23. elokuuta 2017

Seikkailu Espanjassa


Toissaviikkoinen viiden päivän lomareissu Espanjaan häämöttää nyt takanapäin ja käteen ehti jäädä huikea määrä ihania muistoja. Matkustettiin poikaystäväni Eerikin kanssa Etelä-Espanjaan, jossa tämän vanhemmilla on asunto vuorilla huikealla näköalalla. Saatiin kunnolla nauttia lämmöstä (yhtenä päivänä +40 astetta...), jota Suomessa ei ole pahemmin näkynyt. Ollaan kummatkin reissussa meneviä ja halutaan tehdä ja nähdä mahdollisimman paljon eikä kuluttaa aikaa rannalla makoiluun. Tällä reissulla vietettiin beachilla huikeat 45 minuuttia ennenkuin laiskottelu alkoi ahdistaa. Tää oli meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaanreissu (Ruotsin risteilyä ei lasketa) ja huomasin heti, että oon ihanan poikaystävän lisäksi löytänyt itselleni parhaan reissukaverin ♥















Reissun ekoina päivinä käytiin shoppaamassa Fuengirolan Primark sekä pari muuta kauppaa ja mukaan tarttui ekstra kesävaatteita. Kaunis Marbella tuli myös tutuksi, erityisesti vanha kaupunki ihastutti. Puerto Banoksessa pääsi nuuskimaan rikkaiden rahantuoksua, kun tiet olivat täynnä Rolls-Roycea, Ferraria ja satama pullollaan toinen toistaan isompia ja hienompia jahteja.











Yksi ehdoton kohokohdista oli reissu Britteihin eli Gibraltarille. Se oli meidän seikkailupäivä. Ensin meni hermot, kun saatiin jonottaa tunti tullissa ilman ilmastointia (joka posahti autosta edellisenä päivänä). En ymmärrä miten voi mennä niin kauan, kun meilläkin passit vain nopeasti vilkaistiin... Kun vihdoin päästiin rajan toiselle puolelle lähdettiin ajelemaan itsemme eksyksiin, sillä kunnon opasteita (esim. vuorihissiin) ei ollut. Päädyttiin aluksi vahingossa toiselle puolelle Gibraltarinvuorta, josta löysimme Europapointin. Se on Gibraltarin tuulinen kärki, josta näkyi Afrikkaan asti. Seuraavaksi haluttiin päästä ylös vuorelle. Päädyttiin siihen lopputulokseen, että ei tuhlata rahaa hissiin vaan ajettiin autolla niin ylös kun pääsee ja käveltiin siitä. Kävelyä riitti ja yhtenä etappina oli jyrkät ja korkeat portaat. Vaellus vuorelle oli kuitenkin kokemus ja ei kaduta, vaikka loppumetreillä olikin aika poikki. Nähtiin paljon apinoita, joita itse ehkä hieman pelkäsin. Kunnon seikkailu!






Hienot kokemukset saivat jatkoa seuraavana päivänä, kun ajettiin Benalmadena satamaan, josta olin varannut meille delfiiniretken. Viime vuonna nähtiin Islannissa miekkavalaita ja nyt oli aika nähdä myös upeat delfiinit. Ja niitähän me nähtiin! Paljon ja myös aika läheltä. Retki oli siis kaikin puolin onnistunut ja saatiin mitä oli luvattu, tosin oppaat joutuivat hetkellisesti riitoihin kalastajien kanssa.








Meriretken jälkeen jäätiin pyörimään kaupunkiin. Lisää elukoita bongattiin Paloma Parkissa, mm. kanoja, aaseja, papukaijoja sekä kilpikonnia (jotka kerjäsi ruokaa ankkojen seurassa!). Käytiin syömässä ja siitä palattiin asunnolle lepäilemään ennen kun käytiin nappaamassa Eerikin veli ja tämän tyttöystävä lentokentältä.











Perjantai oli viimeinen päivämme ja saatiin siis viettää se Henkan ja Sannan kanssa. Päätettiin lähteä taas vähän seikkailemaan ja löydettiin itsemme kauniilta Barranco Blanco vuoristojoelta. Joelle oli reilusti kävelymatkaa ja pari kertaa oltiin jo epätoivoisia, kun joka paikka oli vain täynnä kuivuutta. Toivo heräsi kun kuulimme joen solinan ja oli kyllä niin kaunis paikkka! Vesi oli älyttömän kirkasta ja turkoosia, joki oli hauskasti suurten puiden ja kasvien alla piilossa ja päästiin virkistävälle pulikoinnille. Oli kyllä yksi kauneimpia paikkoja mitä oon koskaan nähnyt! Jokiretken jälkeen käytiin näyttämässä autoa korjaamolla sekä syömässä ja kävelemässä Marbellassa. Illalla olikin aika taas pakkailla tavarat kasaan ja lauantaina aamuyöllä lähdettiin kohti lentokenttää.






Kiitos maailman ihanimmalle poikaystävälle parhaasta reissusta ja kiitos Eerikin vanhemmille, että saatiin asua teidän asunnossa ♥


Tässä vielä pieni koostevideo, joka saa ainakin mulla hymyn huulille :)

29. heinäkuuta 2017

Kotkan meripäivät







Toissaviikolla suunnattiin mun loman lopulla poikaystävän kanssa Kotkaan meripäiville. En oo itse koskaan siellä käynyt ja myönnettäköön, että tänä vuonna sinne veti yksi lempparibändi, Satin Circus. Yllätyin silti kovasti siitä kuinka hieno tapahtuma ylipäätänsä oli.

Oon ollut viimeksi Satin Circuksen keikalla noin kaksi vuotta sitten, joten oli ihana päästä kokemaan keikka ja kuulemaan paljon uusia biisejä. Seuraavasta keikasta saatika biisin julkaisusta ei kuitenkaan ole tietoa ja tämä tietty hieman harmittaa. Mutta pääsipä kuitenkin näkemään pojat ja nauttimaan keikasta! Toivon kovasti, että joku päivä SC palaa ja nousee, että pääsee nauttimaan loistavasta musiikista taas.

Itsessään Meripäivät oli todella hieno kokemus! Laivat oli aivan upeita, sää suosi ja oli kaikenlaista nähtävää. Ehdittiin käydä vain yhden laivan kannella, mutta se yksikin oli todella kaunis. Voin vain kuvitella kuinka upeaa on seilata meriä tuollaisella laivalla. Jotenkin alkoi kyteä pieni haave omasta purjeveneestä, ehkä sitten joskus ;) Isä tosin osti itselleen sellaisen pienehkön eli sillä pääsisi ensi kesänä hieman fiilistelemään!
















13. heinäkuuta 2017

Kesäinen seikkailu Nuuksiossa




Mä oon välillä tosi laiska näkemään kavereita, mutta silloin kun pääsen heitä näkemään, oon siitä ihan fiiliksissä vielä parin päivän päästäkin. Tän hetkinen työ syö paljon sosiaalista aikaa ja tuntuu ettei kerkeä tehdä hirveesti mitään tai nähdä ketään. Kesäkuussa eräänä sunnuntaina (mitenniin mulla aina kestää näissä...) oli kuitenkin pieni heti laatuajalle ihanan ystävän kanssa. Hurautettiin Tanian kanssa Nuuksion metsän siimekseen koirien kanssa nauttimaan kesäisestä illasta.

Oikeesti ihan parasta ajanviettoa kävellä nätissä metsässä lämpimässä kesäsäässä. Samalla voi rupatella, kuvailla upeita maisemia, koirat nautti ja pulikoi. Hirveästi muuta tässä on varmaankin turha höpöttää, antaa kuvien puhua puolestaan ♥