16. toukokuuta 2011

Minskuhoff's Grand Sans-Souci "Zorro"

Perjantai 13. toukokuuta haettiin poika kotiin Porvoosta. Autossa Zorro huusi n. 10 minuuttia, mutta nukahti sitten syliini. Perillä poika pääsi tutustumaan uuteen kotiin ja rohkeasti se tutkikin uusia paikkoja, mutta oli pojalla ikävä sisarusten luo, sen verran uudessa paikassa vikisi. Ensimmäiset yöt nukuin Zorron kanssa lattialla, eikä se itkenyt eikä tehnyt tarpeitaan sisälle koko yönä! Tosin pari kertaa heräsin siihen, että se repi mua hiuksista kun olisi halunnut leikkiä.

Zorro on tosi hyvin antanut Lululle aikaa sopeutua ja olla rauhassa, ja pari kertaa on Lulu vaan ärähtänyt. Pari leikkiaskelta otettiin pihalla ja Zorro leikkisi tosi mielellään, mutta eiköhän se tosta kärttysestä rouvasta vielä leikkikaverin saa kunhan Lulu sopeutuu siihen, että pikku kakara ei oo lähdössä minnekkään. Ne jopa on nukkuneet sohvalla vierekkäin ja jos Zorro alkaa vikisemään niin Lulu tulee aina välillä paikalle kattomaan, että mikäs sillä oikeen on hätänä.

Zorro ei ole vielä montaa päivää meillä ollut, mutta siitä ja sen luonteesta on jo oppinut kaikenlaista. Tässä vähän listaa asioista, mitä oon huomannut Zorron luonteesta ja mistä se pitää.

Zorro
  • komentaa, kun sillä on nälkä
  • on reipas ja rohkea
  • tykkää repiä hiuksista
  • tykkää purra nenästä ja korvista ja sormista ja varpaista
  • osaa repiä ruokaboxin kannen auki ja tykkää leikkiä sillä
  • pussailee omaa peilikuvaansa
  • kerjää vikinällä huomiota
  • huutaa, jos haluaa että hänet nostetaan sänkyyn tai sohvalle
  • käy aina tarkastamassa Lulun ruokakupin, kun Lulu on syönyt (ihan ku Lulu jättäis jotain!)
  • haluaa leikkiä yöllä
  • tykkää nukkua sängyn alla
  • rakastaa karvamattoja
  • huitoo paljon isoilla tassuilla
  • kantaa omia korvia suussa
  • on aika itsenäinen, mutta myös tosi huomionhakuinen
  • jahtaa häntäänsä
  • on älyttömän teatraalinen

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtava blogi :--)
    Suloinen tuo Zorro ja naurahdin tuolle "käy aina tarkastamassa Lulun ruokakupin, kun Lulu on syönyt (ihan ku Lulu jättäis jotain!)" :--D
    Alankin lukemaan tätä blogia.

    VastaaPoista
  2. Tähän sopisi se biisi "Poika on tullut kotiin" :D

    VastaaPoista