6. kesäkuuta 2016

Niin hyvää 5sosia




Tiiättekö sen fiiliksen, kun ootte odottanu jotain kauan (tällä kertaa tasan 227 päivää) ja se päivä vihdoin koittaa? Sen kun vatsassa on perhosia, sydän hakkaa koko ajan kovempaa ja pää käy ylikierroksilla? Sen kun kädet alkaa täristä, valot sammuu ja hämärässä pari tyyppiä astuu lavalle? Mä tiedän sen fiiliksen ja erittäin hyvin tiedänkin.

En oo vielä löytänyt mitään vastaavaa tunnetta siihen mitä keikkojen aikana koen. Mulle sanotaan usein, että mun pitäis kasvaa yli fanituksesta, olenhan jo 22-vuotias. Kasvaa yli mistä? Siitä, että oon sen pienen hetken niin onnellinen etten tiedä mitään vastaavaa? Sen kun musta tuntuu siltä, että voisin räjähtää ilosta ja että kaikki mun elämässä on täydellistä? Sen kun millään muulla ei oo enää mitään väliä? Ei. En aio. Niin kauan kun mä pääsen keikkalipun hinnalla paikkaan, jossa tunnen olevani kotona.

5 Seconds Of Summer Helsingin Hartwall areenalla. Mitenköhän tuon kokoaisi sanoiksi ja yrittäisi selittää teille? Tekisi mieli käyttää voimasanoja, kaunis suomenkieli ei tunnu riittävän kuvailemaan. Yritetään. Kiljuin aivoni pihalle, lauloin äänen käheäksi, huomasin hymyileväni jatkuvasti ja iho oli kananlihalla. Bändi vaikutti pitävän Suomesta ja suomalainen fanikansa rakastui noihin neljään varmasti entistä enemmän. Biisit kuulosti aivan huikeilta livenä ja monesti mietin, että miten noi onkaan niin lahjakkaita. Sen lisäksi, että ne soittaa upeasti (ja näyttää älyttömän hyviltä) kaikilla on niin kauniit ja yksilölliset lauluäänet! Ashtonin soolot sai mun jalat tutisemaan (ja ei saakeli et se on kuuma kun se paukuttaa niitä rumpuja...), Calumin ääni sulatti mun sydämen, Luke raapi sen riekaleiksi ja Michaelin Jet Black Heart pirstoi sen pieniksi palasiksi Hartwalin lattialle (ANTEEKS MUT MIKÄ SE MUIKERO HILJANEN HYMYILY JUTTU OLI, EN OO KOSKAA NÄHNY MITÄÄN NIIN SÖPÖÄ). Niin täydellisen upea, mahtava ja mieleenpainuva keikka. Kiitos.



Ainoa asia mikä jäi hampaankoloon oli aivan itse aiheutettu. Käytiin perjantaina odottelemassa poikia hotellilla (ja oltiin tietty väärällä hotellilla...) eikä sen takia lauantaina enää viitsitty lähteä oikealle hotellille ennen keikkaa. Olisi kannattanut, sillä ties kuinka moni sai yhteiskuvat poikien kanssa... Yritettiin kyllä bongata ne vielä Hartwallin takaovella, mutta nähtiin vaan Ashton nopeasti monenkymmenen metrin päästä. Noh ehkä vielä joku päivä, ehkä vielä joskus. Mulle merkitsis niin paljon, kun sais edes nopeasti halata ja kertoa, että ne on tärkeitä.

Tähän loppuun vielä videokooste keikkapäivästä :)

8 kommenttia:

  1. Kiva video ja hienosti kuvailit keikkaa! Muistuu mieleen Haloo Helsingin keikka, jolloin meinasin pakahtua onnesta ja aloin melkeen itkemään :D Seuraavia keikkoja odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noissa keikoissa on kyllä sitä jotain ♥

      Poista
  2. Mä voin niin samaistua tähän tekstiin!! Ja oon kyllä niin onnellinen et sain sen Michaelin hymyn videolle! ♥_♥

    Ja oon pahoillani mut en oo vieläkään pystyny kattomaan tota sun videota... odotettavissa kun ois varmasti samanlainen tunteiden purkaus kun itse keikalla enkä mä oo siihen vielä henkisesti valmis :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana :D Mutta sit kun oot selvinny ja kykenet kattomaan niin kannattaa tehä se, sain nimittäin aika huikeeta matskua pojista ♥__♥

      Poista
  3. Tuo on kieltämättä ihan paras tunne ikinä, kun jotain kauan odotettua tapahtuu! ❤️ Muistan liiankin elävästi kaukosuhdeajoilta kaiken odottelun - milloin pääsee lähtemään, milloin -joutuu- lähteä kotiin, kuinka monen päivän päästä mies puolestaan lentää Suomeen... Uh. Ei onneksi enää ikinä sitä tuskaa! :D

    PS - upeita kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä muuten tullut ajatelleeksi tuota, hauska yhtenäisyys fiiliksissä vaikka aika erilaisia tapahtumia :D Ja keikoissakin on tosiaan tuo sama hyvästely ja ikävä! Ihanaa, että sun ei enää tarvi kärsiä siitä ♥

      Poista
  4. Tuo bändi ei ole mulle tuttu, mutta hyvältä vaikuttaa videon perusteella. Harmi, että jotku on käskeneet sun kasvaa yli fanituksesta. Siis miksi ihmeessä pitäisi? Jos sä tuut onnelliseksi siitä asiasta niin mitä se on muilta pois? Ärsyttää tuollaiset kommentit! :D

    Mun suuri fanituksen kohde on ollut Michael Jackson ja yleensä ihmiset lähinnä järkyttyy tosta. :D Tyyppihän on jo kuollutkin ja musiikki tietysikin vähän vanhempaa. Mutta se vaan uppoaa muhun ja MJ:n musiikki ja elämä inspiroi mua valtavasti.

    Muuta yhtä suurta fanituksen kohdetta mulla ei ole, mutta rakastan kuitenkin käydä keikoilla ja erityisesti festareilla kuuntelemassa useita eri bändejä ja laulajia. Music is life! Se tunne kun musiikki soi, painat silmät kiinni, laulat ja tanssit mukana. Silloin kaikki muu ympäriltä katoaa ja se tunne on jotain niin uskomatonta!

    Ihanaa, että pääsit näkemään bändin ja toivottavasti vielä jonain päivänä pääset vaihtamaan poikien kanssa muutaman sanan! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ♥

      Itse tässä yrittänyt kovasti miettiä, että mitä se muita haittaa :D Vanhempien mielestä mun on turha haaveilla yhtään kenestäkään miehestä kuka tällästä kattelis ja monien muiden mielestä oon älyttömän lapsellinen...

      Musiikki on kyllä jotain taianomaista ja musta on niin upeeta, että on joku asia mikä vie hetkeksi kauas pois tästä maailmasta!

      Toivon itsekkin, että vielä jonain päivänä pääsisin ♥

      Poista