23. toukokuuta 2011

Aptus show 2011

LAUANTAI
Aamulla ei ollu kyllä kovin hyvät näyttelyfiilikset. Olin tullu just kipeeksi edellisenä iltana. Aamulla oli sitten ihan hirveä olo ja joutui kyllä pariin kertaan miettimään, että kannattaako sinne näyttelyyn lähteä. Tunnin päästä oli jo vähän parempi olo niin päätin sitten lähteä Aptukseen. Oltiin paikanpäällä jo hyvissä ajoin ja pystyttettiin kamat junnukehän laidalle ja vaihdettiin kuulumisia kavereiden kanssa.

Junior handler osarissa oli tuomarina Pia Saares ja junnuilijoita oli 24. Kisasin Lululla ja meillä oli ihan perushyvä suoritus. Tuomari otti meidät jatkoon. Jatkoonpäässeiden joukkoa karsittiin, mutta me emme vielä karsiutuneet. 8 parhaalla tuomari antoi vaihtokoiraksi silkkiterrierin. Sen kanssa meni kyllä tosi huonosti, en oo yhtään tyytyväinen. 5 parhaan joukkoon asti ei päästy, mutta osarissa 8 parhaan joukkoon pääsy oli kuitenkin hienoa :)! Ja varsinkin, kun voitto meni Sannille ja kolmossija Jennylle! Kävin kysymässä vielä tuomarilta palautetta ja sanoi, että meillä oli oikein hyvä suoritus ja
oltaisiin oltu sijoilla, jos koira olisi ollut innokkaampi.

Junnukisan jälkeen oli pakko lähteä kotiin, vaikka olisin halunnut jäädä kattomaan ryhmiä, tuli kuitenkin sen verran huono olo. Kotona otin pikkupojan viereen nukkumaan ja koitin levätä, että seuraavana päivänä jaksaisi suunnata taas jäähallille näyttelyyn.

SUNNUNTAI
Sunnuntaina olikin sitten jo paremmat fiilikset, kun ei ollut enää huono olo. Sunnuntaina oli luvassa sekä Junior handler piirinmestaruus että tavallinen kilpailu. Lulu oli mukana kisakoirana. Kummatkin kisat tuomaroi Noora Jyly. Lulun kanssa meni taas hyvin ja oltiin tänäänkin jatkossa. Päästiin aina 8 parhaan joukkoon, josta sitten karsiuduttiin. Palautteeksi tuomari sanoi, että oli tosi hyvä suoritus, erinomaiset liikkeet ja hyvä yhteistyö, mutta joku oli vaan pakko pudottaa.
Vähän ennen tavallisen kisan alkua kävin kysymässä Hannalta Mokka grandia(Minskuhoff's Grand MinGrand) lainaan, koska Lulu oli niin laiska. Hanna antoi Mokan lainaan ja lähdettiin junnukehälle. Meillä meni mielestäni hyvin ja Mokan kanssa on aivan ihana olla kehässä, kun se on niin älyttömän iloinen! Päästiin Mokankin kanssa jatkoon ja myöskin 8 parhaan joukkoon! Siinä vaiheessa pudottiin, mutta oon tosi tyytyväinen. Kiitokset Hannalle mahtiMokan lainasta :)! Tuomari sanoi palautteeksi, että koira seisoi hyvin, mutta yksilöarvostelussa seisotin liian lähellä tuomaria ja että meitä oli aivan ihana katsoa, kun koira nautti ja meillä oli hauskaa.

Jäätiin vielä seuraamaan ryhmiä hyvässä seurassa. Kiitos kaikille mukavasta viikonlopusta!
Kuvia täällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti