7. elokuuta 2014

The story of my life, can I take you home? ~ One Direction ♥


13.06.2014. Kesän odotetuin päivä. Oikeastaan koko vuoden odotetuin. Eikä sitä odotettu kuin 258 päivää. Muistan edelleen sen syyskuun päivän, kun istuin Jennyn vanhempien luona kahden koneen ääressä. Puhelimen toisessa päässä myös iskä kyttäsi yhtä konetta. Ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä ruutuun vihdoin pamahti mahdollisuus ostaa liput One Directionin keikalle Ruotsiin. Ja saatiin Jennyn kanssa liput VIP-permanolle! Lippujen oston jälkeen vuorossa oli odottaminen ja jännittäminen. Päivät vähenivät pikkuhiljaa ja vihdoin oli lähdön aika.







Lähdettiin Jennyn kanssa Ruotsiin jo torstaina. Lennettiin Arlandalle ja sieltä hypättiin junaan, joka vei meidät Helenelundin asemalle. Hotelli ei kuitenkaan ollut ihan aseman lähellä ja me ei selvästi osattu lukea karttaa. Tunti häärättiin ympäriinsä ilman määränpäätä ja eräältä ruotsalaismieheltä saatiin tietää olevamme ihan väärässä suunnassa. Great. Vihdoin kaiken sen uuvuttavan kävelemisen jälkeen löydettiin hotellille. Pelastuksena oli hotellia vastapäätä sijaitseva McDonalds :D. Sitten kun vatsat oli täynnä, laitettiin kaikki valmiiksi seuraavaa päivää varten ja rämähdettiin väsyneinä hotellin pehmeälle sängylle.











Vihdoin koitti perjantaiaamu ja kömmimme unisina ylös sängystä. Pakattiin tavarat ja laitoimme itsemme kuntoon. Käytiin matkalla kaupassa ostamassa evästä päiväksi ja sitten suunnattiin kohti Friends Arenaa. Areena oli aika syrjässä, mutta pienen harhailun jälkeen löydettiin perille. VIP-oven löytäminen tuottikin sitten ongelmia. Käytiin kysymässä eräältä järkkäriltä, että minne meidän kuuluu mennä, mutta tämä oli vielä enemmän pihalla kuin me itse. Onneksi ei jääty jonoon mihin hän yritti meidät laittaa, koska oltaisiin oltu niin väärässä jonossa. Lähdettiin sitten kiertämään areenaa ja löydettiin oikeat ovet. Sekään ei vielä ratkaissut ongelmaa nimittäin ovilla oli kolme epämääräistä jonorykelmää. Yksi n. 10 järkkäristä osasi kuitenkin kertoa oikean jonon meille. Parin tunnin jonotuksen jälkeen Blue ja Red VIPit jaettiin omiksi jonoiksi oville ja saatiin VIP-passit, rannekkeet ja 1D-kellot. Oltiin siis paikalla vähän ysin jälkeen aamulla ja ovet avattiin ennen viittä, joten oli luvassa reippaasti odottelua. Parin tunnin päästä myös kaverini Sonja tuli mukaan ja istuttiin siellä ihmisrykelmässä jännittäen. Vessajonot sielllä oli aika mielenkiintoiset saatiin nimittäin Sonjan kanssa jonottaa vessaan tunti ja meinasi tulla pieni paniikki, että myöhästytäänkö sisäänpääsystä.




Kerettiin kuitenkin kaikki kolme ajoissa jonoon ennen ovien avautumista. Siinä alkoikin sitten rumba. Joka suunnasta joku työnsi ja yritti rynniä muiden läpi sisälle. Pidettiin kaikki kolme toisiamme käsistä ettei jäätäisi alle ja vihdoin päästiinkin sisälle. Ajattelin, että ovien jälkeen olisi luvassa kunnon Hunger Games juoksu, mutta kaikki menivätkin rauhallisesti sisälle. Oltaisiin päästy ihan eturiviin aitaa vasten, mutta paikat olivat niin sivussa, että päätettiin mennä mielummin kolmanteen riviin keskelle. Sisällä saikin sitten taas odotella. Ehdittiin riitaantua parin ruotsalaisen kanssa, jotka tunkivat takaa ja väittivät olleensa siinä ensin... Olipas heiltä sitten järkevää haukkua meitä ruotsiksi ja heitinkin yhdessä vaiheessa, että ymmärretään kuulkaa kaikki mitä sanotte niin meni tytöt hiljaseksi :D.




Vihdoin ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen 5 Seconds Of Summer tuli lavalle. Myös tämä bändi lukeutuu lemppareihini, joten oli ihan mahtavaa nähdä myös heidät samalla keikalla. Pojat veti upean setin ja oli mahtava huutaa ja laulaa biisejä mukana. Niillä oli hauskaa lavalla ja ne veti täysillä samalla, kun me fanit riekuttiin yleisössä nauttien.




5SOSin jälkeen tuli melkein tunnin tauko ennen One Directionia. Jännitys ehti nousta ja jokainen hetkellinen taustamusiikin hiljeneminen yms sai koko fanijoukon kiljumaan. Mutta vihdoin, vihdoin se tapahtui. Lavan isoille näytöille ilmestyi video. Videossa oli kuvattu poikia eri maissa ja eri taustoilla ja se sai suuren hymyn huulille. Videon lähentyessä loppua kylmät väreet menivät pitkin selkää ja jalat alkoivat tutista. Video loppui ja Midnight Memories pärähti soimaan poikien astuessa lavalle. Mulla tuli siinä pieni itku ja ensimmäisen biisin itkin yrittäen samalla koota itseni. Keikka oli aivan uskomaton. Oltiin koko ajan (siitä huolimatta, että välillä ajauduttiin taaemmas) parin metrin päässä lavasta eli siis tosi lähellä. Suurin osa keikasta meni siihen, että tuijotti vaan jossain transsissa lavalle silleen "ei hitto ne on oikeesti ihan oikeita ja tossa mun naaman edessä!!!". Pojat veti kaikki biisit täysillä, nautti lavalla olosta ja otti yleisöä mukavasti huomioon. Nautin täysin siemauksin joka hetkestä, hypin hulluna, kiljuin ja huusin biisien sanoja fiiliksissä. En oo varmaan koskaan ollu tollasessa hurmoksessa, että on vaan tuijottanu lavalle transsissa ja välillä unohtanut kaiken muun olemassaolon ja huutanu itelleni päänsä sisällä et tää ei voi olla totta! Heti keikan loputtua tuli sellanen fiilis, että yyh haluan lisää, haluan uudelle keikalle ja haluan vaan mennä halaamaan noita enkä ikinä päästää irti ♥ Olin niin onnellinen ♥









Tässä vielä videota keikasta :)


3 kommenttia:

  1. Oi että sä oot ollut hyvillä paikoille keikalla! Ja oot saanut kunnon kuviakin! Me oltiin ylimmän katsomon alimmalla rivillä ja vaikka ei kauheen hyvin nähnytkään, niin se tunnelma ja fiilis oli vaan uskomaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olin onnekas kun pääsin niin lähelle :) Kyllä kannatti jonotella! Se koko keikka oli kyllä uskomaton ♥

      Poista
    2. Se oli kyllä! (Tälleen vähä myöhäinen vastaus :D) Oli mulla toinenkin syy tulla vielä kommentoimaan, eli multa löytyis sulle haastetta mun uudessa blogissa (minne saapi liittyä lukijaksikin jos haluaa, vanha blogi on tässä poistumassa jonkin ajan kuluttua kokonaan :)) Eli tuolta löytyisi pientä kuvahaastetta http://talviunelmia.blogspot.fi/2014/09/kuvahaaste.html :)

      Poista