Ei se sitten tullutkaan...

Peter Pan 2 - Jos voin

...Peter Pan nimittäin. Viimeiseen päivään asti herättelin toiveta josko Peter Pan tulisi ikkunani taakse ja veisi Mikä Mikä Maahan, jossa ei tarvitsisi kasvaa aikuiseksi. Vaikea ajatella, että tänään tosiaan täytin 18-vuotta... En mä haluaisi kasvaa vielä aikuiseksi, en tunne olevani vielä valmis siihen. Mä oon liian lapsi aikuiseksi. Miksi täytyy kasvaa, vaikka haluaisi olla vielä lapsi ja nauttia elämästä?

‎11-vuotiaana Linda odotti kirjettä Tylypahkaan, 18-vuotiaana Peter Pania hakemaan itsensä Mikä Mikä Maahan...lastensaduista ei ole kuin haittaa - Jenny

Iskä on odottanut tätä päivää kun kuuta nousevaa! Vihdoin se saa sanoa "Linda, sä oot jo 18 sun pitäis osata jo tehdä tää (ja siis lista siitä mitä mun pitäis osata tehdä ois varmaan kilometrin pituinen)!". 
 Ja aamulla iskä heittikin hienon lauseen "Linda, sä et oo enää mun lapsi..." "Ai kiitti iskä..." "sä oot mun aikuinen...".

Synttärilahjoja en saanut, koska oon saanut ne aikaisemmin tässä vuoden sisällä. Ruotsin matka oli yhdistetty joulu/synttärilahja ja äiti ja iskä auttaa autokoulun maksuissa. Mutta kaikkein parhaimman lahjan sain viime toukokuussa. Ja se lahja on Zorro. Äiti suostui toiseen koiraan ja maksoi sen mun kanssa 18-vuotis synttärilahjaksi. Kiitos siis äidille (ja kyllä me iskältäkin lupa kysyttiin(tai no ilmoitettiin ois ehkä parempi sana tässä yhteydessä...)) ja meidän kasvattajalle Mialle tästä ihanasta karvaisesta syntymäpäivälahjasta! 

Varmasti iso syy ahdistukseen tänä syntymäpäivänä on se, että nyt olen virallisesti kasvanut ulos junior handlerin jakusta. On vaikea sanoa hyvästi rakkaalle harrastukselle ja tajuta ettei enää koskaan tule olemaan junior handlerina kehänauhojen sisäpuolella. Junior handlerissa tärkeintä on kuitenkin ollut kaikki ihanat uudet ystävät ja ihanat koirat. Ja ne pysyvät elämässäni mukana vielä junnuiän jälkeenkin!

(c) Jari Kunnari

Vaikka täysi-ikäiseksi tuleminen on mulle rankka asia (vaikkei se varmasti monille muille ole), mulla on ympärilläni maailman parhaat ystävät, jotka antavat mun olla lapsellinen ja välittävät musta omana itsenäni! Ja onhan mulla myös ne kaikista rakkaimmat koirat, jotka kestävät mua, olin sitten sekopää tai vakava.

"Mutta ehkä pitäis ajatella et aikuistuminen on kuin feenikslintu et eka se kuolee mut sit se nousee tuhkasta"

Mutta ei kyllä oo yhtään aikuisempi olo tänään. Vilman ja Jennyn kanssa oli oikein hupaisaa Sellossa ja vanhojen treenit Riston kanssa meni miten meni "ja meijän pitäis olla ne aikuiset". Ehkä tähän ei kuole? Ja 18-vuotiaana olemisessa on se hyvä puoli, että pääsee sitten enemmän Eliaksen keikoille kun niitä lisää tulee!