossa oli tunnin mittainen haastattelupaneeli. Mietin pitkään uskallanko mennä kysymään mitään, mutta kipitin kuitenkin Chrisin perässä jonoon ja päätin miettiä kysymyksen siinä. Kaikenlaista vilisi mielessä, mutta sain lopulta päätettyä. Kirjotin sen ylös puhelimeen, koska siinä vaiheessa kun pitää mennä 300 ihmisen eteen puhumaan mikrofoniin ja on sanottava jotain Colin O'Donoghuelle niin tiesin, että paniikki voisi olla mahdollinen. Chris kysyi kysymyksensä, toivotti mulle onnea ja mä lähdin jalat täristen kävelemään kohti mikrofonia. "Hi Colin, You're amazing and really handsome so I'm really nervous right now." Colin moikkaa takaisin, punastuu ja kiittää. "So my question is: If Hook was a woman, which guy would he have romantic interest in?" Kysymykseni sai vastaanotoksi kiljuntaa ja naurua. Colin meni hämmilleen ja yritti sönköttää mikrofoniin jotain samalla kun yleisöstä kuului useampi kovaääninen "Charming!" huuto. Vastaukseksi Colin kuitenkin sanoi Robinin. Keksin kysymykseni siitä, kun itse yritin olla pukeutunut naisversioksi Killianista. Colinin koko paneeli oli erittäin viihdyttävä ja opin paljon uutta. Oli myös jotenkin super suloista, että Colin oli koko ajan naama punaisena ja hermostunut. Meinasin saada sydänkohtauksen, kun yllättäen Colin päätti laulaa pätkän A Whole New Worldista, joka on mun lempi Disney biisi ja ton miehen ääni... Siis miten joku voinkin olla noin täydellinen?
Paneelin jälkeen oli aika hyvästellä uudet ystävät ja matkata takaisin Lontoon keskustaan. Loppupäivän olin aivan huippufiiliksillä ja laulelin ilokseni koko ajan (I can show you the world...). Käytiin shoppailemassa Primarkissa ja ostin sieltä viisi pakettia sukkia. Lähti sieltä vähän muutakin mukaan, mutta ne oli tärkeimmät (käyn siellä aina vuosittain täyttämässä sukkavarastot). Illalla oli leveä hymy huulilla nukahtaessa.
Sunnuntai oli viimeinen kokonainen päivä Lontoossa ja käytiin katselemassa vähän mullekkin uusia paikkoja. Ensimmäisenä suunnistettiin kohti Greenwichiä. Lontoon maratooni järjestettiin samaisena päivänä ja joka paikassa oli älyttömästi ihmisiä, eikä meinattu löytää tietä Greenwichin puistoon. Haahuiltiin ihmismassan keskellä ja samalla törmättiin kadulla soittavaan poikabändiin. Mä tietty jumituin paikoilleni sillä sekunnilla ja jäin toljottamaan, koska mä en yksinkertaisesti voi vastustaa söpöjä poikabändejä. Kaivoin kameran esiin, otin videota ja ne söpöt poitsulit sitten vilkutteli ja hymyili mulle takaisin. Olin myyty. Murhaavat katseet parin metrin päästä kuitenkin saivat mut taapertamaan eteenpäin samalla kun yritin olan yli vielä vilkuilla noita söpöläisiä ja miettiä keitä ne mahtoi olla. (Niinhän siinä kävi, että kotiin päästyäni mä pengoin Internetin läpi ja löysin kyseisen bändin :D). Löydettiin lopulta tiemme merimuseoon, jossa käytiin ihastelemassa laivojen pienoismalleja. Ihasteltiin muutenkin Greenwichiä ja käytiin haukkaamassa Fish and Chipsit luonaaksi.
Hypättiin metroon ja otettiin suunnaksi Camden. Monet on vinkanneet, että se kannattaa käydä tsekkaamassa ja nyt vihdoin viidennellä Lontoo käynnillä pääsin käymään siellä. Harmittaa ettei yhtään käteistä tullut mukaan, siellä torilla olisi ollut niiiiiin monta kivaa fanipaitaa! Bongattiin Hullu Hatuntekijä ja punainen kuningatar teekutsuilla. Camdenista käveltiin King's Crossille, jossa pääsin taas kuolaamaan kaikkia ihania Harry Potter juttuja. Mukaan lähti Trivial Pursuitin HP-versio ja kuulen jo oman itkuni tulevaisuudesta, kun vastaan kysymyksiin väärin... Käytiin vielä hakemassa keksejä Covent Gardenista, tuijottelemassa mainostaulua Picadilly Circuksella ja ihailemassa vanhaa St. Dundstan kirkkorauniota keskellä toimistorakennuksia. Palattiin hotellille ja maanantaiaamuna oli taas aika vilkuttaa Lontoolle ja alkaa odottaa seuraavaa reissua.
Tässä vielä koostevideo mun reissuta ja fiiliksiä Colinin tapaamisesta! Okei ja nyt on pakko vielä fangirlata tännekkin vähän, sillä postasin tän videon linkin twitteriin tossa tovi sitten ja heräsin aamulla siihen, että itse Colin O'Donoghue oli tykännyt mun tweetistä o___O MITÄ JOS SE ON KATTONUT MUN VIDEON, EN EHKÄ KESTÄ... p.s. olen olemassa
