24. elokuuta 2011

Elokuun viimeiset näyttelyt

13.8 Helsingin ryhmänäyttely
Helsingin Tuomarinkartanossa oli pentunäyttely ja siinä yhteydessä FCI 1&2 ryhmien ryhmänäyttely, jossa järjestettiin junior handler. Kisaajia oli vanhemissa huimat 4. Alunperin tarkoituksena oli kisata faaraokoiralla, mutta kisakoira satutti jalkansa, joten täytyi etsiä uusi kisakoira paikan päältä. Sain lainaksi Isabelin Angel-vanhaenglanninlammaskoiran. Meillä meni Angelin kanssa hyvin, jonkun verran neiti oli omistajansa perään. Mutta muuten onnistuttiin mielestäni hyvin. Vaihdossa sain ensin kääpiösnautserin, jonka kanssa meni ihan ok, mitä nyt itse tuli siinä sähläiltyä. Toisena vaihtokoirana sain cavaljerin, joka oli niin paljon omistajansa perään ettei siihen saanut minkäänlaista kontaktia, mutta ei saanut kukaan muukaan. Tuomari Noora Jyly osoitti meidän Angelin kanssa toisiksi! Kiitos vielä Isabel koiran lainasta :)! Ja Senjalle kiitokset seurasta!














21.8 Heinola kr
Heinolaan en ehtinyt löytää junnukoiraa ja jouduin kisaamaan Lululla. Junnuja oli vanhemmissa 18. Ennen junnukehää esitin kehässä karkeakarvaisen mäyräkoira Kaapon. Kaapo esiintyi mielestäni hyvin, tosin pöydällä väisteli tuomaria, joka oli aika kovakourainen. Tuloksena EH.

Junnuissa kisasin siis omalla löllerö Lululla. Lulu oli taas aika laiskalla tuulella, tosin ei niin laiskalla kuin yleensä kuumissa ulkonäyttelyissä. Yksilö suoritus meni hyvin, tosin kun kuvia jälkeenpäin katsoin, niin Lulu kenottaa seisotuksessa aika lailla. Tuomari alkoi pudottamaan porukkaa, mutta me jäimme vielä jatkoon. Tuomari sanoi, että arvostaa sitä että jossain vaiheessa koira seisotetaan vapaasti. Pudottamisen jälkeen meitä oli jäljellä 10 ja tuomari teetti pareissa edestakaisin. Itse ajattelin, että tässä vaiheessa voisin liikkeen jälkeen seisottaa Lulun vapaasti ja ups mitäs menin siinä samalla tekemään! Seisotin Lulun väärin päin! Noh yllätys yllätys pudottiin jatkosta tässä vaiheessa. Kävin vielä kehän jälkeen kysymässä palautetta ja tuomari sanoi, että esitin tosi taitavasti, mutta seisotin sen pariliikkeen jälkeen väärin päin... Noh oma moka ja ei toki harmittanu jälkeen päin, koska jos oisin seisottanut Lulu asettellen niin oisin varmasti sen ihan oikein päin tehnyt...














Siinä olivat siis elokuun näyttelyt tältä vuodelta. 28.8 on vielä luvassa mätsäri Kivenlahdessa, jonne pikku-Zorro pääsee debytoimaan ja harjoittelemaan pentunäyttelyä varten! Ja syyskuulle on luvassa neljä näyttelyä :) niitä tässä innolla odotetaan!

19. elokuuta 2011

Pelli 1.-8.8 - Jos mulla on hattu, niin kellä on hattu?


Kun oman riparin käytyäni vuonna 2009 sanoin meneväni isoseksi, kaverini ihmettelivät päätöstäni. Eivät he olisi uskoneet, että kahden vuoden päästä se ujo tyttö, joka pelkäsi esiintymistä kuollakseen, räppäisi ja laulaisi yli 20 ihmisen edessä. Suunnistin tieni siis isoskoulutukseen, joka kesti kaksi vuotta. Isoskoulutuksessa sain paljon uusia ystäviä sekä paljon itseluottamusta ja heittäytymisen taitoa. Isosporukassa on vähän samalla lailla kun koiraporukoissa, helppo puhua muille ja tutustua. Ensimmäisen vuoden jälkeen kesällä pääsin isoseksi Jamilahteen ja ripari meni oikein hyvin. Tänä kesänä oli vuorossa elokuinen Pellin ripari.

Lähdettiin Pelliin elokuun ensimmäisenä päivänä. Pellin leirikeskus sijaitsee Karjalohjalla, joten matka kesti vain tunnin. Meitä isosia oli viisi. Henna, jonka kanssa olen samalla luokalla, Sara, jonka kanssa ollaa oltu samassa koulussa ja isoskoulutuksessa silloin tällöin juteltu, Aleksi, jota en ennen riparia tuntenut, pari sanaa oltiin varmaan iskossa joskus vaihdettu ja "Aza" eli Antti, jonka kanssa olin samassa isoskoulutusryhmässä ja välillä toimittiin samoissa pienryhmissä. Vaikka ei kaikki niin tuttua porukkaa aluksi toisillemme oltu, tultiin tosi hyvin toimeen ensimmäisestä päivästä asti. Meillä oli ihan paras isosporukka! Ja naurulta ei vältytty, itseasiassa suurin osa ajasta naurettiin ja heitettiin meidän mielestä tosi hauskaa läppää. Välillä pikkusten ilmeistä pystyi päätellä ettei meidän jutuissa ollut päätä eikä häntää (mm. IKÄVÄÄ PÖLLÖPOSTIA, öinen lonkero ja kuukautisside, jalkapallopumppu, HARRI TÄYTYY PANNA ja mun epätoivoiset yritykset päästä Pottermoreen jne..). Mutta mikäs siinä, hulluilla on hauskat huvit vai miten se meni?
 
Ihanat isoset ♥





Pellin leirikeskus on Lohjanjärven rannalla. Siihen kuuluu iso nurmikenttä, päärakennus(jossa majoituimme), sauna, lato ja "Tunkelo". Saavuttuamme Pelliin ensin oli luvassa tärkein asia eli SYÖMINEN. Sitten oli vuorossa majoittuminen. Itse jaoin huoneen Hennan ja Saran kanssa ja meillä oli aina hienot keskustelut siellä iltaisin! Huoneet eivät olleet kovinkaan upeat, mutta eihän sinne riparille lähdetä huoneisiin istumaan ja huoneissa pääasiassa vain nukutaan. Majoittumisen jälkeen nuorisotyönohjaaja Juhana lähti ulos leikkimään pikkusten kanssa tutustumisleikkejä ja me isoset jäätiin sisään suunnittelemaan iltaohjelmaa. Ensimmäisenä päivänä ei ollut vielä raamiksia, mutta ryhmät oli. Oma ryhmäni, johon kuului 3 poikaa ja 2 tyttöä, oli ensimmäisenä päivänä tekemässä Leirilehteä (muut ryhmät olivat Siivous, Äiti Teresa, Joosef ja Jumis). Päivällä järjestimme myös leiriolympialaiset, jossa pikkuset kisasivat isosryhmissään muita ryhmiä vastaan. Ensimmäinen laji oli keihään- eli tulitikunheitto. Ja mun ryhmä loisti heti ja vei ylivoimaisen voiton! Olympialaisten jälkeen leikittiin ja pelattiin. Askarreltiin myös kaikille omat rukoushelmet.

Pihaa ja "Tunkelo" (toi punanen talo)


Illalla oli sitten leirin ensimmäinen iltaohjelma. Iltaohjelma alkoi hyvissä fiiliksissä tunnelman kohotessa ylös - tunnelmankohotus! Seuraavaksi oli Azan ryhmän valmistelema Joosef-näytelmän ensimmäinen osa (joka päivälle oli pieni kohtaus Joosefin elämästä). Ohjelmassa oli erilaisia tutustumisleikkejä ja tietysti isosten hienot sketsit. Aloitettiin jatkikset Vettä, Vettä ja Igor. Sain esittää taas Igoria "Älkää kertoko Boorikselle, että mä oon täällä" ja Booris näytti taivaan merkit. Päivä päätettiin Taize -henkisellä iltahartaudella.


Hyppylaituri, jonka upottaminen oli poikien suuressa suosiossa
Tiistaina aamu alkoi klo 8.00 herätyksellä. Siitä raahauduttiin väsyneinä aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen oli vähän luppoaikaa ennen lipunnostoa ja rukoushetkeä. Kun lippu oli salossa ja rukoukset pidetty, pikkuset suuntasivat oppitunnille ja me isoset raamista ja iltaohjelmaa suunnittelemaan. Pikkusten palattua oppitunnilta, mentiin syömään ja sitten oli leirijumis. Jumiksen jälkeen oli vuorossa leiriolympialaiset, jossa lajina oli savolainen pesis. Olympialaisten jälkeen oli leikkejä jonka jälkeen pikkuset raahustivat taas oppitunnille. Meillä isosilla oli luppoaikaa ja sählättiin omia juttujamme. Päivällisen jälkeen alkoivat raamikset. Ihan hyvin meni, mutta en hirveästi vastauksia saanut irti. Pääasioihin osattiin kuitenkin vastata ja se on ihan riittävän hyvin. Pellissä on tosi kiva uimapaikka ja siellä on myös hyppylaituri,mikä on harvinaista sillä harvoissa leiripaikoissa saa hypätä veteen. Pikkuset kävi uimassa ja pojat tykästyivät hyppylaituriin, sen upottamiseen ja muiden alas tönimiseen. Iltaohjelmassa aloitimme Munaus! -sketsihahmo kilpailun. Kilpailijat olivat: Cinderella ja Amorella, ruotsinlaivojen viihdyttäjät, Kale Soppa, kansainvälinen tv-kokki, taideopiskelija Gunnar sekä Päivi Pötsi, neljättä lastaan odottava nainen.

Päivi Pötsi & Gunnar

Muista päivistä en ihan noin tarkasti aio kirjoittaa, koska ensinnäkin kirjoituis venyisi älyttömän pitkäksi ja muuttuisi pitkäveteiseksi, koska kaikki päivät noudattivat suunnilleen samaa kaavaa. Olympialaisia pidettiin pitkin viikkoa ja ryhmät saivat pisteitä aina sijoituksen mukaan. Me tai no omat pikkuseni pärjäsivät hienosti ja sijoittuvat hienosti toisiksi, vain yhden pisteen päähän voittajaryhmästä!! Lajeina viikon aikana olivat mm. vesisukka, mainoskisa, leirianagrammi ja etsi Raamatusta kisa. Aina kisojen jälkeen leikimme pihalla milloin mitäkin leikkiä (ja välillä jotain niin järjettömiä leikkejä kuten maa,meri,taivas :D sori Henna, mutta siinä leikissä ei oo mitään ideaa!).


Raamikset ja ryhmähommat hoituivat hienosti koko viikon. Yhtenä päivänä myös me isoset osallistuttiin oppitunnille, kun melottiin koko porukka saareen Luomakunta-oppitunnille. Ja minä taitavana tyttönä sitten takas tullessa vahingossa kastelin yhen mun pikkusista... Ups! Loppuviikosta oli lähetystyörastit ja diakoniarastit, joissa isoset ja ohjaajat esitti henkilöitä, joita nuorten piti auttaa. Itse olin Viivi 14, poikaystävä jätti tekstarilla ja maailma loppui siihen. Kaikki ryhmät antoivat hyviä neuvoja, mutta joidenkin neuvojen kohdalla ei kyllä pokka pitänyt (Tilaa semmonen nukke, joka näyttää siltä! Mee Jorvin psykiatriselle osastolle, sieltä saa ilmasta kaakaota!)

Metsäretki

Iltaohjelmat oli kyllä hienoja joka päivä, ainakin meillä isosilla oli hauskaa (ja toivottavasti pikkusillakin)!! Ohjelmassa oli siis joka ilta leikkejä, sketsejä, lauluja ja salispostin jako. Leikittiin hienoja leikkejä kuten Kengurunyrjö, Pieni Undulaatti, Otakko nää piipposta, Lohikäärmeen häntä-leikki jne. Pikkusten lempilauluksi nousi Pyhän Kosketus (Riisu pääsi...). Toistuvat sketsit olivat siis Vettä, vettä ja Igor. Tässä roolissa sain jauhot naamaan ja paiskasin kananmunan Azan päähän. Yhtenä päivänä riparilaiset saivat tehtäväksi kirjoittaa isosryhmissä räpin armosta omalle ryhmälleen tai jollekkin keksitylle hahmolle. Oma ryhmäni päätti sitten tehdä räpin Igorille ja jouduin esittämään sen iltaohjelmassa(loppujen lopuksi kenenkään muun räppiä ei esitetty). Noh selvisin siitä hengissä ja mihin sitä nyt ei pikkusten vuoksi suostuisi. Lisäksi esitettiin perinteiset Mäntysuopa ja Ohi meni herra kersantti -sketsit. Yksi kivoimmista sketseistä esittää oli Elinan surma. Meillä oli lajeina tavallinen, saippuaooppera, action, klassinen(lääkäriiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii) ja lasten versio(uskomaton Tohtori Sykerö on). Lisäksi harjoiteltiin omaksi iloksi itse keksimämme Harry Potter-versio :D IKÄVÄÄÄ PÖÖLLÖPOSTIIAA. Lisäksi meidän täytyi tietenkin paljastaa pikkusille isosten kauneuden/komeuden salaisuudet ja esitimme Isosten aamutoimet.

Me isoset näytetään aina niin kauniilta ja hehkeiltä...
...koska me valmistaudutaan aamuisin niin hyvin
Konfis oli lauantaina 13.8 ja hienosti pikkuset käyttäytyi ja lauloivatkin oikein kauniisti ;). Konfirmaation jälkeen vierailtiin juhlissa, kun oltiin saatu kutsu 9 rippijuhliin! Jeijjj ollaanks me niin ihania!
ISOSET (paitsi Aleksi karkas)
Enkelikuoro
Tällä leirillä tuli vietettyä paljon enemmän aikaa pikkusten kanssa ja tutustuttua paremmin kuin viime leirillä. Ja oli kyllä tosi mukavia ja hauskoja lapsukaisia. Toivottavasti tullaan näkemään ja pitämään yhteyttä vielä pitkään :)! Tähän loppuun kuvia mahtiriparilta: