18. helmikuuta 2016

Spring is coming




Moi. Viimeisimmästä blogipostauksesta on vierähtänyt taas tovi. Voisin sanoa olleeni aikalailla kiireinen viime aikoina (mitä onko mulla elämä?). Pääsin joulukuun alussa aloittamaan työt tuntisopimuksella mun lemppariliikkeessä ja on ollut mukava päästä sinne nyt viikoittain. Töihin menee mielellään, kun siellä odottavat parhaat työkaverit ja monet jo tutuksi tulleet asiakkaat. Viime sunnuntaina eräs asiakas kiitti mua erityisen loistavasta asiakaspalvelusta ja sellainen saa aina hymyn huulille. Tämän vuoden puolella aloitin työt myös Pasadalla, jossa tein työharjoittelun viime keväänä. On ollut huippua työskennellä Heidin kanssa ja oman alan hommien parissa. Tästä tulee vielä jotain suurta!

Kevät on tulossa. Kuiva asfaltti ja auringonpaiste saa mulle kauheen kevätfiiliksen päälle. Koirien kanssa on jaksanut lenkkeillä ihan toisella tavalla ja oma mielikin on virkeämpi. Oon muuten pysynyt aika hyvin uudenvuodenlupauksessani ja herännyt työaamuina aina monia tunteja ennen lähtöä. Hyvä minä! Oon myös nähnyt paljon kavereita, toki haluaisin nähdä vielä useammin. Mutta miettikää, tammikuussa kävin kahdissa pippaloissa samana päivänä, omg. Tänä viikonloppuna mulla on pitkästä aikaa vapaata, joten lähdetään parin kaverin kanssa ulos ja käyn katsomassa Jennyn whippet vauvaa c:

Tuleva kevät näyttää erittäin miellyttävältä ja on tulossa monia juttuja mitä odottaa. Maaliskuussa pääsee vihdoin avaamaan keikkakauden, tällä kertaa luvassa Sunrise Avenue sekä Roope Salminen ja Koirat. Satin Circuskin toivottavasti ryömii pian esiin kolostaan ja julkaisee tämän vuoden keikkalistan, on jo vähän ikävä. Huhtikuulle ostettiin liput Antti Tuiskun Peto show -keikalle, koska eihän sitä vaan voi missata. Kesäkuun 5 Seconds Of Summerin keikkakin alkaa jo pikkuhiljaa kutkuttelemaan takaraivossa. Nyt kun tässä musiikista puhutaan niin onko joku yllättynyt, että mulla on taas uusi julkkisihastus? American Idolin Mackenzie Bourg tuli ja vei mun sydämen ♥



Maaliskuussa tulee uusi Digimon leffa, jota ollaan siskon kanssa jo kärsimättöminä odoteltu! Myös Once Upon A Time palaa tauolta. Pääsiäisenä on vuoden ensimmäinen näyttely Imatralla. Siellä pääsen toisena päivänä tuomaroimaan junior handler kilpailun ja toisena päivänä valokuvailemaan. Vähän jo jännittää ensimmäinen virallinen tuomarointi! Omien koirien näyttelyvuosi 2016 näyttää erittäin köyhältä. Olen tutkinut tarkkaan tuomareita ja melkein kaikki tuomarit tuppaavat rokottamaan joko purennasta tai koosta enkä viitsi pelkkää Lulua raahata. Tulen toki pyörimään näyttelyissä Dogxpressin hommissa, mutta katsotaan kuinka vähäiseksi itse kehäily jää.

Kuva: pixabay.com





Mä oon jo liiankin tottunut siihen, että joka vuosi pääsee reissuun ja nyt on vuoden ensimmäinen (toivottavasti ei viimeinen) matka varattu! Pohdittiin pitkään kohdetta, mutta mä sain kaikki innostumaan Islannista. Oon jo jonkun aikaa ihastellut kyseisen maan kauneutta ja toukokuussa suunnataan siskon, iskän ja tämän naisystävän kanssa yhdeksäksi päiväksi Islannin upeisiin maisemiin. En malta odottaa, tule jo pian!









Helmikuun tokalla viikolla käytiin piipahtamassa Tukholmassa. Kasper pääsi toteuttamaan suurimman unelmansa ja sai pitää laiskiaisvauvoja sylissä. Voi toteutuispa munkin unelmat noin helposti... Oli ihan mukavaa käydä vähän uusissa maisemissa ja karata arjesta hetkeksi (mähän en siis koskaan oo varsinaisesti Tukholmassa ollut, jollei Friends Arenaa lasketa).



Mitkä asiat teillä käynnistää kevätfiiliksen? Onko täällä muita kevätihmisiä, jotka nauttii niistä hetkistä kun luonto alkaa pikkuhiljaa herätä eloon?

2 kommenttia:

  1. Vitsit miten kiva blogi sulla! :) Värimaailmasta tykkään hurjan paljon <3 Sulla on myös aivan ihania koiria!

    VastaaPoista