24. elokuuta 2011

Elokuun viimeiset näyttelyt

13.8 Helsingin ryhmänäyttely
Helsingin Tuomarinkartanossa oli pentunäyttely ja siinä yhteydessä FCI 1&2 ryhmien ryhmänäyttely, jossa järjestettiin junior handler. Kisaajia oli vanhemissa huimat 4. Alunperin tarkoituksena oli kisata faaraokoiralla, mutta kisakoira satutti jalkansa, joten täytyi etsiä uusi kisakoira paikan päältä. Sain lainaksi Isabelin Angel-vanhaenglanninlammaskoiran. Meillä meni Angelin kanssa hyvin, jonkun verran neiti oli omistajansa perään. Mutta muuten onnistuttiin mielestäni hyvin. Vaihdossa sain ensin kääpiösnautserin, jonka kanssa meni ihan ok, mitä nyt itse tuli siinä sähläiltyä. Toisena vaihtokoirana sain cavaljerin, joka oli niin paljon omistajansa perään ettei siihen saanut minkäänlaista kontaktia, mutta ei saanut kukaan muukaan. Tuomari Noora Jyly osoitti meidän Angelin kanssa toisiksi! Kiitos vielä Isabel koiran lainasta :)! Ja Senjalle kiitokset seurasta!














21.8 Heinola kr
Heinolaan en ehtinyt löytää junnukoiraa ja jouduin kisaamaan Lululla. Junnuja oli vanhemmissa 18. Ennen junnukehää esitin kehässä karkeakarvaisen mäyräkoira Kaapon. Kaapo esiintyi mielestäni hyvin, tosin pöydällä väisteli tuomaria, joka oli aika kovakourainen. Tuloksena EH.

Junnuissa kisasin siis omalla löllerö Lululla. Lulu oli taas aika laiskalla tuulella, tosin ei niin laiskalla kuin yleensä kuumissa ulkonäyttelyissä. Yksilö suoritus meni hyvin, tosin kun kuvia jälkeenpäin katsoin, niin Lulu kenottaa seisotuksessa aika lailla. Tuomari alkoi pudottamaan porukkaa, mutta me jäimme vielä jatkoon. Tuomari sanoi, että arvostaa sitä että jossain vaiheessa koira seisotetaan vapaasti. Pudottamisen jälkeen meitä oli jäljellä 10 ja tuomari teetti pareissa edestakaisin. Itse ajattelin, että tässä vaiheessa voisin liikkeen jälkeen seisottaa Lulun vapaasti ja ups mitäs menin siinä samalla tekemään! Seisotin Lulun väärin päin! Noh yllätys yllätys pudottiin jatkosta tässä vaiheessa. Kävin vielä kehän jälkeen kysymässä palautetta ja tuomari sanoi, että esitin tosi taitavasti, mutta seisotin sen pariliikkeen jälkeen väärin päin... Noh oma moka ja ei toki harmittanu jälkeen päin, koska jos oisin seisottanut Lulu asettellen niin oisin varmasti sen ihan oikein päin tehnyt...














Siinä olivat siis elokuun näyttelyt tältä vuodelta. 28.8 on vielä luvassa mätsäri Kivenlahdessa, jonne pikku-Zorro pääsee debytoimaan ja harjoittelemaan pentunäyttelyä varten! Ja syyskuulle on luvassa neljä näyttelyä :) niitä tässä innolla odotetaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti