1. joulukuuta 2015

Marraskuun suosikit



Joulu kolkuttelee jo oven takana. Tänään avasin ensimmäisen luukun joulukalenterista. Kaupat on koristeltu jouluvaloin ja punaisia lakkeja näkyy joka paikassa. Äidin luona soi jo joululaulut. Joululahjat on jo ostettu ja ne odottaa enää paketointia. Räpäytinkö silmiä tosi hitaasti vai mihin aika meni? Vastahan mä pohdiskelin, että pitäiskö tehdä blogikirjoitus lokakuun suosikeista. En saanut aikaiseksi. Nyt päätin kuitenkin kertoa teille jo ohi menneen marraskuun suosikit.



Nilkkurit. En ole koskaan ollut mitenkään tarkka kengistä. Useimmiten mulla on jalassa vaan kulahtaneet Converset. Täksi syksyksi halusin kuitenkin hankkia vähän tyylikkäämmät kenkulit. Rakastuin H&M ruskeisiin nilkkureihin ja ostin ne omakseni heti. Nää kengät muistuttaa mua suuresti Harry Stylesin kengistä ja niin hassulta kun se kuulostaakin, niin nää kengät jalassa tunnen itseni itsevarmemmaksi.



Rukka sadetakit. Ostin koirille söpöt Rukan sadetakit alesta syksyn kurakelejä varten. Näitä kelejä saikin odotella, mutta nyt on ollut takeille käyttöä. Ja ne on muuten oikeasti olleet aika näppärät! Kaatosateesta ei tule ihan läpimärkiä koiria sisään ja takki suojaa myös vatsakarvoja, joten pestäväksi jää vain tassut. Myös Sveitsin reissulla sain suojattua Zorron turkin hyvin ennen näyttelyä. Ajattelin että noita inhottaisi kävellä takit päällä, mutta eihän nuo oo moksiskaan! Hyvä ostos!



Digimon Adventure Tri. Pienenä yksi mun ehdottomista suosikkisarjoista oli Digimon. Olen myös nyt vanhemmalla iällä katsonut sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta useampaan otteeseen. Vuosi sitten luin netistä, että syksyllä 2015 julkaistaan Digimon Adventure Tri, joka tulee olemaan jatkoa kahdelle ensimmäiselle kaudelle. Ja tämä fani on odottanut sitä niin innokkaasti. Nyt on neljä ensimmäistä jaksoa nähty ja ensi vuonna on tulossa lisää.

Tuli kyllä sellaset nostalogiapärinät, kun tutut sävelet kajahtivat ilmoille ja samat, mutta vanhemmat kasvot vilisivät kuvaruudulla. Onhan tässä itsekkin kasvettu. Uusi piirrustustyyli ei ihan iskenyt, mutta eiköhän tähän totu. Hahmot ovat pysyneet luonteeltaan samanlaisina, vaikka ikää on tullut lisää. Koshiro ei ole mua ennen hahmona hirveästi kiinnostanut, mutta tällä kaudella se on jotenkin niin suloinen. Ihastus Mimiin ja muutenkin semmonen söpösti awkward. Yamato ja Taichi jatkaa erimielisyyksiään, mutta lopulta kuitenkin sopivat ja ovat taas se huikea voimakaksikko (ja vähän gay). Näissä ekoissa jaksoissahan ei ihan hirveesti vielä mitään tapahtunu, mutta tykkäsin silti ihan älyttömästi. Tällänen hyvä pohjustus ensin ja vähän actionia.

Eniten tässä jäi häiritsemään se mitä tokan tuottarin hahmoille on tapahtunut? Alussa näytettiin vilaukselta kun ne kaatuu maahan ja lisäksi tietokoneella sijainti on "unknown". On muutenkin tosi outoa ettei Hikari tai Takeru ole yhtään huolissaan kavereistaan, niiden pitäisi olla kuitenkin samassa koulussa? Mutta tähän saadaan varmasti selkoa myöhemmin. Haluan vaan Kenin takaisin.






Made in the A.M. One Directionin viides ja kaikista huikein levy. Kaikki biisit kolahtaa ja tää levy on jotenkin ihan uudella tasolla. Aletaan olla jo aika kaukana siitä geneerisestä poikabändipopista ja tässä on jotenkin aikuisempi meininki. Harry on edelleen pääosassa, mutta myös muita on nostettu korkeammalle. Ilahduin kovin Louisin huikeista sooloista ja high noteista. Levyltä löytyy sekä meneviä hauskoja kappaleita että kauniita rakkausballadeita. Näistä If I Could Fly sai kyyneleet silmiin ensimmäisellä kuuntelukerralla. Muita suosikkikappaileta ovat Perfect, Wolves, A.M, Walking In The Wind sekä Never Enough. Toki jokainen kappale on omalla tavallaan huippu ja harvemmin skippaan mitään biisiä, yleensä tulee kuunneltua koko albumi alusta loppuun. Erittäin 5/5.




Lulun uusi peti. Yksi parhaista ostoksista vähään aikaan. En vaan voinut vastustaa, kun nää tuli meille töihin myyntiin. Toi kuosi on vaan älyttömän söpö ja nätti niin oli pakko ostaa Lululle oma. Ja tämä onkin osoittautunut erittäin mieluisaksi. Lululla on tapana istua sängyn vieressä, piipittää ja jossain kohtaa yötä loikata sänkyyn, koska sehän on aina parempi kuin oma peti. Tässä uudessa pehmoisessa pedissä mummo on kuitenkin viihtynyt koko yön, eikä ole kertaakaan pyydellyt sieltä sänkyyn.

Mitkä oli teidän suosikkeja marraskuulta? Mitä mieltä ootte One Directionin levystä? Kertokaa toki mitkä biisit oli lemppareita. Onko joku muu tsekannut uudet Digimon jaksot? Hyvää joulukuuta teille kaikille!

4 kommenttia:

  1. Pokemon on parempi! Piste.
    Mut kengät on ihanat ja noi rukan sadetakin niin herkulliset <3
    Terkkuja Lululle ja pusuja, kun se niin niitä aina multa arvostaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluutko alottaa sodan tästä aiheesta :DD
      Välitän pusut Lululle, se ei todennäkösesti arvosta :'D

      Poista
  2. Joo toi aika menee kyllä ihan supernopeesti... Musta tuntuu, että vastahan mä valmistuin lukiosta, mutta se olikin sillon toukokuussa jo... O.o Tykkään tosta bannerista tosi paljon! :> ♥
    http://anskisss.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, itekkin valmistuin keväällä ja tuntuu et vastahan se tapahtu... Kiitos paljon :)

      Poista