19. heinäkuuta 2011

Keskikesän aikaa...

Tässä teille vähän The Lennokkaat-trion kesäkuulumisia!

Zorro kasvaa hurjaa vauhtia. Iso koipeliinieläin, jolla on huvittavan pitkä häntä!
Se on ihan käsittämättömän ahne. Aina jos on jotain syötävää kädessä, Zorro ryntää paikalle ja tuijottaa vaativasti. Se on myös alkanut syödä sukkia. Kolme sukkaa se on jo nielaissut, mutta onneksi oksentanut ulos. Eikö me muka anneta tarpeeksi ruokaa, kun pitää alkaa sukkia syömään?
Zorro rakastaa vettä. Se saa hirveän kohtauksen, kun pääsee lutraamaan veteen. Ollaan oltu jo monta kertaa rannalla uittamassa sitä, kun ei olla vielä mökille päästy. Mutta huomenna sinne lähdetään ja koirat ihan varmasti tulee nauttimaan!

On mahtavaa huomata koiran kehittymistä hyvään suuntaan. Täytyy nimittäin myöntää, että alussa olin hieman epävarma siitä, että pärjäänkö näin temperamenttisen uroksen kanssa. Ollaan kuitenkin luomassa Zorron kanssa yhteistä säveltä ja se on reipastunut ja tsempannut tosi paljon. Vielä kun saisi ton uhoamisen, sisälle pissaamisen ja puremisen kuriin niin avot!


Lulu on viettänyt rentoa kesälomaa. Suuren osan ajastaan se käyttää nukkumiseen, mutta Lulu riehuu myös paljon Zorron kanssa. Se pitää hyvää huolta Zorrosta, sillä aina kun joku heittää Zorron selälleen (mitä joutuu tekemään usein ja mistä poika vetää hirveän huudon), Lulu säntää salamana paikalle ja tulee katsomaan, että Zorrolla on kaikki kunnossa.

Sen verran kun ollaan Lulun kanssa näyttelyjuttuja kesällä tehty, niin on tullut huomattua ettei se osaa enää seistä! Sen takajalkoja ei voi siirtää paljoakaan taakse tai Lulu alkaa nojaamaan taaksepäin ja se näyttää tosi rumalta. Ja niitä takajalkoja on pakko vetää taaksepäin, koska Lululla on tosi huonot kulmaukset. Noh katotaan miten tämä ongelma kehittyy, Porin osarissa mun pitäs tolla karvaturrilla kisata... Ja mä haluisin sen viedä jonnekkin rotukehään, kun se on hyvässä turkissa..


Hmm... mitäs itse olen tässä kesälomalla tehnyt? Tuntuu, että olisin vaan istunut kotona konetta tuijottamassa ja silti kohta kesä on jo ohi. Parissa näyttelyssä ollaan käyty, mutta onneksi on vielä monta edessä! Ja tämän loppuvuoden kisaankin varmasti aikalailla uusilla roduilla ja koirilla, sillä Lulu on niin laiska ja jos se ei enää seistäkkään osaa...

11. heinäkuuta mentiin Emman kanssa Kaisaniemeen katsomaan Phelpsin kaksosia(Fred ja George Weasley), jotka tulivat Suomeen tervehtimään fanejaan. Oltiin paikan päällä jo 10 aikaan ja Phelpsit saapuivat 17.30. Se on hienoa huomata kuinka tietyt asiat yhdistävät ihmisiä niin paljon(koirat, potterit, samat fanituksen kohteet yms.). Tuolla oli mahtava fiilis ja tuli parin Potter-fanin kanssa jutusteltua. Laulettiin ja huudettiin myös yhdessä (James, James, JamesJamesJames, OLIVER! WE WANT JAMES!). Sain kummaltakin veljeksistä nimmarin ja yhteiskuvan, tosin Oliverin yhteiskuva vähän epäonnistui ihmisten vyöryessä päälle.

13. heinäkuuta oli päivä jolloin "Kaikki päättyy". Olin siis katsomassa Harry Potter ja Kuoleman varjelukset osa 2:sen. Oli kyllä niin mahtava ja samalla niin surullinen ja tunteellinen elokuva. Itkin leffan aikana ihan älyttömästi. Ensimmäisen kerran itku tuli jo alkuteksteissä ;(. Mutta kertakaikkiaan upea elokuva, hyvä päätös sarjalle. Kaikki näyttelijät pistivät parastaan! Ja tähän se sitten loppui, tyhjä olo. Pottereita ei enää tule. Onneksi voi palata aina lukemaan kirjoja uudestaan ja katsomaan elokuvat alusta loppuun.

1 kommentti:

  1. Kauhee kun se pikkuinen vaan kasvaa ja kasvaa.
    Hah, mä niin tunnistan ton "ei osaa enää seistä" turhautumisen. Viikko ennen Karjaan näyttelyä treenailin Diegon kanssa ja sain sen näyttämään lähinnä setteriltä :'D Noh mikäs siinä, jos koira olis setteri!!! :'D

    VastaaPoista