31. toukokuuta 2018

King's Landing - Dubrovnik

"Kävellessäni pitkin vanhan kaupungin katuja kirkon kellon soidessa ja lintujen 
rääkyessä taustalla tunnen olevani mukana Game of Thronesin jaksossa"

Dubrovnik. Kaunis kaupunki eteläisessä Kroatiassa ja monelle tuttu suositun Game of Thrones tv-sarjan King's Landing pääkaupunkina. Itsekkin GoT:tia seuranneena oli mielenkiintoista päästä kävelemään pitkin samoja katuja ja paikkoja, joissa sarjaa on kuvattu. Fiilistä ei tarvinnut paljon hakea, kaupunki kyllä välitti itse fantasiamaisen tunnelman. Vaikka pääkohteemme reissulla oli Montenegro, ehdimme silti kahdessa päivässä tutustua hyvin tähän kiehtovaan kaupunkiin.


Saavuimme Dubrovnikkiin maanantaina aamusta ja hyppäsimme lentokentältä bussiin. Asuntomme sijaitsi vanhan kaupungin muurien sisällä, joten kävimme heittämässä matkatavarat sinne ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Meidän oli tarkoitus lähteä kajakkiretkelle, mutta kovan merenkäynnin takia se jäi nyt välistä. Pyörimme ympäri kaupungin kauniita katuja ja kävimme syömässä ja juomassa.


Hieman vanhan kaupungin ulkopuolella on kaunis Fort Lovrijenac linnake (Game of Thronesin Red Keep). Parit rappuset sai kiivetä päästäkseen ylös linnakkeeseen, mutta oli ehdottomasti sen arvoista! Tämä oli omasta mielestäni hienoin paikka Dubrovnikissa. GoT vibat oli käsinkosketeltavat, linnake upea ja näkymät huikeat! Ihan erilailla pääsi ihastelemaan vanhan kaupungin oransseja kattoja ja ympärillä kuohuvaa turkoosia merta.


Seikkailtiin pitkin kaupungin kapoisia katuja, käveltiin Cersein walk of shame, löydettiin parhailla näkymillä varustettu baari, jossa juotiin parit virkistävät ja nautittiin meren kauneudesta. Illalla istuttiin ihastelemassa aaltoja ja käytiin syömässä superhyvät toastit!

Seuraavana aamuna pakattiin taas matkalaukut, käytiin vetämässä "aamupalaksi" pizzat ja otettiin vuokra-autolla suunta kohti Montengroa! Tästä tulee oma postauksensa sillä juttua ja kuvia on paljon, joten nämä on helpompi ja selkeämpi jakaa osiin....


Lauantaina palattiin Bosnia-Herzegovinan kautta takaisin Dubrovnikkiin. Suunniteltuun kolmen tunnin matkaan meni noin viisi tuntia, kun seistiin tulleissa pari tuntia ja kumpaakin alkoi hieman kiukuttaa. Ja mua ahdisti kaikki se reissuaika mikä valui minuutti minuutilta hukkaan! Vihdoin kuitenkin kummatkin tullit oli suoritettu ja olimme palanneet Kroatiaan.


Dubrovnikin uusi asuntomme ei ollut tällä kertaa vanhassa kaupungissa vaan hieman kauempana. Asunto oli kuitenkin koko reissun paras ja hostimme ihanin ikinä. Ana teki meille ruokaa päästyämme talolle, silitti paitamme ja neuvoi tekemistä illaksi! Ihan huipputyyppi! Ei jaksettu enää mennä pyörimään vanhaan kaupunkiin, joten tehtiin kävelylenkki Babin Tuk alueen ympäri ja käytiin syömässä. Illalla taas uni maittoi!


Viimeisenä päivänä ehdittiin käydä vielä tsekkaamassa kaupungin edustalla kelluva Lokrum-saari ennen lentoa Suomeen. Päivä oli lämmin ja ehdittiin vielä nauttia rauhallisesta ja kauniista luontomaisemasta. Vaikka Lokrum kuulostaa joltain örkkien kaupungilta, vastaan tuli vain riikinkukkoja. Ja pari pupua. Käytiin istahtamassa Iron Thronella ja nähtiin lisää GoT kuvauspaikkoja. Oli mukava viettää viimeinen päivä rennolla meiningillä kesäsäästä nauttien. Palauttuamme maihin, päästiin vielä käymään suihkussa ja vaihtamaan vaatteet lentokonetta varten asunnolla. Hostimme Ana heitti meidät vielä bussiasemalle!

Hieno kaupunki ja reissu kokonaisuudessaan! Tässä vielä pieni videoklippi Dubrovnikkiin tutustumisestamme! Tulossa siis vielä erillinen blogi- ja videopostaus Montenegron osiosta ja sitä kannattaa odottaa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti